Köpis ja minivisiitti Malmössä

Ennen odotettua kotiinpaluuta lumiseen (nyt räntäiseen ja harmaiseen...) Suomeen piipahdin tosiaan Köpiksessä katsomassa Jenniä ennen kuin tämä ottaa ja poksahtaa. Jennillä ja Kimillä oli vielä keittiöremontin jäljiltä vanha jääkaappi keskellä olohuonetta ja tavararöykkiöitä nurkissa, mutta myös kaikenlaisia namipurkkeja ympäri kämppää, joita minä kiitettävästi tyhjensin. Vanhentuisivat pian muuten.
Entinen vierashuone, nykyinen lastenhuonekin oli saanut uutta väriä seinälle!

Köpiksessä käytiin Tivolissa katsomassa jouluvaloja ja näin kuolleista heränneen norsunpoikasen. (Ohittamamme eläintarhan norsulaan oli syntynyt poikanen kesällä, joka valitettavasti menehtyi, mutta sielläpä se kuitenkin kirmasi näin joulukuun alussa.)
Ajoitimme Tivoliin menomme illalle, jolloin tietysti valaistus oli parhaimmillaan.

Jennillä oli myös ajatuksena käydä Malmössä ostamassa piparitaikinaa ja lastenvaatteita. Lastenvaatteita kyllä tarttui mukaan, kenties enemmän kun oli suunniteltua, mutta piparitaikinan tilalle vaihtui pullollinen Blossa-glögiä. Malmön vanhassa kaupungissa nautittujen, valtavan kokoisten ja herkullisten pastasalaattien ja kakkusten jälkeen olimme aivan ähkyssä, ja Jennin eteneminen oli sen verran vaivalloista, että jätimme paikallisen supermarketin etsimisen sikseen ja palasimme Köpikseen.

Oma piparminttujuustokakkuannokseni oli VALTAVA, tosin tuntui että söin hullun paljon tuota päällä olevaa härpäkettä ja itse kakkua vain muutaman lusikallisen... Myönnettävä on, että kohtuullisen suuren savulohioastasalaatin jälkeen en kyennyt syömään loppuun tätä autuutta.

Ja valkosuklaa chailattekin oli suhteellisen täyttävä... Maha pollottaa jo valmiiks!

Vaikka olenkin varsin ylpeä raskausmahatalentistani, jouduin nyt nöyrtymään lähes yhdeksälle raskauskuukaudelle... Yhtäkkiä taitoni ei vaikutakkaan niin vaikuttavalta. 

Ehkä on kuitenkin hyvä, etten vedä vertoja lähes poksahtavalle mahalle.

Nyt alkaaki olla jännät paikat... Kohta täältä kirjoittelee uunituore Jonna-täti!! :)

How to make pulla + viimeisiä tunnelmia Stavangerista

Tässä sitä ollaan, aamuyön tunteina vääntämässä viimeistä postausta Norjasta. Väsy hiipii, mutta ei auta, velvollisuudet pitänee hoitaa ajallaan!

Leivoin eilen tosiaan niitä pullia. Tai nyt se taitaa mennä jo toissapäivän puolelle, mutta leivoin kuitenkin. Tein sekä korvapuusteja ja voisilmäpullia, sain pari innokasta auttajaakin välillä. Ja voi pojat että leivoin superhyviä pullia. Yhteensä 31 pullaa katosi parempiin suihin parissa tunnissa. Suita oli kymmenen, ja viimeiset viisi saivat juuri ja juuri yhden pullan. Itsehän söin neljä kappaletta. Yksi meistä söi seitsemän.
Sitä ylpeyden tunnetta; ensimmäiset, itsenäisesti leivotut pullat ja maistajat ylistävät satumaiset leipomukset maasta taivaisiin. Ehkä tästä lähtee minun leipojanurani käyntiin.

