Lontoo ja World Travel Market

Nyt on reissusta selvitty, ja univelkoja lyhennetty heräämällä tänään vasta 12:41... Onneksi oli vapaapäivä!

Reissuun lähdettiin tosiaan keskiviikkoaamuna jo varttia yli viisi, ja Lontoon kamaralle päästyämme liidettiinkin heti World Travel Market - messuille, matkatavarat mukana. Monilla oli matkaväsymystä, nälkää ja ärsyyntymistä johtuen matkatavaroiden raahaamisesta junissa ja metroissa, mutta minä onnekseni olin saanut vähän nukuttua koneessa, ja pelkillä käsimatkatavaroilla lähteminen oli kaiken kaikkiaan erinomainen ajatus.

Lontoon World Travel Market - messut erosivat Suomen matkamessuista tietysti kokonsa puolesta, mutta myös siinä, että nämä olivat täysin ammattilaisille suunnatut. Siinä missä Suomen matkamessut esittelevät ja myyvät kohteitaan asiakkaille ja tarjoavat jos jonkinmoista krääsää ja arvontaa, WTM:llä kaikki ständit olivat sisustettu lukuisilla neuvottelupöydillä, joilla myydään kohdetta matkanjärjestäjille. Siinä mielessä oltiin ehkä vähän "väärässä paikassa", ei ole vielä näin opiskelijana paljon neuvoteltavaa...
Messuilla oli edustettuna lukuisia maita kaikista eri maanosista, yllättävin oli Lähi-Idän osio. Kyllä sielläkin oli ständeihin panostettu, mutta jokseenkin hiljaiselta siellä näytti. Erityisen mielenkiintoista oli mielestäni katsoa, kuinka Suomi markkinoi itseään tällaisilla maailmanluokan messuilla. Vastaus on: Melko laimeasti. Ständi oli kokovalkoinen, jonka yhdellä seinällä oli teksti "I wish I was in Finland", joka on Visit Finlandin Facebook-ryhmä Suomi-faneille. Uskon, että inspiroivilla, isoilla kuvilla ständin seinillä olisi voinut saada paljon aikaan. Tuskin nimittäin kukaan, joka ei ollut ennestään kiinnostunut Suomen matkailusta, mennyt ständille juttusille sen ulkomuodon houkuttelevuuden takia... Todella sääli sinänsä.

Itse messuilta ei tullut otettua juurikaan kuvia - ainoastaan kuubalainen setä käärimässä sikaria, jonka joku mies sitten osti parilla kympillä, sekä itsestäni luudalla lentämässä. Oli ihan mainio Harry Potter  - ständi, jossa sai mennä luudalla ratsastamaan ja viedä ilmaisen kuvan tapahtumasta mukaan sekä selvittää tupansa lajitteluhatulla; nostin Rohkelikon pinssin. :)

The Making of. Kaavut ja kaikki!

Torstai vietettiin myös messuilla kierrellen, ja opiskelijoille suunnattua "luentoa" kuunnellen. Messujen päätteeksi suuntasimme yhteiselle koulun maksamalle illalliselle pubiin, jossa vedettiin tietysti mitäpäs muutakaan kuin fish & chipsejä, samalla kun puitiin messujen tarjontaa.

Perjantaina meille oli järjestetty jonkin verran ohjelmaa, kuunneltiin erään pubin johtajan puhetta siitä, millaista on pitää Lontoon ydinkeskustassa pubia ja heidän konseptistaan, käveltiin Big Benin ja muiden nähtävyyksien ohitse, sekä otettiin jokilaiva jonnekin etäämmäs. Lauantaille oli varattu omaa aikaa koko päiväksi, ja menimme pienellä London Dungeons - museoon, sekä kierreltiin kauppoja. London Dungeons oli kyllä hauska kokemus, oli hienoa, kuinka kierroksella esiintyvät näyttelijät eläytyivät rooleihinsa niin täysillä. Kierroksella kerrottiin mm. rutosta, kidutusmenetelmistä, Sweeney Toddista ja Jack The Ripperistä. Välillä sai säikähtääkin!

Oxford Streetillä oli aika kauniit koristelut. Lahti voisi ottaa vähän mallia...

Aivan oikein; otin marraskuiselle Lontoon reissulle aurinkolasit mukaan, ja käytinkin niitä! Kävi aika tuuri...

