Se on loma nyt

Huhhuh, nyt on sitten kaikki kokeet pois alta, huomenna on enää parit tuntia norjaa jäljellä. Eli minä olen periaatteessa jo joululomalla. Tällä hetkellä lomatunnelma ei ehkä ole parhaimmillaan, kun ulkona on taas niin harmaa ja sateinen tunnelma kuin on vaan mahdollista :D
Viime päivät kuluivat luennoilla istuessa, kirjastossa kurssikirjaa lukemassa (kieltäydyin tuhlaamasta viimeisiä rahojani kalliiseen oppikirjaan, eikä kirjastossa ollut enää kuin paikan päällä luettava yksilö), ryhmätyötä vääntäessä ja niin pois päin. Välillä piti vähän vältellä kuitenkin opiskelua, ja idlata katsomalla mm. kissavideoita netistä. Nyt sitten, kun (lähes) kaikki on jo ohi, tuli semmoinen olo että mitäs nyt. Siinä missä aiemmin tietokoneen tuijottaminen zombina oli "opiskeluun valmistautumista", "taukoilua" tai suoraan sanoen sitä välttelyä, niin nyt se on vaan puhtaasti hyödytöntä lorvimista. Kuten karhuveljeni asian ilmaisi, "tietokone pehmentää aivot."

Sunnuntaina menin kuitenkin pikku kävelylle, kun sääennusteet siinä vaiheessa uhkailivat sunnuntain olleen viimeinen ei-sateinen päivä täällä ollessani. Nyt se on onneksi hiukan muuttunut, ja saan ehkä nähdä pilkahduksen auringosta vielä torstaina ja lauantaina (sormet ristissä ettei enää ennusteet muutu!).
Mutta tosiaan, tämä "pikkukävely" suuntautui yhdelle lukuisista järvistä, Stokkavatn on lammikon nimi. Sen ympärysmitta on norjan opettajamme mukaan 9 kilometriä, ja kävelymatka kampukselta sinne on noin kolme kilometriä. Siis semmoinen kevyt 15km sunnuntaikävely!

Haa, lumentapaista!

Niin sinistä

Kyllä rupesi jo himpun verran 15 kilometriä tuntumaan tassuissa.

Ennen kuin tuo koehärdelli alkoi, minulla oli halu kehittää itseäni. Se halu luonnollisesti katosi kun piti alkaa tosiaan opiskelemaan... Opettelin uuden, elintärkeän taidon.
(en tiedä miten tämä video toimii, kun en ole ennen omaa videota tänne lisännyt...)

Näin se vain on, että alle viikko on Norjaa jäljellä. Aion leipoa pullia. Saa nähdä, minkälaisia muotopuolia niistä tulee... Mutta maku ennen ulkonäköä?

Lisää kävelyä

Synkän sään ja sateen lisksi Stavanger on ihme kyllä paistatellut myös auringossa tämän marraskuun aikana. Ja mikäs sen parempaa kuin ottaa siitä hyöty ja mennä kävelylle, jonka iloa hekutinkin noin viikko sitten.
On itseasiassa melkoisen harvinaista herkkua, että marraskuussa voikin vielä nähdä näin sinistä taivasta. En tiennyt sen edes olevan mahdollista.
Lähdin muutama päivä sitten seikkailemaan uusille poluille, ja löysin uusia juttuja Stavangerista.

Vuorille kerääntyy jo lunta!

Kyseessä oli Vålands Tårnet. Joitakin päiviä myöhemmin, kiertäessäni vähän uusia polkuja, huomasin että täämän tornin läheisyydestä löytyy jonkilainen vohvelikahveli. Se tietysti on auki vain kesäisin, sääli, jäi vohvelit syömättä.

Ruska on siirtynyt puista maahan

Ensi viikollekin on luvattu aurinkoisia päiviä, tosin myös vähän vähemmän lämpöasteita. Tiistaiyönä voidaan saada jopa jotain lumentapaista!
Tänään tallustelin taas pari tuntia uusissa maisemissa - täältä lähtee niin paljon polkuja, että tulee valinnanvaikeus, mitä tietä lähtisi seuraamaan! Ja vielä valaistujakin, iske kiinni vaan pimeys, minä en kavahda.