Minä rupesin taiteilemaan korvapuusteja, ja annoin Alessan hommaksi pyöritellä voipullat. Minä pyörittelin yhden malliksi, kun Alessan pullista tuli ryppyisiä yksilöitä, ja voi kuulkaa pyörittelinkin heti kerralla maailman kauneimman pullan :D Alessa kuitenkin jatkoi ryppyisten pullien tekemistä :P

Voi sitä jännitystä, kun seurattiin näiden kehitystä uunissa!

Minulla käsissäni Se Täydellisin, vertailukohtana Alessan donitsipulla :D

Pökerryttävän kaunis näky.

Ja alun jännitys (kyllä vaan, pulssi oli oikein koholla ennen kun aloitin taikinan värkkäämisen) vaihtui ekstaasiin!

Tomas oli illan kovin pullansyöjä seitsemällä kappaleella

Pullien jälkeen siirryttiin kampuksen baariin viimeisille tuopeille.  Tau-tarjoilijat kaipaavat läheisyyttä.

koevedos

Tsekkiläiset hemmot ja joku kaunotar keskellä

Kaikki olivat niin haltioissaan pullista, että minun piti kääntää resepti. Loppujen lopuksi emme osanneet päättää, kummat olivat parempia, korvapuustit vai "buttereyed bunns":t.
Sanottakoon vielä, että kuulemma minun leipomani yksilöt päihittivät kirkkaasti Ikean korvapuustit, joita jotkut olivat jo ennen maistelleet ;)
Juu, pari kertaa jouduin myöntämään "I'm so awesome." (eikä vastaväitteitä muuten kuulunut ;D )

Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Suurinpiirtein 12 tuntia, ja lentoni  Kööpenhaminaa ja pyöreää karhusiskoa kohti nousee ilmaan. Matkalaukku näyttää pelottavan täydeltä, ja Köpiksen lisäksi käydään Malmössäkin  piipahtamassa... Toivotaan armeliaita lentokenttävirkailijoita Stavangeriin ja Kööpenhaminaan!

Tämän nappasin kampuksen yltä kävelyllä ollessani. Juu, tarkka ku mikä.

Pari ekaa kuvaa Alessan ottamia, loput pullailukuvat Danielin käsialaa.

Se on loma nyt

Huhhuh, nyt on sitten kaikki kokeet pois alta, huomenna on enää parit tuntia norjaa jäljellä. Eli minä olen periaatteessa jo joululomalla. Tällä hetkellä lomatunnelma ei ehkä ole parhaimmillaan, kun ulkona on taas niin harmaa ja sateinen tunnelma kuin on vaan mahdollista :D
Viime päivät kuluivat luennoilla istuessa, kirjastossa kurssikirjaa lukemassa (kieltäydyin tuhlaamasta viimeisiä rahojani kalliiseen oppikirjaan, eikä kirjastossa ollut enää kuin paikan päällä luettava yksilö), ryhmätyötä vääntäessä ja niin pois päin. Välillä piti vähän vältellä kuitenkin opiskelua, ja idlata katsomalla mm. kissavideoita netistä. Nyt sitten, kun (lähes) kaikki on jo ohi, tuli semmoinen olo että mitäs nyt. Siinä missä aiemmin tietokoneen tuijottaminen zombina oli "opiskeluun valmistautumista", "taukoilua" tai suoraan sanoen sitä välttelyä, niin nyt se on vaan puhtaasti hyödytöntä lorvimista. Kuten karhuveljeni asian ilmaisi, "tietokone pehmentää aivot."

Sunnuntaina menin kuitenkin pikku kävelylle, kun sääennusteet siinä vaiheessa uhkailivat sunnuntain olleen viimeinen ei-sateinen päivä täällä ollessani. Nyt se on onneksi hiukan muuttunut, ja saan ehkä nähdä pilkahduksen auringosta vielä torstaina ja lauantaina (sormet ristissä ettei enää ennusteet muutu!).
Mutta tosiaan, tämä "pikkukävely" suuntautui yhdelle lukuisista järvistä, Stokkavatn on lammikon nimi. Sen ympärysmitta on norjan opettajamme mukaan 9 kilometriä, ja kävelymatka kampukselta sinne on noin kolme kilometriä. Siis semmoinen kevyt 15km sunnuntaikävely!

