Viimeisen luennon maistatusta

Viimeiselle Hotel&Restaurant Management - kurssin luennolle meille oli luvattu pieniä maistiaisia norjalaisesta keittiöstä, Herlige Restauranter - kokin valmistamana. Innolla, mutta myös pienellä kauhulla odotettiin tulevaa, olihan opettajamme uhonnut maistattavansa meille lipeäkalaa. Itse en ole ennen lipeäkalaa maistanut, ja jutut, mitä olen kyseisestä ruokalajista kuullut, eivät ole juuri rohkaisseet minua aikomaankaan. Lipeäkala on norjalaisille myös joulun herkkua, ja marraskuusta lähtien sitä on alkanut olemaan markkinoilla. Valmistustapa kuulemma hieman vaihteli asuinpaikan mukaan, jotkut ovat tottuneet kiinteämpään, jotkut löllömpään tavaraan. Opettajamme kuulemma tykkäsi extreme-löllöstä, mutta vierasmaalaisille tarjotaan yleensä jotain vähän helpommin lähestyttävää.

En muista, olenko Australian aikaisissa postauksissa selittänyt olleeni erittäin nirso tapaus. Enää en kuitenkaan niinkään pahasti. Muutettuani äidin helmoista olen rohkaistunut maistelemaan muutakin kuin keitettyjä makaroneja ynnä muuta turvallista ruokaa, joka "ei maistu millekkään" kuten siskoseni taisi joskus luonnehtia. Tämä piirteeni rajoitti huomattavasti äitikarhun ruuanlaittoa, ja muistan edelleenkin, kuinka joskus aivan meinasi ruoka nousta ylös, kun seasta löytyi halkaisijaltaan parin millin kokoinen pala sipulia. Niin, silloin se oli jotain aivan kamalaa.
Olen vasta matkalla kaikkiruokaisuuteen, mutta tosiaan, toisin kuin silloin pienenä (tai no, pienenä ja pienenä...), nykyään minä käyttäydyn kuin aikuinen ja maistan kaikkea. Ainakin lähestulkoon.
Niin, ja niitä tomaatteja en ole oppinut vieläkään syömään. Muiden mielestä kirsikkatomaatit ovat ah niin makeita, mutta minusta ne ovat kitkeriä ja ällöttäviä.
Kyllä, tomaatti-inho vaikeuttaa joskus elämääni.

Siispä tällaiset tilaisuudet ovat aina vähän jännittäviä :D

Ensimmäiseksi meille tarjoiltiin tataria, raakaa jauhelihaa ketunleivällä. Ja jotain muuta mössöä siinä näkyi myös olevan. Tämä oli helppo tapaus, vaikka raaka jauheliha oli itselleni melko hämmentävää. Kokonaisuus oli silti mielestäni melko mauton. (Mestarimaistelijan analysointia, eikö...)

Seuraavaksi kauhistuin. Silliä. Silli on aina kuvottanut minua. Limaisia lötköjä purkissa, joka avaamisen jälkeen täyttää koko ilmatilan luotaantyöntävällä hajullaan. Hyvä ettei kylmä hiki noussut pintaan...
mutta kuten sanoin, minähän maistan nykyään.
Päällä oli ruskistettua voita, mikä toi itselleni mieleen piparimaisen tuoksun ja maun. Piparisilliä. Tämä ei ollut mitään etikkalöllösilliä, ja koostumuskin oli positiivinen yllätys.
Mutta mihinkään "parhaisiin selkäpaloihin" en kyllä koske pitkällä tikullakaan tämän jälkeenkään...

Ja sitten oli niin sanotun lipeäkalan vuoro. Eihän tämä varsinaista lipeäkalaa ollutkaan, kala oli taimenta. Mutta jotain vastaavia, epäilyttäviä valmistusmenetelmiä siinäkin oli käytetty. Tämä maistatus oli tehty meille helpoksi.

Maku oli melko voimakas, en sitten tiedä johtuiko se kalasta vai päällä olevista mössöistä. Mutta koostumus ei ollut tässäkään tapauksessa yhtään niin pelottava kuin kuvittelin; oikeastaan aika mukavan pehmeän tuntoista suussa.

Ja oli tarjolla myös tuollaisia kuivattuja kinkkusuikaleita lampaasta. Tai voiko niitä kinkuksi sanoa. Lättyjä.

Kanssasuomalainen opiskelija suoriutui minua paljon huonommin maisteluista, hän tykkäsi ainoastaan ketunleivästä, ja suu meni mutrulle "lipeäkalan" kohdalla. Minä näytin uskottavalta loppuun asti... ainakin luultavasti.

Mutta rehellisyyden nimessä, vaikka suuni ottikin uudet tuttavuudet vastaan melko neutraalisti, niin maha oli jotain aivan eri mieltä mieltä...