Nyt on yksi ryhmätyö pois alta, ja seuraavaa pitäisi jo kovasti aloittaa. Huoh, olisipa nämä velvollisuudet jo ohi...

Taas Halloween?

Kansainvälisten opiskelijoiden järjestö oli jostain syystä päättänyt pitää halloweenpippalonsa viikko itse juhlan jälkeen. En ole ihan varma, mikä idea tässä oli, ja minulla ja muutamalla muullakin oli etupäässä "öö, halloween meni jo"-fiilis. Mutta ilmaisten herkkujen houkuttelemana astelimme kuitenkin kemuihin, olivathan ne aivan naapurissa, sinisissä laatikoissa.
Viime kemuista kahmein monta kourallista suklaapisarakeksejä, mutta halloween-teema toi mukanaan vielä enemmän herkkuja.

Niin, tokihan minä ryntäsin herkkujen luo, tartuin ämpäriin ja pistin laukun alle... Muut ihmiset olivat muutenkin liian simoissa syödäkseen näitä kaikkia. Tein palveluksen niille, jotka joutuivat siivoamaan jälkeenpäin.
Muutenkin minua oli haastava erottaa herkkupöydistä koko illan aikana.

Niin ja selvennyksenä, enhän minä tosissani mitään suklaalakkoa ollut pitämässä - kyse oli lähinnä suklaanostolakosta... Joten pikku hamstraaminen oli aivan oikeutettua. On otettu oppia infoviikon "how to make your money last in Norway" -luennosta!

Nyt on sitten rakkoja suussa. Itsehillintä ei kuulu sanavarastooni :D

Kävelyllä

Kun taas sää salli, lähdin käveylle.
Olen aina pitänyt kävelyistä. Mutta nyt tajusin, että minä todella nautin niistä - kun sää on sopivan raikas, kuulokkeista tulee hyvää, parhaassa tapauksessa uutta musiikkia ja on polkua jota tallata. Voisin kävellä tällaisissa olosuhteissa useita tunteja.
Tietysti pidän myös seurasta näillä kävelylenkeillä, mutta jos aivan rehellisiä ollaan, oikeanlainen musiikki on vaan useimmiten sitä parasta seuraa.
Tällä kertaa päätin lähteä vähän eri suuntaan kuin yleensä.

aluksi harhailin vähän kampuksen öljyalueella

Tämä tie vei minut umpikujaan.

Uudelleen valittu tie oli vähän lupaavampi, katulamput ja kaikkea.

Ja se johti minut hevostalleille.

Näin tällä ehkä 6 kilometrin matkalla yhteensä viisi ihmistä, ja kaikki siinä vaiheessa kun olin tulossa jo takaisin, kampuksen välittömässä läheisyydessä.

Mukavaa, että tästä kampuksen liepeiltä lähtee teitä ties mihin suuntiin, jonne lähteä seikkailemaan. Pyörällä olisi myös mukava olla liikkeellä, sillä kun etenisi pari kilometrejä minuuteissa, eikä näin ollen pikku eksyminenkään haittaisi ainakaan ajallisesti. Ja niitä pyöräteitä - ja pyöräilöijä - täällä kyllä riittää.

Yritän jatkossa käydä aina kävelyllä, kun vain sade lakkaa vähän pidemmäksi aikaa. Se piristää mieltä aina.
Lahdesta en valitettavasti ole hirveästi kivoja kävelyreittejä löytänyt, vaikka ei siinä, en ole hirveästi nähnyt vaivaakaan sen eteen. Pitänee ottaa ensi vuoden puolella oikein asiaksi, kun sinne suunnille taas päädyn. Jos joku lahtelainen on eksynyt lukemaan tätä, niin saa vinkata! Tai Tampereen Hervannastikin saa vinkkeleitä heittää :)
Jos minulta kysytään, hyvä kävelyreitti kiertää jonkin reitin, ettei välttämättä tarvitsisi mennä samaa reittiä takaisin, ei kulje keskustan melusaasteissa (häiritsee sen kivan musiikin kuuntelua), ja tietysti kivat maisemat ovat plussaa. Tai sitten reitti johtaa johonkin kivaan paikkaan.