Haa, lumentapaista!

Niin sinistä

Kyllä rupesi jo himpun verran 15 kilometriä tuntumaan tassuissa.

Ennen kuin tuo koehärdelli alkoi, minulla oli halu kehittää itseäni. Se halu luonnollisesti katosi kun piti alkaa tosiaan opiskelemaan... Opettelin uuden, elintärkeän taidon.
(en tiedä miten tämä video toimii, kun en ole ennen omaa videota tänne lisännyt...)

Näin se vain on, että alle viikko on Norjaa jäljellä. Aion leipoa pullia. Saa nähdä, minkälaisia muotopuolia niistä tulee... Mutta maku ennen ulkonäköä?

Lisää kävelyä

Synkän sään ja sateen lisksi Stavanger on ihme kyllä paistatellut myös auringossa tämän marraskuun aikana. Ja mikäs sen parempaa kuin ottaa siitä hyöty ja mennä kävelylle, jonka iloa hekutinkin noin viikko sitten.
On itseasiassa melkoisen harvinaista herkkua, että marraskuussa voikin vielä nähdä näin sinistä taivasta. En tiennyt sen edes olevan mahdollista.
Lähdin muutama päivä sitten seikkailemaan uusille poluille, ja löysin uusia juttuja Stavangerista.

Vuorille kerääntyy jo lunta!

Kyseessä oli Vålands Tårnet. Joitakin päiviä myöhemmin, kiertäessäni vähän uusia polkuja, huomasin että täämän tornin läheisyydestä löytyy jonkilainen vohvelikahveli. Se tietysti on auki vain kesäisin, sääli, jäi vohvelit syömättä.

Ruska on siirtynyt puista maahan

Ensi viikollekin on luvattu aurinkoisia päiviä, tosin myös vähän vähemmän lämpöasteita. Tiistaiyönä voidaan saada jopa jotain lumentapaista!
Tänään tallustelin taas pari tuntia uusissa maisemissa - täältä lähtee niin paljon polkuja, että tulee valinnanvaikeus, mitä tietä lähtisi seuraamaan! Ja vielä valaistujakin, iske kiinni vaan pimeys, minä en kavahda.

Nyt on yksi ryhmätyö pois alta, ja seuraavaa pitäisi jo kovasti aloittaa. Huoh, olisipa nämä velvollisuudet jo ohi...

Taas Halloween?

Kansainvälisten opiskelijoiden järjestö oli jostain syystä päättänyt pitää halloweenpippalonsa viikko itse juhlan jälkeen. En ole ihan varma, mikä idea tässä oli, ja minulla ja muutamalla muullakin oli etupäässä "öö, halloween meni jo"-fiilis. Mutta ilmaisten herkkujen houkuttelemana astelimme kuitenkin kemuihin, olivathan ne aivan naapurissa, sinisissä laatikoissa.
Viime kemuista kahmein monta kourallista suklaapisarakeksejä, mutta halloween-teema toi mukanaan vielä enemmän herkkuja.

Niin, tokihan minä ryntäsin herkkujen luo, tartuin ämpäriin ja pistin laukun alle... Muut ihmiset olivat muutenkin liian simoissa syödäkseen näitä kaikkia. Tein palveluksen niille, jotka joutuivat siivoamaan jälkeenpäin.
Muutenkin minua oli haastava erottaa herkkupöydistä koko illan aikana.

Niin ja selvennyksenä, enhän minä tosissani mitään suklaalakkoa ollut pitämässä - kyse oli lähinnä suklaanostolakosta... Joten pikku hamstraaminen oli aivan oikeutettua. On otettu oppia infoviikon "how to make your money last in Norway" -luennosta!

Nyt on sitten rakkoja suussa. Itsehillintä ei kuulu sanavarastooni :D

Kävelyllä

Kun taas sää salli, lähdin käveylle.
Olen aina pitänyt kävelyistä. Mutta nyt tajusin, että minä todella nautin niistä - kun sää on sopivan raikas, kuulokkeista tulee hyvää, parhaassa tapauksessa uutta musiikkia ja on polkua jota tallata. Voisin kävellä tällaisissa olosuhteissa useita tunteja.
Tietysti pidän myös seurasta näillä kävelylenkeillä, mutta jos aivan rehellisiä ollaan, oikeanlainen musiikki on vaan useimmiten sitä parasta seuraa.
Tällä kertaa päätin lähteä vähän eri suuntaan kuin yleensä.

aluksi harhailin vähän kampuksen öljyalueella

Tämä tie vei minut umpikujaan.

Uudelleen valittu tie oli vähän lupaavampi, katulamput ja kaikkea.

Ja se johti minut hevostalleille.

Näin tällä ehkä 6 kilometrin matkalla yhteensä viisi ihmistä, ja kaikki siinä vaiheessa kun olin tulossa jo takaisin, kampuksen välittömässä läheisyydessä.

Mukavaa, että tästä kampuksen liepeiltä lähtee teitä ties mihin suuntiin, jonne lähteä seikkailemaan. Pyörällä olisi myös mukava olla liikkeellä, sillä kun etenisi pari kilometrejä minuuteissa, eikä näin ollen pikku eksyminenkään haittaisi ainakaan ajallisesti. Ja niitä pyöräteitä - ja pyöräilöijä - täällä kyllä riittää.

Yritän jatkossa käydä aina kävelyllä, kun vain sade lakkaa vähän pidemmäksi aikaa. Se piristää mieltä aina.
Lahdesta en valitettavasti ole hirveästi kivoja kävelyreittejä löytänyt, vaikka ei siinä, en ole hirveästi nähnyt vaivaakaan sen eteen. Pitänee ottaa ensi vuoden puolella oikein asiaksi, kun sinne suunnille taas päädyn. Jos joku lahtelainen on eksynyt lukemaan tätä, niin saa vinkata! Tai Tampereen Hervannastikin saa vinkkeleitä heittää :)
Jos minulta kysytään, hyvä kävelyreitti kiertää jonkin reitin, ettei välttämättä tarvitsisi mennä samaa reittiä takaisin, ei kulje keskustan melusaasteissa (häiritsee sen kivan musiikin kuuntelua), ja tietysti kivat maisemat ovat plussaa. Tai sitten reitti johtaa johonkin kivaan paikkaan.

Juu, minä suosittelen kävelyä tähän syksyyn. Semmosta rentoa, kiireetöntä kävelyä. Soittimeen uutta, inspiroivaa musiikkia ja eikun tallustelemaan, ehkä johonkin sellaiseen paikkaan, missä ei ole ennen pyörinyt. Se virkistää mieltä! :)

Viimeisen luennon maistatusta

Viimeiselle Hotel&Restaurant Management - kurssin luennolle meille oli luvattu pieniä maistiaisia norjalaisesta keittiöstä, Herlige Restauranter - kokin valmistamana. Innolla, mutta myös pienellä kauhulla odotettiin tulevaa, olihan opettajamme uhonnut maistattavansa meille lipeäkalaa. Itse en ole ennen lipeäkalaa maistanut, ja jutut, mitä olen kyseisestä ruokalajista kuullut, eivät ole juuri rohkaisseet minua aikomaankaan. Lipeäkala on norjalaisille myös joulun herkkua, ja marraskuusta lähtien sitä on alkanut olemaan markkinoilla. Valmistustapa kuulemma hieman vaihteli asuinpaikan mukaan, jotkut ovat tottuneet kiinteämpään, jotkut löllömpään tavaraan. Opettajamme kuulemma tykkäsi extreme-löllöstä, mutta vierasmaalaisille tarjotaan yleensä jotain vähän helpommin lähestyttävää.

