Megahupellus

Lauantaiyönä klo 02:00, silmänräpäystäkään nukkumatta, minä, Noora ja Jenna heitimme lautakassit bussiin ja ajattelimme mukavasti nukkua Turkuun saakka. Lahdesta meitä lähti ehkä 10 henkilöä.

Helsingissä pysähtyessämme bussi täyttyy iloisista, hiprakkaisista ja huutavista ihmisistä, joista osa oli tullut suoraaan baarista jekkupullot käsissään.

Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä matkaan lähtiessä iski ajatus; olisiko ollut fiksumpaa vaan jäädä kotiin?

No, Suomen puolella nukuttiin ehkä puoli tuntia. Kukonlaulun aikaan odotettiin lähes puolitoista tuntia satamassa laivaan pääsyä. Olo superfresh. Laivassa pikaiset taxfree-ostokset Norjaa varten ja hyttiin nukkumaan noin neljäksi tunniksi. Ja mikä sitten alkoi? 12 tunnin bussimatka Tukholmasta Oppdaliin.

Meilläkin alkoi itseasiassa tunnelma kohota "yöunien" ja kunnon ruuan sekä parin taxfree-juoman ansioista. Vaan kuinka ollakkaan, nämä sankarit, jotka olivat rellestäneet koko laivamatkan (eli melkoisen suuri osa bussistamme) alkoivat tippua pelistä pois yllättävänkin aikaisin. Yöllisen McDonald's - pysähdyksen jälkeen ei enää bussissa levyt soineet (joita joku älypää oli valinnut vain kaksi kappaletta yhteensä noin 15 tunnin bussimatkoille. Musiikin laatu myös toisteli itseään erittäin paljon, ja sanonpahan vaan, että "Öl på afterski" ja "BÖNTHÖÖÖ" on jäänyt ikuisiksi ajoiksi päähämme soimaan). Ei muutako unta palloon.

Itse heräsin sunnuntaina ensimmäisten joukossa. Valtavan hupun ansioista päivänvalo ei onneksi unen saantia hirveästi hidastanut. Herätessäni siis kello oli jotakuinkin kuusi aamulla, kumpuilevat maisemat kertoivat että nyt ollaan Norjassa, ja aurinko alkoi niiden nyppylöiden takaa pikkuhiljaa nousta. Kaikki muut nukkuivat bussissa mitä ergonomisimmissa asennoissa ja pilkkivät kuola poskella. Se oli jotenkin seesteinen ja kiva hetki.

Sitten, kun pari tuntia aikataulusta myöhässä saavuttiin perille, meidät ohjattiin suoraan rinteisiin. Oli taivaallista päästä ruuman tavaroihin käsiksi ja pestä hampaat sitä ennen. Avaimet mökkeihimme meille luovutettaisiin vasta iltapäivällä.

Niin, minähän kerroin tästä erittäin vahvasta laskettelijataustastani. Viiteen vuoteen en ole tullut alamäkeä alas muuta kuin pulkalla, ja ylös rinnettä olen mennyt lähinnä tuolihissillä. Ensimmäisenä huomaamme, että ainoa keino ylöspäin on mennä ankkurihissillä. En ole ihan varma, kuinka monta kertaa panikoidessani mainitsin tytöille kuolevani. Aika monta kertaa.

No, ensimmäiset neljä (?) kertaa menikin pieleen, ja ryömein pois muiden tieltä. Hissiavustajat varmaan olivat sitä mieltä, etten ikinä pääsisi ylös. Mutta kuinka ollakaan, pääsin vihdoin ylös asti. Koko matka tosin paskajäykkänä hoin itselleni "ihan rennosti vaan, rennosti, noooin, iiihan rennosti...."

Ja se on muuten totinen tosi. Tuota mantraa hoin itselleni koko fakin nousun ajan, kädet täristen.

Loppupäivä meni hienosti. Mitä nyt välillä roikuin hissin perässä viimeiset 10-100 metriä (tiedän, se on 

erittäin kiellettyä....)

Pummijonna: siskon vermeet, serkun kamat. Omaa ainoastaan tumput ja pipo.

Alas pääsen kyllä melko hyvin, ainoan ongelman tuottaa ylöspääsy. Osaan laskea kumpi vaan jalka edellä, ja minulle tuottaakin aina mitä tahansa lautaa (snowboard, surfboard, wakeboard...) vaikeuksia päättää, kumpi jalka edellä etenen. En kuitenkaan osaa kääntyä varpaillani. Aina kun yritän, mätkähdän nurin viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi kääntyä takaisin. Kantapäillä kurvailen sujuvasti kummin päin vain. Noora yritti kovasti opettaa sunnuntaina, mutta tarpeeksi loivia kohtia tuossa rinteessä oli suht vähän. Kerran lensin komean voltin ja pää tuntui kolahtavan johonkin, muuten kolhin lähinnä berberiäni ja polviani.

Oli muuten jokseenkin paikat kipeänä tän päivän jälkeen.