Iso Pena edestä

Ja kohtelias karhuherra Paddington! Luin metromainoksesta, että Paddingtonista on tulossa Harry Potterien tuottajilta elokuva. Mahtaakohan olla hyvä?

Lontoossa oli meneillään ensimmäisen maailmansodan uhrien 100-vuotismuistopäivät. Flanders Fieldsin unikot komistivat vähintäänkin joka neljännen Lontoolaisen rintamusta

Iso Pena takaa

Ja reissun paras osa!!

Perjantain ohjelman jälkeen jäi vielä aikaa mennä Kings Crossille ja ottaa kärryt kohti Tylypahkan pikajunaa. Pikku jonotus oli täysin vaivan arvoista - lapsekas innostus valtasi minut ja kanssatoverit jo jonossa! Innostus varmaan heijastunee kuvasta... Kuvaan sai valita minkä tahansa tuvan huivin rekvisiitaksi. Minähän tietysti valitsin Rohkelikon, kun lajitteluhattu sen tuvakseni kertoi! (;

Sunnuntaina herättiin sitten jälleen kerran ennen aamunkoittoa, ja jätettiin aika lääväksi osoittautunut hotellimme taakse. Ei siinä, on sitä tullut pahemmassakin läävässä vietettyä paljon useampia öitä, mutta tämä asumus kuitenkin kutsui itseään hotelliksi... Sentään siellä ei sentään vilistänyt torakoita missään. Mutta kyllä oli ikävä omaa sänkyä kun jouset painoivat selkää homeentuoksuisessa huoneessa! Mutta tosiaan - sunnuntaiaamuna koitti lähtö, hotellin meille tilaamalla, luotettavalla pimeällä taksilla. Päästiin kuin päästiin lentokentälle sovittuun hintaan joka tapauksessa. :D

Ja taas paluu arkeen odottaa, jeejee!...

London calling

(varmaan maailman yleisin otsikkovalinta Lontoon reissulle, mutta en nyt tähän hätään jaksa kehitellä mitään omaperäisempää :D )

Viimeisen viikon aikana olen saanut menestyksekkäästi viisi koulutehtävää taputeltua, ja voi että onkin ihana tunne vetää ylikorostetun dramaattisesti punaiset viivat kalenteriin deadlinejen päälle. Helpotuksen huokaus. Nyt olisi edessä pikkuvisiitti Lontoon World Travel Market - messuille parinkymmenen luokkakaverin kanssa.
Huomenna on herätys jo pitkästi ennen kukonlaulua, ja nokka kohti Helsinki-Vantaata. Palatessa taas odottaa uudet, ihanat koulutehtävät, mutta jospa sitä saisi taas hetken nauttia muista maisemista ennen viimeistä, reilun kuukauden pituista loppurutistusta. (Kuvitelkaa, siis vähän reipas kuukausi enää!)

Näihin kuviin, näihin, näihin tunnelmiin. Haistellaan taas viikon päästä!

Ei muuta kuin väijymään Lontoon kaduille!

Koulutöiden täyteinen syksy

Hiljaiseloa pukkaa, hupsistakeikkaa. Olenko sanonut täällä, että meillä Lamkissa asioista päättävät ihmiset päättivät laittaa meidän kaikki kolmannen vuoden kurssit tälle syksylle? Siis vajaalle neljälle kuukaudelle. Ja ei, kursseja ei ole tarjolla enää keväällä.
Eipä siinä, olen varsin iloinen kun pääsen muuttamaan jouluksi Tampereelle.

Mutta tänään iski kevyt kenttävitutus. Olin eilen päässyt jokseenkin seesteiseen mielentilaan koulutöiden osalta ajatellen, että kyllähän minä saan kaiken ajallaan valmiiksi; perjantaina on deadline kolmelle eri tehtävälle ja minä olin aika hyvässä vaiheessa näiden kanssa tiistai-iltana.
Sitten alkoikin pari aivan uutta kurssia lisäämään työsarkaa, kun ei ole entisistäkään vielä selvitty.

