maanantai 28. huhtikuuta 2014

Päivä Helsingissä

Viime viikonloppu oli harvinaisen stadipainotteinen, kun lauantaina vietettiin Saanan ja Tanelin tupareita, ja seuraavana päivänä oli treffit Norjan vaihtareiden, Vickin, Perrinen ja Christinan kanssa. Tytöt olivat tulleet pidennetylle viikonloppureissulle Helsinkiin, ja minä sain olla Suomi-oppaana.
Aivan kuin olisin osannut siellä mitään opastaa, aivan yhtä turisti olin tyttöjen joukossa :D Mutta kiva näin, en ole nimittäin ikinä oikeastaan ollut turistina Helsingissä. Aiemmat reissut ovat olleet shoppailupainotteisia, tai esimerkiksi viisumiasioiden hoitoa...
Käytiin Kiasmassa ja Suomenlinnassa, molemmat olivat minullekin aivan uusia paikkoja.

Kiasman ihana nauhameri! Haltioissamme käveltiin toisiamme kohti nauhameressä.

Demoni puskee läpi








Ihan innoissani oon bongaillu kukkien ilmestymistä ja kevään kehittymistä



Oli tosi kiva päivä ja oli huippua nähdä vanhoja tuttuja! On kyllä sääli kuinka vähän olen loppujen lopuksi hyödyntänyt Helsingin läheisyyttä. Jos en olisi opiskelija niin varmasti olisi toisin.

Pikku kääntöpuoli tuolla koko päivän ulkona seikkailemisessa kyllä oli; nyt silmät kutiaa, aivastuttaa ja räkä lentää. Gotta love siitepöly!

Ei kommentteja: