maanantai 17. tammikuuta 2011

Teräksiset pakarat ja pyykkilautavatsa

Raahattuani kehittävän vaikutukseni tänne kengurumaahan otsikossa mainitut asiat ovat kohta meidän. Tai siis niiden ON PAKKO olla, kukaan ei kärsi vain terveellisen elämän ja hyvän omantunnon takia. Tänään siis tsekattiin Blue Mountainssit, jonkunsortin kansallispuisto sellasen tunnin junamatkan päästä Sydneystä. Ja olihan sielä aika erittäin sikahienot näköalat.

MUTTA...

...näinkin älykkäiksi (tässä vaiheessa lukijatkin varmasti nyökyttelevät pikku päitään myöntymisen merkiksi) yksilöiksi teimme virheen. Oltiin siis käveleskelty alueella jo jonkin aikaa kun  tultiin näköalapaikalle josta näkyi kalliomuodostelma The Three Sisters (keskimmäinen on aina lihavin). Sieltä lähti mielenkiintoisen oloinen polku jota tottakai uteliaina ja tiedonjanoisina ihmislapsina lähdettiin seuraamaan. Ja kun polku loppui, alkoi portaat alaspäin kohti rotkon pohjaa. Ja mehän menimme kun tie vei. Siinä oli ihan helvetisti (sori Rosa kiroilu, en tee sitä enää) askelmia, osa sellasia kiveen louhittuja aika epätasaisia ja viettäviä, osa metallisia jotka oli välillä kokonaan ilman päällä. Muistakaa tässä että kehuin jo maisemia, se oli joko korkea vuori tai syvä rotko (laakso? joku painauma?), en oo ihan varma kumpi. Puolivälissä jalat tärisi mullakin ja Jonna kantoi Muhkua, mun tilaihmereppua jossa oli mm. Trendi-lehtiä, Milkyways-suklaapatukoita ja muuta tarpeellista. Muhku oli tooosi painava. Mietittiin useaan otteeseen eikö me vieläkään olla pohjalla, mutta sitte sisuunnuttiin kun ohi vipelsi mummeli joka pyysi meitä väistämään tieltään. Kun päästiin pohjalle mummeli istui lukemassa kirjaa luonnon rauhassa ja me oltiin ihan paskana. Siellä sitten kävi ilmi että meillä oli 3 reittiä pois sieltä jostain - kilometri jonnekin ihme paikkaan, reilu kaks kilometriä jonnekin muualle ja ainut vaihtoehto jolla pääsis takaisin lähtöpisteeseen oli kiivetä portaat takaisin ylös (jossa Jonnan karhuvanhemmat meitä muuten ootteli) ja mehän päätimme tehdä sen suomalaisella sisulla. Tässä vaiheessa pitää kertoa että Jonna, se sikojen sika, ei yllättäen ollut kantanu reppua alas asti hyvää hyvyyttään, vaan oli jättänyt sen mulle ylämäeksi. Niin, reilua. No mehän sitte vuoroteltiin muhkua ja vaikka tie tuntui loputtomalta päästiin lopulta ylös. Viimiset nenäliinat käytettiin hien pyyhkimiseen kasvoilta ja ohikulkijoille hymyiltiin nätisti ja hengitettiin normaalisti niin kauan että ne oli mennyt ohi. Ikinä ei oo vilpakka tuulenvire ja varjo tuntuneet niin hyviltä. Paluumatka oli ehkä jotain sellaista, mihin voi joutua jos ei kuoleman jälkeen pääse sinne paremmalle puolelle. Mutta raskas työhän palkitaan aina, eikö???

Katoomba Falls.


HUOM! Se ei ole ihastuttava ahterini, vaan reppu lisää varjon pinta-alaa.


The Three Sisters

Jonna heinäpeltokuontalossa

Alamäki ja nuo portaat siis on tyhjän päällä

Ylämäki


Olen nyt ollut täällä hurjat kaks päivää, ja paikka vaikuttaa miellyttävältä vaikka Jonna sanookin että se on hitusen kyllästynyt ja haluaa laajentaa aussireviiriään. 30h lentokoneissa ja -kentillä (Heathrow saakelin ahdas ja melunen, Hongkong tilavin ja selkein) sen sijaan eivät olleet miellyttäviä, erityisesti koska kärsin aika lailla matkapahoinvoinnista. Scifi-leffoista tuttuja laatikoita joissa voi jotenkin atomitsydeemeillä siirtää ihmisiä toisiin laatikoihin odotettaisiin innolla, nörtit ja muuten vaan fiksut ihmiset huom.! 

Ensimmäinen päivä täällä oli täysin pilvetön ja tosi kuuma, mitä ei ollut kuulemma vähään aikaan tapahtunut. Jees. Kenguruita, wallabeja, koaloita ja vesinokkaeläimiä en ole vielä nähnyt tai maistanut, joten paljo on vielä tekemättä!

Kahluuallas turned into suihkulähde


Hurrrmaava Australian-oppaani...
Näimme myös lepakoiden ja kakadujen tulevan sodan ensiaskeleet. Lämpimin terveisin, Grrsta.

Loppukevennys.

3 kommenttia:

Zahren kirjoitti...

Täytyy sanoa, että ei jättäny Grrstan postaus kylmäks, ei!! :DD Voin vaan kuvitella miten punaset teijän naamat on ollu ko ootta yrittäny ovelasti esittää urheilullisia tyyppejä..! I'm pretty sure they all bought it.

Miks teillä on patikkaretkellä ollu mukana Trendi -lehtiä? Kysynpä vaan.. Lievää päihtymystä havaittavissa kolmessa vikassa kuvassa?? Mutta joo hyvä postaus. Nostan hattua teille Grrsta! (Ei sillä että Jonnan postauksissa ois mitään vikaa..) :DD Olisinpa seurassanne...

Ps. Tuo on melko hemaseva tuo kuva teistä nöppösistä..! :'D <3

Konnakartanon Konna kirjoitti...

Esmii: ne oli junamatkaa varten, mutta mehän nukuimme sekä meno että tulomatkan :D eheeihän me oltu yhtään punasia tai kiiltäviä tai äänekkäitä (kuvittele pikkuveturi vasta kiillotettuna ja rasvattuna) Ja valitettavasti emme ole vielä ehtineet kristaa gooniin tutustuttaa, luontainen kauneus se vaan puskee esiin ilmankin alkoholin kaunistavaa vaikutusta. Mutta ehkä tänään korjaamme asian ja saamme entistä hehkeämpiä kuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva että minut on mainittu erikseen :D Anna tämän kerran kiroilun anteeksi ;)