Koulusta päästyä kihisin. Meinasi ahdistus iskeä. Tilanne vaati suklaata. Siis Siwan kautta kotiin ja stereot täysille pauhaamaan System of a Downin levyä.
Hiljalleen agre helpotti ja sain vähän jäsenneltyä asioita. Yksi tehtävä on pois alta. Kaksi seuraavaa eivät aiheuttane kovin suurta päänvaivaa. (sitä seuraavat kaksi taas ovatkin toista maata... kylmää ajatuskin.)
Paluu syyslomalta maanpinnalle oli kaikin puolin miellyttävä.

Voi kunpa olisi jo joulu...

Siitä haaveillen, laitan tähän pari kuvaa syyslomalta, joka oli myös Juuelin kesäloma. Kesäisissä fiiliksissä, ennen kuin lunta tuli vaakatasossa.

Meitsi ottaa vähän arskaa särkällä. Helposti tarkenee.

Ensi viikolla pyrähdän muutamaksi päiväksi opintomatkalle Lontooseen. Tuleepahan käytyä jossain ulkomailla tänä vuonna, ja vielä koulu puolesta! Jospa ensi vuonna pääsisi vähän reissuun ihan ilman, että pitäisi raporttia vääntää jälkikäteen...

Kaapit pullollaan, eikä mitään päällepantavaa

Kesän alussa puhuin kaiken maailman haaveilusta, mikä sillä hetkellä täytti pään. Reissuhaaveet olivat pääosassa, mutta tuli sohaistua parilla lauseella paria muutakin haavetta, vaatekaapin uusimisesta ja sisustuksesta. Otsikosta voinee päätellä, mikä tällä kertaa on pääosassa.

Kesän Tampereella elin matkalaukullisella (erittäin täyteen ahdetulla..) vaatteita. Hirveästi vaatteita ei tarvinut edes käyttää, kiitos helteiden ja töiden. Jos tuntui, ettei ole mitään päällepantavaa, pytyi ajattelemaan että noh, iso osa vaatteista on Lahdessa.
Mutta että minkälaisia vaatteita. Tiesin kuitenkin, että vaatekaappini on kovasti uudistuksen tarpeessa. Minä kun vielä olen niitä ihmisiä, jotka hamstraavat kaiken omistamansa ja annan joka kerta uuden mahdollisuuden, vaikka vaatteen käyttökerta lähentelee nollaa ja ikää on kertynyt useampi vuosi. En siis ole paria poikkeusta lukuunottamatta juurikaan vienyt vaatteitani kirppareille tai keräykseen, enkä pahemmin lahjoitellut kavereille.
Lienee siis melko selvää, että vaatekaappini tursuaa turhista vaatteista, jotka vain keräävät pölyä ja koita. Eikä tässä vielä kaikki, pahimmat ja vanhimmat yksilöt olen jättänyt oman onnensa nojaan Eskolaan lojumaan.

Tilanteeni selkeni entisestään palattuani Lahteen. Ensimmäisellä kouluviikolla meillä oli vain kolme koulupäivää, joten lähdin Lahteen repullisella tykötarpeita ja vaatteita. Kyllähän siellä Lahdessa on vaatteita kaapissa vaikka kuinka.
Kun sitten avasin vaatekaappien ovet, katsoin näkemääni vaatepaljoutta lähes inhoten. Pystyin pelkästään koskematta vaatteisiin arvioimaan kokonaisia pinoja vaatteita, joista on aika hankkiutua eroon.
Osa on entisiä suosikkeja, jotka eivät enää ole olleet käytössä aikoihin, tai ovat päässet repsahtamaan huonoon kuntoon, osa ei jostain syystä ole ikinä päätynyt suosikkien tasolle.

Minulla on ollut aikoinani paha tapa ostaa juurikin niitä "ihan kivoja" vaatteita, koska tää on niin halpaki. Samoin kun joskus on tarvetta tietynlaiselle vaatekappaleelle, esim. mustille farkuille, olen ostanut ensimmäiset vastaantulevat, ajatellen että kyllä nää on ihan hyvät, mää otan nää. Minulla on myös taipumusta sovituskoppisokeuteen; Tunnen että vaate ehkä puristaa jostain, jää vähän pussille tai muuta vastaavaa pikkuvikaa on havaittavissa, mutta sovituskopin maagisessa energiakentässä ajattelen, että kyllä se käytössä löystyy tai käytän semmosten vaatteiden kanssa jossa sitä ei huomaa. Kavereilta olen myös perinyt vaatteita periaatteella käytä tai heitä pois. Melko harvat ovat oikeasti päätyneet aktiiviseen käyttöön, mutta mitään ei ole heitetty edelleenkään pois...