Juu, minä suosittelen kävelyä tähän syksyyn. Semmosta rentoa, kiireetöntä kävelyä. Soittimeen uutta, inspiroivaa musiikkia ja eikun tallustelemaan, ehkä johonkin sellaiseen paikkaan, missä ei ole ennen pyörinyt. Se virkistää mieltä! :)

Viimeisen luennon maistatusta

Viimeiselle Hotel&Restaurant Management - kurssin luennolle meille oli luvattu pieniä maistiaisia norjalaisesta keittiöstä, Herlige Restauranter - kokin valmistamana. Innolla, mutta myös pienellä kauhulla odotettiin tulevaa, olihan opettajamme uhonnut maistattavansa meille lipeäkalaa. Itse en ole ennen lipeäkalaa maistanut, ja jutut, mitä olen kyseisestä ruokalajista kuullut, eivät ole juuri rohkaisseet minua aikomaankaan. Lipeäkala on norjalaisille myös joulun herkkua, ja marraskuusta lähtien sitä on alkanut olemaan markkinoilla. Valmistustapa kuulemma hieman vaihteli asuinpaikan mukaan, jotkut ovat tottuneet kiinteämpään, jotkut löllömpään tavaraan. Opettajamme kuulemma tykkäsi extreme-löllöstä, mutta vierasmaalaisille tarjotaan yleensä jotain vähän helpommin lähestyttävää.

En muista, olenko Australian aikaisissa postauksissa selittänyt olleeni erittäin nirso tapaus. Enää en kuitenkaan niinkään pahasti. Muutettuani äidin helmoista olen rohkaistunut maistelemaan muutakin kuin keitettyjä makaroneja ynnä muuta turvallista ruokaa, joka "ei maistu millekkään" kuten siskoseni taisi joskus luonnehtia. Tämä piirteeni rajoitti huomattavasti äitikarhun ruuanlaittoa, ja muistan edelleenkin, kuinka joskus aivan meinasi ruoka nousta ylös, kun seasta löytyi halkaisijaltaan parin millin kokoinen pala sipulia. Niin, silloin se oli jotain aivan kamalaa.
Olen vasta matkalla kaikkiruokaisuuteen, mutta tosiaan, toisin kuin silloin pienenä (tai no, pienenä ja pienenä...), nykyään minä käyttäydyn kuin aikuinen ja maistan kaikkea. Ainakin lähestulkoon.
Niin, ja niitä tomaatteja en ole oppinut vieläkään syömään. Muiden mielestä kirsikkatomaatit ovat ah niin makeita, mutta minusta ne ovat kitkeriä ja ällöttäviä.
Kyllä, tomaatti-inho vaikeuttaa joskus elämääni.

Siispä tällaiset tilaisuudet ovat aina vähän jännittäviä :D

Ensimmäiseksi meille tarjoiltiin tataria, raakaa jauhelihaa ketunleivällä. Ja jotain muuta mössöä siinä näkyi myös olevan. Tämä oli helppo tapaus, vaikka raaka jauheliha oli itselleni melko hämmentävää. Kokonaisuus oli silti mielestäni melko mauton. (Mestarimaistelijan analysointia, eikö...)

Seuraavaksi kauhistuin. Silliä. Silli on aina kuvottanut minua. Limaisia lötköjä purkissa, joka avaamisen jälkeen täyttää koko ilmatilan luotaantyöntävällä hajullaan. Hyvä ettei kylmä hiki noussut pintaan...
mutta kuten sanoin, minähän maistan nykyään.
Päällä oli ruskistettua voita, mikä toi itselleni mieleen piparimaisen tuoksun ja maun. Piparisilliä. Tämä ei ollut mitään etikkalöllösilliä, ja koostumuskin oli positiivinen yllätys.
Mutta mihinkään "parhaisiin selkäpaloihin" en kyllä koske pitkällä tikullakaan tämän jälkeenkään...

Ja sitten oli niin sanotun lipeäkalan vuoro. Eihän tämä varsinaista lipeäkalaa ollutkaan, kala oli taimenta. Mutta jotain vastaavia, epäilyttäviä valmistusmenetelmiä siinäkin oli käytetty. Tämä maistatus oli tehty meille helpoksi.