En muista, olenko Australian aikaisissa postauksissa selittänyt olleeni erittäin nirso tapaus. Enää en kuitenkaan niinkään pahasti. Muutettuani äidin helmoista olen rohkaistunut maistelemaan muutakin kuin keitettyjä makaroneja ynnä muuta turvallista ruokaa, joka "ei maistu millekkään" kuten siskoseni taisi joskus luonnehtia. Tämä piirteeni rajoitti huomattavasti äitikarhun ruuanlaittoa, ja muistan edelleenkin, kuinka joskus aivan meinasi ruoka nousta ylös, kun seasta löytyi halkaisijaltaan parin millin kokoinen pala sipulia. Niin, silloin se oli jotain aivan kamalaa.
Olen vasta matkalla kaikkiruokaisuuteen, mutta tosiaan, toisin kuin silloin pienenä (tai no, pienenä ja pienenä...), nykyään minä käyttäydyn kuin aikuinen ja maistan kaikkea. Ainakin lähestulkoon.
Niin, ja niitä tomaatteja en ole oppinut vieläkään syömään. Muiden mielestä kirsikkatomaatit ovat ah niin makeita, mutta minusta ne ovat kitkeriä ja ällöttäviä.
Kyllä, tomaatti-inho vaikeuttaa joskus elämääni.

Siispä tällaiset tilaisuudet ovat aina vähän jännittäviä :D

Ensimmäiseksi meille tarjoiltiin tataria, raakaa jauhelihaa ketunleivällä. Ja jotain muuta mössöä siinä näkyi myös olevan. Tämä oli helppo tapaus, vaikka raaka jauheliha oli itselleni melko hämmentävää. Kokonaisuus oli silti mielestäni melko mauton. (Mestarimaistelijan analysointia, eikö...)

Seuraavaksi kauhistuin. Silliä. Silli on aina kuvottanut minua. Limaisia lötköjä purkissa, joka avaamisen jälkeen täyttää koko ilmatilan luotaantyöntävällä hajullaan. Hyvä ettei kylmä hiki noussut pintaan...
mutta kuten sanoin, minähän maistan nykyään.
Päällä oli ruskistettua voita, mikä toi itselleni mieleen piparimaisen tuoksun ja maun. Piparisilliä. Tämä ei ollut mitään etikkalöllösilliä, ja koostumuskin oli positiivinen yllätys.
Mutta mihinkään "parhaisiin selkäpaloihin" en kyllä koske pitkällä tikullakaan tämän jälkeenkään...

Ja sitten oli niin sanotun lipeäkalan vuoro. Eihän tämä varsinaista lipeäkalaa ollutkaan, kala oli taimenta. Mutta jotain vastaavia, epäilyttäviä valmistusmenetelmiä siinäkin oli käytetty. Tämä maistatus oli tehty meille helpoksi.

Maku oli melko voimakas, en sitten tiedä johtuiko se kalasta vai päällä olevista mössöistä. Mutta koostumus ei ollut tässäkään tapauksessa yhtään niin pelottava kuin kuvittelin; oikeastaan aika mukavan pehmeän tuntoista suussa.

Ja oli tarjolla myös tuollaisia kuivattuja kinkkusuikaleita lampaasta. Tai voiko niitä kinkuksi sanoa. Lättyjä.

Kanssasuomalainen opiskelija suoriutui minua paljon huonommin maisteluista, hän tykkäsi ainoastaan ketunleivästä, ja suu meni mutrulle "lipeäkalan" kohdalla. Minä näytin uskottavalta loppuun asti... ainakin luultavasti.

Mutta rehellisyyden nimessä, vaikka suuni ottikin uudet tuttavuudet vastaan melko neutraalisti, niin maha oli jotain aivan eri mieltä mieltä...