LOPUN ALKUA KAIKKI TYYNNI. Vastedes lupaan pyhästi yrittää parantaa tapojani ja olla sortumatta näihin ainaisiin shoppailuvirheisiin, jotka syövät vaatekaapista liikaa tilaa ja tililtä rahoja.

Paras opettaja on tyhjä pankkitili. Hätäiset ja turhat ostokset jäävät huomattavasti vähemmälle, kun visalla ei ole mitä vinguttaa. Ja eikös se tunnetusti ole niin, että köyhällä on varaa vaan parhaaseen? Ongelma vaan on, että voisin hankkiutua kaikesta turhista vaatteista eroon, mutta ei ole varaa ostaa uusia korvaavia vaatteita... Ja korvaavilla tarkoitan tällä kertaa harkittuja ja vähän laadukkaampia vaatekappaleita, joille oikeasti on tarvetta ja paikka sydämessä, enkä vastaavia rytkyjä, joista aion hankkiutua eroon. No, ehkä se aika vielä koittaa.
Vaatekaapin uudistusraivauksen sivuhankkeena olisi myös kunnostaa ne, jotka ovat kunnostettavissa. Suutarille ja pesulaan olisi halukkaita jo tieten pari pussillista.

Eräässä blogiyhteisössä liikkuu haaste, jossa pitäisi olla ostamatta uusia vaatteita vuoden ajan. Tätä ajatellen listasin vaatteet, joita olen ostanut vuonna 2014:

• Tuulihousut / maaliskuu. Koska henksuale (Lapland Safaris!) ja tuulihousujen puute.
• BikBok NeverDenim farkut / maaliskuu. Koska edelliset luottofarkut ratkesivat Levillä.
• Juoksuhousut + juoksutakki / toukoukuu. Koska kyseisten tuotteiden puute, ja ale.
• Musta kauluspaita / toukokuu. Työpaidaksi.
• Valkoinen t-paita / elokuu. Koska edellinen on kadonnut mysteerisesti + tarve. Ja edullinen.

Ei kovin pitkä lista, Sukkia olen myöskin ostanut näiden lisäksi. Ja sisältö kertoo vielä, ettei ole tullut tällä kertaa ostettua niin turhia kledjuja. Harmi vaan, että nuo NeverDenimin farkut ovat olleet niin ahkerassa käytössä, että ovat hajoamassa haaroista. Huokaus. Ei mulla olisi nyt rahaa ruveta hommaamaan uusia farkkuja. Jokatapauksessa, farkkujen lisäksi ostoslistalle menee pipo. Lindexillä jo sovittelin mukavan tuntoisia. Jotkut hyvät syyskengätkin olisi hyvä olla, mutta ne jää varmaan haaveeksi.

Kerron sitten lisää, kun muutoksen tuulet vihdoin puhaltavat.

Kesä meni?

Kovasti näyttää siltä, että kesäkelit ovat ohi, ja syksy on kohta täällä. Viimeiset puolitoista kuukautta ovat olleet työntäyteisiä, ja ihan hyvä niin; viimeisin palkka oli ensimmäinen, joka ei hävinnyt heti vuokraan ja laskuihin, vaan josta oikeasti sain siirrettyä parisataa säästötilille. Enää onkin varmuudella tiedossa yksi ainoa työpäivä, ellei sitten jostain tupsahda pari lisää.

Tämä kesä on kyllä hemmotellut lomailijoita. Vähän harmittaa, kun en päässyt kertaakaan uimaan lämpimillä kelillä (silloin kerran, kun rannalle pääsin, vesi oli vielä liian kylmää ja jänistin) tai muutenkaan loikomaan auringossa. Harvoina vapaapäivinä on aina satanut.

Toivoisin siis sääjumalilta vielä edes jokseenkin lämpimiä kelejä seuraavalle kahdelle viikonlopulle, kun lomailen, ja lämpiminä pysyneitä merivesiä. Syyskuun saapuessa tulkoon alas mitä vain. Siihenkin (ja koulun alkuun) on enää kaksi viikkoa, yhh... Voin kertoa, ettei yhtään huvittaisi pakata kamojani ja mennä takaisin Lahteen. Mutta jouluna sitten kahta kauheammalla tavaramäärällä takaisin!