Maku oli melko voimakas, en sitten tiedä johtuiko se kalasta vai päällä olevista mössöistä. Mutta koostumus ei ollut tässäkään tapauksessa yhtään niin pelottava kuin kuvittelin; oikeastaan aika mukavan pehmeän tuntoista suussa.

Ja oli tarjolla myös tuollaisia kuivattuja kinkkusuikaleita lampaasta. Tai voiko niitä kinkuksi sanoa. Lättyjä.

Kanssasuomalainen opiskelija suoriutui minua paljon huonommin maisteluista, hän tykkäsi ainoastaan ketunleivästä, ja suu meni mutrulle "lipeäkalan" kohdalla. Minä näytin uskottavalta loppuun asti... ainakin luultavasti.

Mutta rehellisyyden nimessä, vaikka suuni ottikin uudet tuttavuudet vastaan melko neutraalisti, niin maha oli jotain aivan eri mieltä mieltä...

Mosvangen

Jokin aika sitten päätin mennä kävelylle, kun päiviä kestänyt sade lakkasi hetkeksi. Otin suunnakseni Mosvangenin, kampuksen ja keskustan välillä sijaitsevan pikku järven. Järven rannalla on Stavangerin camping-alue, ja koko putin pääsi mukavasti kiertämään laveaa lenkkipolkua pitkin. Oli muutama muukin norjalainen liikkeellä, ja lähes koko ajan näkyvissä oli vähintään kaksi lenkkeilijää/ulkoilijarypästä.

Melkeen paisto aurinko!

Mitä kummaa?

Aa, tutteja, tottakai!

Pitkän harmaan kauden jälkeen tuttipuut ilahduttivat kovasti. Menin tekemään samaisen kävelylenkin seuraavanakin päivänä. Ja voi luoja, että tuli pohkeet kipeäksi, kun paluumatkat tarvoin ylämäkeen kampukselle, kun en ole aikoihin mitään tehnyt. Juu, tässä on ollut nyt se liikunnan tarmo kateissa. Ehkä se vielä palaa?
Nyt pitäisi muutenkin olla pari rautaa tulessa ryhmätöiden suhteen. Huh, mikä loppukiri pitäisi muka ottaa. En ole tottunut tällaiseen täällä olon aikana... :D

Halloweenia!

Tajusin, että tämä oli neljäs peräkkäinen halloween ulkomailla - viime vuonna Köpiksessä, sitä edellisenä Lontoossa ja näitä ennen Sydneyssä, joista jälkimmäisessä pukeuduttiinkin. Nyt kun asiaa ajattelen, en ole varma juhlittiinko meillä päin edes halloweenia 4 vuotta sitten, kun olin paikalla?

No, nyt oli kuitenkin aika juhlia ja pukeutua alter egoon. Liityin mukaan Harry Potter -teemaan Luna Lovekivana. Jostain syystä sain hyvin paljon kannustusta tähän - olen kuulemma täysin Luna. Mene ja tiedä...

On aina yhtä kivaa huomata, kun monet ihmiset panostavat teemaan maskein ja puvuin!

Päällä DIY viitta Ikean verhoista ja häikäisevä peruukki.

Olen kyllä tyytyväinen Potter-teemaamme! Kuka yltää suosikiksi?

Otettiin vähä matsia.

Dumbledorekin olisi löytynyt riveistämme, mutta valitettavasti vanha mies oli liikenteessä jo edellisenä iltana eikä näin ollen jaksanut temmeltää kokoharmaissa ja partaisena enää perjantaina. Ymmärrän toki, tuntuu että itsekin olen saapunut vihdoin tähän ikään.

...Vai pitäisikö minun vielä 22 vuoden ikäisenä jaksaa mennä ja meinata? Eihän tämä ole vielä ikä eikä mikään. Mutta olen harvinaisen tyytyväinen dökätessäni kopissani kun muut rellestävät kolmatta päivää putkeen maskit naamassa.

Ja pieni note to self; jos kukkarosta pilkistää enää 200 kruunua, olisi järkevää ottaa hyöty ennakkolipusta, eikä unohtaa sitä kotiin, ja näin ollen joutua maksamaan 100 kruunua uudesta lipusta. Kirpaisi ikävästi.