Toisena alamäkipäivänä (maanantaina) aurinko paistoi ja oli tooodella lämmin. Hieman jännitin taas ankkurihississä, mutta pääsin hienosti ekalla kerralla ylös! Mentiin samantien vielä ylemmäs toisilla hisseillä, ja kappas keppanaa - en roikkunut viimeisiä metrejä! Loistofiilis! Ei muutako alas ja uudestaan huipulle.

Mutta mitäs mitäs - eikös vain se kohtalo taas pissaa kasvoilleni? Menin nurin hississä. No ei siinä, uudestaan. Vähän oli hiki raahautua rinteeseen pikku pusikon läpi. Seuraavalla kerralla menin taas nurin. Pikku kismitys. Ei se mitään. Kolmas kerta, taas pölisen. Tällä kertaa päätin kävellä hitusen ylemmäs, pusikkoa kun oli ympärillä. 30m jyrkkä nousu lautakengillä, lauta kainalossa, auringon paahtaessa toppavaattesiin.... Aaah. Kismitys vaihtuu vitutukseksi. Kehotan Jennaa ja Nooraa laskemaan, minua ei kannata odottaa. Neljäs kerta vituiksi. Turhautuminen ja ketutus niin suurissa sfääreissä ettette uskokkaan. Tässä vaiheessa asenteeni vain pahensi tilannetta. 5. kerta nurin, ja löin hanskat tiskiin. Itsetunto ei kestä enempää nöyryytystä. Talsin kämpille kuumaan suihkuun, korkkaan lonkeron ja luen parvekkeen ovi auki Nooran cosmoa ja syön Kinder maxeja nälkääni. 

Illalla beach partyt. Huomattiin liian myöhään että kohta pitää lähteä. Valkkarit ja shotit suht nopeaan tahtiin koituivat meistä kahden tuhoksi. Juu, minä olin se toinen. Ei menty seuraavana päivänä rinteeseen... Eli siis tiistai meni koomatessa.

Keskiviikkona Jenna päättää vuokrata laudan ja opetella laskemaan sillä. Suuntaamme lasten rinteeseen. Ja voi kuulkaa, se teki hyvää mulle. KÄÄNTYILIN NIIN HIENOSTI! Ai että olin ylpeä itestäni ja Noora musta. Noora itse kokeili suht huonolla menestyksellä hyppyreitä. Myöhemmin samaisessa lasten rinteessä alkaa rinnehupellus, ja koko parinsadan ihmisen kööri kokoontuu pystyttämään telttoja ja lippuja ja kaiuttimia ja erilaiset kisailut alkoivat. Hieno päivä. Rinteen jälkeen päätettiin tilata pizzaa. Vaikeuksien kautta voittoon, meidän alakerrassa oli poika joka puhui norjaa ja ystävällisesti tilasi meille pizzat. Voi niitä kateellisia naamoja. (kaupunkiinhan oli noin puolen tunnin kävelymatka). Illalla naamiaiset. Tällä kertaa Pikku-Myy ja Minni käyttäytyivät fiksusti alkoholin kanssa.

Torstaina jälleen lastenrinne. Ollaan kuitenkin kaikki jokseenkin koomassa, ja istutaan vaan rinteessä. Hieno päivä, mutta ei oikein tullut laskemisesta mitään. Päätettiin mennä ajoissa suihkuun ja pakkaamaan kamoja.

Juu, ei sitten myöhemmin enää kaduttanut tämä reissu yhtään. Mitä nyt suurella osalla oli viikon ränni ja nakuiluakin näkyi joidenkin ihmisten osalta liiankin paljon ja kreisibailausta kuului joka ilta jostain. Itsehän menimme joku ilta varmaan yhdeltätoista nukkumaan, ja ikkunan alla oli bileet menossa... Ei sitä enää tässä iässä... Tais jäädä Australiaan mun osalta tuo tuommoinen kreisibailaus. Ihan hyvä vaan, ei siinä.

Perjantaina lähdettiin taas aamuyöstä liikenteeseen, oltiin yö laivalla ja lauantai-aamuna päästiin takaisin Lahteen. Rankka reissu mutta tulipahan tehtyä. Ääneni menetin totaalisesti, ja huomattiin, että mun ääni oli täydellinen tähän ihanaiseen bönthööbönthöö - biisiin. Hämmensin ihmisiä. Ruotsin puolelta piti ostaa Strepsilsejä. (ja Kinder maxeja, luonnollisesti..)

Yllättävän vähän meni rahaa. Meillä oli valmiiksi mukana valmispastoja ja semmosta niin ei tarvinut ostaa kuin parin päivän muonat. 

Tervetuliaislahjana mun kämpässä ei netti toimi. Keskiviikkona ois tentti ja kaksi deadlinea. Keskiviikkona myös suuntaan Tampereelle ja viikonloppuna ois mummun railakkaat 80-v pippalot. Sitte viikon päästä oonki jo junassa matkalla kohti Pekingiä.

Mitä ihmettä. Kaikki vaihtohakujututki pitäis saada valmiiks jo ens tiistaiks. Mitä ihmettä.