Mielensäpahoittamisesta

Iltalehden otsikoissa tuli pari päivää sitten vastaan juttu samaisen sivuston bloggaajan Milja Köpsin kirjoituksesta ja sen aiheuttamasta huomiosta. Milja on kalju, neljääkymppiä lähestyvä nainen, joka loukkaantui vieraan miehen sanoista. Mies arvuutteli kovaan ääneen Miljan sukupuolta, koska nahkatukka. Kommentti ei ollut ensimmäien, vastaavanlaisia kyseenalaistuksia sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja rikostaustasta on tullut aiemminkin vastaan.

Milja pahoitti mielensä ja kirjoitti blogiinsa asiasta. Siitä, että ulkopuolisten herjaavat kommentit tuntuvat pahalta, ja että tuntematon ihminen ei voi tietää toisen taustoja; Milja voisi olla kalju hänestä riippumattomista syistä, esimerkiksi kemoterapian takia. Siinä tapauksessa arvostelevat kommentit sattuisivat taatusti vielä enemmän.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun olen lukenut jonkin osuvan blogitekstin/mielipidekirjoituksen/kolumnin tms, jolle olen mielessäni nyökkäillyt ja antanut tukeni kirjoittajalle. Sitten olen lukenut kommentteja, odottaen muidenkin ihmisten olevan samoilla linjoilla, mutta olen saanut tyrmistyä pahemman kerran.

Toki joukossa on paljon kannustavia ihmisiä, jotka komppaavat kirjoittajaa mielipiteillään. Mutta löytyy niitä muitakin.
Paikalle oli eksynyt uskomattoman paljon ihmisiä, joiden mielestä Miljan loukkaantuminen on lapsellista, ja asiasta nettiin kirjoittaminen huomiohuoraamista. Jos olet valinnut olevasi kalju, tai muuten erilainen, esim tatuoitu, sinun tulee varautua huuteluihin ja kovettaa nahkasi.

Toki, erilaisuus herättää huomiota, ja siihen kannattaa olla varautunut. Mutta pitääkö sietää huutelua ja herjaamista? Mikä oikeus muilla ihmisillä on tulla pilkkaamaan ulkonäköäsi päin naamaa?
Kuten nimimerkki Mäyrä ja Pii esimerkiksi kommentoivat:

"Ei ole kenenkään ihmisen velvollisuus miellyttää ulkonäöllään ketään muuta kun itseään. Eikä kenenkään ihmisen oikeus kommentoida toisen ulkonäköä törkeään sävyyn siksi, ettei se itseä miellytä."
"On aina vähintäänkin tahditonta arvostella tuntemattoman ihmisen ulkonäköä, oli se sitten minkälainen tahansa. Vähän tilannetajua, pyytäisin."

Mutta sitten paikalla on tällaisia mikkoja, jotka luultavasti ovat olleet koulukiusaajia nuorina: 

"No nyyh nyyh! itq potq raivari! Mikset itse kasvata hieman nahkaasi? Tarvitseeko kaikesta loukkaantua? Eikö ihmisillä ole oikeutta mielipiteisiinsä? Eikö saa kysellä jos oikeasti ihmetyttää? Alkaa itseäni pikkuhiljaa raivostuttamaan pienestä pöyristyjät ja loukkantujat."

Tällaisia kommentteja tuli harmillisen monta vastaan,  tämä ehkä räikeimmästä päästä. Sananvapaus - mikä ihana tekosyy heittää yleiset käytöstavat roskiin ja arvostella muita ihmisiä päin naamaa heidän tunteistaan välittämättä. Mistä lähin sananvapaus on tarkoittanut tätä?!
Mielestäni tämä on täysin rinnastettavissa koulukiusaamiseen, ympäristö on vain eri ja kohde täysin tuntematon. Tottahan se on, ettei moisista kommenteista kannata loukkaantua, mutta kun se harvemmin on tahdonasia, loukkaannutko vai etkö, ja jääkö joku asia kaivertamaan mieltä. Se taas on täysin tahdon asia, että huudatko typeryyksiä vastaantulijalle vai et.

Kyllä pisti sapettamaan. Häshtäg idontwanttoliveonthisplanetanymore.

Allekirjoittanut ex-lyhyttukkainen. Kenties pojaksi tai lesboksi luultu.

