viimeisen päivän härdellit

Viimeisenä päivänä Australiassa pääsin kuin pääsinki tekemään paljon puhutun ja kaivatun Skydiven. 14 000 jalkaa eli nelisen kilometriä suhahti niin nopeasti ettei sitä melkeen enää muistakaan.

No kylläpä muistan.

Viimeseen asti olin vielä varautunu peruutuksen. Olihan mun skydive jo peruttu kahesti. Että ei pidä turhia innostua liian aikasin. Mutta sitten kun noustiin siihen pikkuruiseen lentokoneeseen parin kanssa kiinnitettyinä ja oltiin ilmassa niin rupes kyllä tytisyttämään niinku Pikku Myytä ennen naamiaisiin menoa ja komeiden & arvovaltaisten poikamiesten tapaamista. Jännitti (100% hyvässä mielessä) ihan sikana. Mun hyppäysvuoro oli toisena, ja oli kyllä kieltämättä aika hurjaa katsoa kun eka pari hyppää tyhjyyteen. Siinä ei ois kyllä kerenny ees ruveta perumaan mitään (ei siinä että olisin ikinä ruvennukaan, koko ylösnousun aikana hymy perseesä) ku pari jo pyrähtää oviaukosta ulos.
Siitä sitte vapaata pudotusta noin minuutin ajan, pilvien läpiki päästiin. Ilma oli kyllä hyytävän kylmä, kädet oli aivan kalikoina. Ja siinä vauhdissa suu kuivu alta aikayksikön. Vähän taidettiin kieppua ympäriinsä. Videota en ottanu, ei tuo aika ja raha riittäny. Sääli kyllä.
Mahasta rupes ottaan vasta ku aukastiin varjo ja sillä hilluttiin ilmassa. Näköalat oli kyllä ihan hyvät vaikken Cairnsisa hypännykkään. Alastullessa luulin että lentäisin ilman muuta rähmälleni mutta se meniki niin smoothisti ettei mitään rajaa. laskeuduttiin sulavammin ku normaalista hypystä. Se oli hassua. Määhän hyppäsin pilven reunalta.

Mulla oli kuitenki vähän timmi aikataulu tuona päivänä. Lentokoneesa ku piti olla klo 14:00, eli lentokentällä klo 12:00. Maahan laskeuduin (kepeästi kuin perhonen, öh öh) 10:30, ja suunnitelmien mukaan piti keretä Sydneyyn 11:30 niin kaikki menis niinku pitäis. Junamatkan pitäis kestää keskustaan noin tunti. Kirjautuisin ulos ennen 12 niinku oli puhe ja kerkeäisin 20 minuutin junamatkalla lentokentälleki ihan hyvissä ajoin.
Ja vielä mitä.

Hyvissä ajoin kerkesin kyllä Wollongongin juna-asemalle, ku joku skydive-tiimin jäsen ystvällisesti mut vei. Mutta mennessäni ostamaan lippua huomasin surullisen tutut keltaiset kyltit, jotka sanoivat että bussit korvaavat jumaliikenteen. Mielessä pyöri vaan että ei perkele, miks just tänään?! No ei muutako tiskille lippua ostaan, seuraava bussi lähtee 2min päästä. Kerkeän jos oon nopee. No ei muutako juoksujalkaa. Ja kerkesin.
Kysyin kuskilta kauanko kestää päästä centraliin. no eihän se centralista tiedä mutta Waterfalliin pääsee puolessa tunnissa. Kyseinen paikkahan on centralista käsin pääätepysäkki. Ei mitään hajua kauanko sieltä kestää centraliin.
Waterfallissa olin sitte 11:17. Muistanette, että alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin keskustassa 11:30. Express-juna centraliin lähtee klo 11:36. Ei menny ihan suunnitelmien mukaan. Lentokentällä piti olla about klo 12:00. No sillonhan mää istuin vielä junasa, kaikki kamat hostellissa. Kun sitte vihdoin ja viimein rupes centralin asema näkyyn noin klo 12:20, juna päättääkin pysähtyä odottamaan toista junaa. Haiskahti pahasti siltä että Lady Luck koetteli vähän mun hermoja. Lienee sanomattakin selvää että kun junan ovet aukeni lähdin ku tykinkuula juoksemaan kohti hostellia. Hostellilla olivat kuitenki kilttejä eikä mun tarvinu maksaa ylimäärästä vaikka myöhästyin check out - ajasta. Nappasin siis kamani (valmiiks pakatut luojan kiitos) ja ähdin pyydystämään taksia lentokentälle. Kestäis kuulemma jopa puolituntia, ruuhkasta riippuen. Onneks ruuhkaa ei kuitenkaan ollut, ja pääsin lentokentälle nätisti jotain kymmentä vaille yks. Ilmoittauduin lennolle, ostin niskatyynyn, vettä ja karkkia ja sitte jo kuulutettiinki että boarding alkaa. Luppoaikaa ei siis pahemmin jäänyt, mutta mitäpä sitä sillä tekeekään...?

31 tunnin matkan jälkeen laskeuduin Helsinki-Vantaan lentokentälle, ja olin ihmeissäni kun kaikki ympärillä puhuu suomea. Kassapoikaki sano moi. Mitä? Viimeisellä Finnairin lennolla tuotti myös vaikeuksia tajuta, että sana 'kannut' tarkoittaaki oikeasti kannuja eikä jotain hassua kirjainyhdistelmää joka muistuttaa kotipaikkakuntaa kannus. Lentoemon sanoessa suomalaisittain 'Hei', Jonna menee ja vastaa 'Hi'. Pystyn nyt kuitenki kontrolloimaan mieleni ja puhumaan kassaneideille suomea ja puhumaan euroista vaikka takaraivosta yrittää poukata dollarit puheeseen.

Oon kerenny mässätä juustosnacks-pussin, turkkareita, fazerin sinistä, daimeja, amppari-mehujään ja lakua, hullaantua vaatteista yms ja muistaa että ai mulla oli tämmönenki!

Yhteenvetopostausta saatte vielä odotella. Mitäs täsä sitte keksis.