Konna paksuna?

Nielaisin pienenä ilmapallon.
Tai Baby Bornin.
It's a gift and a curse.
Siitä revitään huumoria erittäin paljon. Haaveenani (?) on mennä maha pystyssä johonkin vaatekauppaan ja kysyä että missäs se mammaosasto on.
Australiassa viihdytin joitain herroja pitämällä kädessäni asiaan kuuluvia rekvisiittoja kuten kaljapulloa ja tupakkaa - maha pystyssä. Heillä saattaa vieläkin olla kännykän muistissa kuvia kyseisestä tapahtumasta. (okei, tämä ajatus vähän häiritsee)
Samoin VB:ssä työskennellässäni järkytin yhtä pikkutyttöä(/teiniä) kusettamalla vaikka kuinka kauan että kyllä minä nyt vain posahdin sattumoisin raskaaksi, kohta on laskettu aika. Toinen katsoi silmät lautasina että enhän mää pari viikkoa sitte näyttäny tuolta. Oli vaikeuksia pitää pokkaa. (kyseiselle tytölle esitin olevani sisko persialaisen työkaverin kanssa, olemme erivärisiä siksi koska hän on kasvanut iranissa ja saanut väriä, minä suomessa, ja kylmässä ilmastossa iho ei rusketu vaan päinvastoin vaalenee. Lisäksi tietysti ratsasti jääkarhuilla ja muuta mukavaa.)

Ihan selvennykseksi - en ole raskaana, minulla on vain kyky näyttää siltä että olisin.
Mainio kyky. Muita kykyjä minulla ei sitten oikeen olekaan.
Jotkut ovat yleisesti lahjakkaita, toiset osaavat pullistaa mahaansa.

Pieni lukijakysely tähän väliin, tutuille ja tuntemattomilla: monennellako kuulla sanoisitte minun olevan?
Ei meillä täällä Konnakartanossa kainostella, mahat tiskiin vaan. Hyvää sunnuntaita kuomat!

Jeppisjee

Ja näin on kohta vierähtänyt rekry lohimestassa. Oikeasti, aika on menny melko nopeaa. Toivottavasti tulevat kuukaudetki menee yhtä vikkelään. Niistä tulevista kuukausista saan vihdoin ja viimein oikeaa palkkaa! Eihän tässä ollakaan tehty kuin noin 5 kuukautta töitä työmarkkinatuella.
Eniten ärsyttää puuduttavat työmatkat. Sydneyssä vietin kans tunnin työmatkoilla, mutta sillon matkustin metrolla ja nukuin lähes kokonaan molemmat matkat (maagisista syistä osasin aina herätä oikealla pysäkillä 99% kerroista), mutta nyt joudun silmät puolitangossa tuijottaan edellä menevän auton takavaloja ja keskittymään hereillä pysymiseen. Noh, pilkin sitten tauoilla.

Rekryn varjolla pääsin veloituksetta käymään parit kurssit aikuisopistolla, ensiavun, hygieniapassin, ja yököttävimmän työturvallisuuskurssin. Jos normaalisti väsyttää töissä, pilkkiminen jää sielä kyllä väliin kun taukojen lomassa käydään parissa asteessa tekemässä töitä. Mutta auta armias ku minut työviikon jälkeen laitetaan auditorioon istumaan paikoillaan 8 tuntia kuuntelemaan. En oo varma nauroko takarivin aikamiehet mulle ku havahduin rajuun pään nytkähdykseen hetkellisen nukahtamisen takia.

Onneks viikonloppuina saa nukuttua sitte vähä enemmän, paitsi jos lähtee johonkin humpalle. Viime viikonloppuna kutsui Pietarsaari ("Jeppis") kun Miia suvaitsi meidän sinne saapuvan vihdoin ja viimein. (Eihän se nyt sovi että me tullaan ihan keskeneräiseen asuntoon) Hienosti oli Miia saanut peitettyä mummokalusteet ja tehtyä viihtyisän kämpän itselleen.

Perjantaina päätettiin vielä latautua, täytettiin koko kämppä kamoillamme ja katsottiin leffoja ja Kumman kaata niin paljo ku kerettiin. Lauantaina mentiin taas syömään "kunnon ruokaa" eli kebabbilaan pizzalle. Otin aika jytkyn, salamia, tonnikalaa, kebabia ja kanaa. Olen lihansyöjä.
Lauantai-illasta en sitten sanokaan mitään.
Mutta sunnuntai-aamuna kyllä maistui tuo pizzan puolikas. Onneks söin sen heti, tunnin päästä ei ois tainnu enään maistua...

Kun sitten koitti aika lähteä ennen seitsemää,  universumi päätti ruveta pyllistämään meille päin näköä. Pösöhän oli päättänyt jäädä siihen, ei auttanu sydänhieronnat, kannustusjoukot eikä maanittelut. (sillä on uusi ruumiinosa jota se hylkii, pitää vähä pumppailla konepellin alla että saadaan käyntiin) Siinä kun aikamme yritettiin, luovutettiin ja saatiin onneks kyyti Kokkolaan. Kokkolasa huomattiin kuitenkin että KämpRosan avaimet olivat jääneet, mihis muuallekaan, kuin pösöön. Eli siis Pietarsaareen. Noh, onni onnettomuudessa Rousilla oli kaikki yökyläilyyn tarvittavat tavarat messissä ja hän pääsi casa de Kampelaan punkkaamaan, kun minä ja Anni ryhdymme kassialmoina raahaamaan omaa jumalatonta tavaramääräämme juna-asemalle. Kymmeneltä rantauduttiin kotisatamaan, varmaan pari tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. No saavuttiinpahan kuitenki.

Kyllä! LUNTA! Ekan kerran kahteen vuoteen minun silmissäni!

Pösölle on lähetetty pelastuspartio, toivottavasti lappuliisa ei iske siihen kynsiään ennen sitä.

Oli kyllä henkisesti ja fyysisesti niin rankka viikonloppu että voivoi. Toivottavasti ens viikonloppu ei vaadi yhtä suuria ponnisteluja...

Tänään oli ihastuttavan lyhyt työpäivä (merkitsee sitä että olen herännyt 4 jälkeen). Katsoakko siis Frendejä vai pelatakko Heroesia? Vai kenties Simsiä? Mikään ei voita aivokuolemaa vällyissä.