Helteisiä työpäiviä

Sitä saa mitä tilaa - heinäkuun helteet tulivat, joita seurasi 9 päivän työputki. Tuskin maltan odottaa palkkapäivää! Sunnuntai oli ensimmäinen hellepäivä, jolloin sekä minulla että Juuelilla oli vapaapäivä. Juhlistettiin sitä piknikillä.

Toivottavasti ei ollut ihan viimeinen yhteinen hellepäivä, ja toivottavasti töitä riittää vielä heinäkuun toiselle puoliskollekin. Sääennusteen salamankuvat lupailisivat ehkä muutamaa vapaapäivää tälle viikolle...

Mutta pitää iloita näistä kesäisistä keleistä, kun niitä kerran saatiin! Oltiin sitten terassilla istumassa, tai minun tapauksessani terassilla tarjoilemassa. :D

Haaveita reissuista ja muusta

Sain kuin sainkin töitä tälle kesälle, mutta vuoroja tulee parhaimmillaan muutaman tunnin varoitusajalla, ja yhteensä niitä on kertynyt toukokuun loppupuolelta tähän päivään saakka noin kymmenen kappaletta. Toivotaan, että heinäkuu astuu esiin aurinkoisena ja lämpimänä houkutellen puoli Tamperetta terasseille, jotta minuakin kaivattaisiin vähän enemmän töihin. Tähän mennessä tämä ei oikein lyö leiville, mutta jos sentään saisin Lahden vuokran maksettua, olisi sekin jotain.

Minulla on siis hyvin aikaa haaveilla kotosalla. Sisustusta, vaatteita, reissuja... Eli siis haaveilla kaikesta, mihin tarvitaan ylimääräistä rahaa. Ja ellei ihmettä tapahdu ja heinäkuu täyty työvuoroista, taitavat nämäkin haaveeksi jäädä. Mutta ei heitetä kirvestä kaivoon. Tämänhetkiset haaveeni kun eivät ole kuitenkaan kovin suuruudenhulluja.

Sisustuksen puolesta otan aika rennosti. Täytettä tulee kun on ylimääräistä rahaa. Vaatekaapin ostoa ollaan jo askel lähempänä. Vaatteiden puolesta haaveilen kokonaisvaltaisesta raivausurakasta oman vaatekaappini sisältöön. Kun on aika lähteä Lahdesta, puutun asiaan ankaralla kädellä. Sen jälkeen voisin ruveta hankkimaan vähän laadukkaampia vaatteita, eikä mitään trikoolumppuja toistensa perään. Paljon on viime aikoina puhuttu kapselivaatekaapeista - ei ehkä ihan sitä, mihin itse pyrkisin, mutta jotain muutosta siihen suuntaan voisi tapahtua.

Ja sitten ne reissuhaaveet. Konnakartano sai alkunsa polttavasta tarpeesta päästä kauas pois Australiaan. Sen jälkeen tuli haaveet koko maailmasta, mutta juolahti mieleen myös ajatus kotimaanmatkailusta, kun loppupeleistä en ole nähnyt paljon Suomeakaan. Seuraavaksi tykitettiin interreilillä Eurooppalaisissa kaupungeissa. Reilin jälkeen oli vähän pitempi junamatka tiedossa Kiinaan ja sen suurimpiin kaupunkeihin.

Kaiken tämän jälkeen teki mieli kunnon rantalomalle, mihin en kyllä ole vieläkään päässyt. Mielelläni toki menisin johonkin kaakkoisaasian rannoille pötköttämään. Mutta sitten väliin tuli vaihto-opiskelu Norjassa, jota ihmiset tuntuivat vähän ihmettelevän. Nautein vaellusretkistä ja päivittelin kuinka paljon nähtävää Norjassa olisi. Kevättalevella vietin kuukauden Levin maisemissa.

Mikä siis polttelee tällä hetkellä? Keväällä haaveilin Kroatiasta, mutta en tiedä josko rahatilanne olisi saanut minut haaveilemaan jostain vielä helpommin tavoitettavasta. Mieli tekee vaeltaa luonnossa. Taitaa Norjalla olla jotain vaikutusta asiaan...?
Norja houkuttelee edelleen, sekä mannernorja että Huippuvuoret (johon Juuelia ei tarvitsisi kauaa houkutella). Mannernorjasta Lofootit ja Trondheim ovat ehdottomia, ja eikö olisi aika hienoa nähdä jääkarhu Huippuvuorilla? Katsoin myös yleltä norjalaista retkeilyohjelmaa, jossa vaellettiin hevosilla sisämaassa. Kelpaisi sekin. Sääli vaan, että Norjan hintataso on mitä on. Vielä joskus mennään moottoripyöräilemään Trolliteille ja mainioisiin maisemiin.
Islanti olisi varmasti uskomaton kokemus. Viimeaikoina on tullut nähtyä eri hienoja kuvia kyseiseltä saarelta, ja kyllä tahtoisin itsekin niihin maisemiin tallustelemaan. Tai miltä kuulostaisi Skotlanti? Hyvältä sekin! Vaiko sittenkin ihan vain Ahvenanmaa? En ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla, ja menisin kuulkaas erittäin mielelläni.

Suomessa olisi myös Ahvenanmaan lisäksi kasapäin kohteita, johon voisi tutustua lähemmin. Lapin tuntureita, järvi-Suomi, rannikkokaupungit... En ole ikinä käynyt edes Kokkolan majakkasaari Tankarilla, ja sekin kutkuttaisi. Mielestäni meidän piti mennä ala-asteella Tankariin luokkaretkelle, mutta merenkäynti oli melkoisen kovaa, ja yli puolet lapsista oksensi laivassa (tai sen yli), enkä muista että koskaan olisimme päässeet perille. Pitäisi siis ottaa revanssi M/S Jennyllä!
Epäilen, että keväällä järjestetyllä elämyskurssilla, jolla teimme ohjelmamoduuleja OutdoorsFinlandille, on myös vähän vaikutusta näihin reissuhaaveisiini kotisuomessa. OutdoorsFinland keskittyy vaellukseen, pyöräilyyn ja melontaan Suomen maisemissa, ja kurssilla heräsi himot kokeilla melomista ja tutustua Suomen luontoon. Minun ryhmäni kohteena oli Lohja, ja vaikka aluksi tuntui, ettei sieltä saa mitään irti, niin loppupeleissä reittejä ja aktiviteettejä piti karsia. Meillä on Suomessa paljon nähtävää ja koettavaa, kun vaan osaisi hakeutua oikeisiin paikkoihin!

Enhän minä toki kaupunkilomastakaan kieltäytyisi. Ja kappas, tässä lähellä on pari suomalaisten suosikkikohdetta, johon minä en ole ikinä eksynyt. Esim. Tallinna. Tukholmassa olen käynyt ehkä joskus pienenä, mutta siitä en muista kyllä mitään, joten sitäkään ei lasketa. Kuvitelkaa, että sitä on käynyt toisella puolella palloa, mutta Tallinna ja Tukholma on vielä näkemättä. Pietariinkin voisin ottaa uusintakierroksen.
Ja kaikki nämä ihan nurkan takana!

Rantalomaani joudun ehkä vielä odottamaan pidemmän tovin (varsinkin kaakkoisaasian rannoille), mutta mielestäni haaveiluni ovat aivan toteutuskelpoisia pienemmälläkin budjetilla. Vähän päästiin vaelluskutinaa rapsuttamaan, kun kierrettiin Juuelin kanssa Suolijärven luontopolku eilen. Se on siis tuossa ihan naapurissa. Ei tarvinut kauas lähteä.
Jos ei mitään muuta, niin ehkä se Tankar tulisi nähtyä tänä kesänä? :P

Niin ja vielä yksi haave minkä toteutuminen olisi melko suotavaa ennen seuraavaa reissua. Uusi, hyvä kamera. Ja että vielä osaisin semmoista käyttää.

Kuvat ei-niin-läheltä Australiasta & Uudesta-Seelannista, sekä nurkan takaa Norjasta.

Parveke kesäkuntoon

Tampereen kämppä on vielä monilta osin hieman keskeneräinen, ja tulee kestämään vielä varmasti pari vuotta ennen kuin kaikki tarvittavat kalusteet ovat löytäneet paikalleen. Keittiö/olohuone näyttää melko lailla siltä miltä pitääkin, mitä nyt pientä hienosääntöä kattolamppujen ja paneelien kanssa ja tv-tasojen ja ehkä sohvapöydän vaihtamista vielä joskus. Mutta nämä eivät ole kriittisiä asioita. Meillä oli tavoitteena saada tämän kesän aikana parveke hengailukuntoon ja vaatekaappi makkariin. No, vaatekaapin paikalla on vielä matkalaukku, mutta toivotaan, että saadaan matkalaukku syrjäytettyä tänä kesänä.

Mutta se ehkä kaikista tärkein, parvekeprojekti, se on edistynyt.

Tältä se näytti kun minä tulin tänne tavaroideni kanssa. Väliaikaisina toimineet keittiön penkit dumpattiin tänne, ja roskapussit houkuttelivat rottia kylään (niitä ei koskaan kyllä käynyt kylässä, eikä niitä enää sinne houkutella..), parvelasien alla oleva seinä pinttyneen möhnän peitossa ja lattialla maailman epäsopivimman kokoiset lattialaatat. Vähän kaatopaikan fiilistä. Ei juurikaan semmoinen ihana keidas, johon tekee mieli mennä ottamaan aurinkoa ja nauttimaan kylmästä juotavasta.

Siispä ryhdyttiin hommiin. Ensimmäinen askel: tyhjennys ja jynssäys. Yllättävän hyvin se möhnä lähti kunnon myrkyillä.

Parveketta kiersivät valtavat kaadot, jotka aiheuttivat hillittömästi hukkatilaa. Juueli väsäsi tukipuut.

Ja tadaa! Siinä lopputulos. Lattia pitäisi vielä pintakäsitellä. Alunperin olisin halunnut valkoisen lattian, mutta en ole enää varma jaksanko ruveta siihen hommaan. Ei tämä ruskeakaan pahalta näytä.
Tuntui, kun parveke olisi saanut lisäsenttejä uuden lattian ansiosta. Kannattava remontti siis. Lattialaudat tukipuineen kustansivat yhteensä about 150€, mikäli oikein muistan + pintakäsittelypönttö joka odottaa vielä kaupassa valintaansa.

Parvekesetti ostettiin jo edellisenä kesänä Kokkolan Minimanista. Olikin harvinaisen mukavaa, kun ei tarvinut tässä vaiheessa ruveta metsästämään sopivaa settiä, kun selllainen löytyi jo omasta takaa. Pintakäsittelyn lisäksihän tila kaipaa vielä lisää sisustuselementtejä ja kasveja, Juueli idättää jo chilejä vessassa. Kuvan mansikka-amppeli saatiin häistä mukaamme, ja voi pojat se tuo iloa elämään! Saadaan kunnnon mansikkasato vielä.

monta tulokasta!

Vaikka hienosäätöä löytyy vielä vaikka kuinka paljon, tärkeimmät elementit ovat nyt kohdillaan. Parvekkeella viihtyy, sinne voi mennä syömään, jos vain sää sallii, ja paistattelemaan päivää. Kas näin:

Ja ai että on lämmin.

Jjjja kohta päästään herkutteleen mansikoilla, aijai!!

McDaddyt, vaimiteseoli.

Kävin viime torstaina koevuorossa tarjoilemassa, ja kävikin niin että minua oltaisiin haluttu jo sinä viikonloppuna töihin. En tosin päässyt, olin jo matkalla Kannukseen juhlimaan Kristan ja Jamesin häitä.
Äiti jo maalaili piruja seinille ja kuvitteli mahdollisuuteni menneen siinä.Vaan sainpa uudet vuorot tälle viikonlopulle. Tulisipa niitä vuoroja sen verran että saisi helposti Lahden vuokrat maksettua ja sillon tällön vähän ruokaa ja jäätelöä... :D

Siinä ne menee

Gängi.

Ja Jonna nappasi morsiuskimpun! Hahaa VOITTAJA!

Häissä oli melkeen jopa liian hyvä sää, juontajana tuskanhiki teki seuraa perushikoilulle. Nyt kun taivas on on taas harmaa ja sää viilentynyt lähes 20 asteella tuntuu uskomattomalta, kuinka kuuma olikaan!

Häät on nyt juhlittu, ja työnteko saisi alkaa. Tänä viikonloppuna saan töideni sekaan ensimmäisen "oman" vieraani tänne Tampereelle, tervetuloa sohvalle Maija! saa nähdä mitä keretään mun töiltä tekemään ja miten sääjumalat meille hymyilee.