Parhaat joululahjat, Disney-boxi ja Pentikin kynttilänjalat, jotka jo useamman vuoden on roikkunu toivelistalla. On ne vaan kauniit. Rupesin oikeen alkeellisesti järjestämään ja sisutamaan niitten innoittamana, vaikka oon ollu tänä vuonna vuonna iavan ponneton tuon oman kammioni sisustamiseen. Ryven vaan itsesäälissä ja haaveissa omasta kämpästä että oman pikku huoneen sisustus ei pahemmin inspaa, varsinkaan kun juuri mitään ei ole tehtävissä. Mutta kiitos kahden pikku kynttilänjalan, huone näyttää taas paljon kivemmalta! (kuvien laadusta tuskin tarvitsee sanoa yhtään mitään. mutta muuten on lupa puhua, täälä ollaan oltu taas hävyttömän hiljaa)
Ja koskaan ei voi olla liian vanha laadukkaille piirretyille (esmes Muumit, Disneyt yms), pipareiden koristelulle, pulkkamäkeen, lautapeleille tai huvipuistoon. Pallomeri on meiltä riistetty, pitäkäämme kaikki mitkä on jäljellä!
Mietein pistäväni parhaita hetkiä ja kuvia tältä vuodelta tänne, kun vuosi vaihtuu ja silleen, mutta kuvia katsoessa tuli semmonen fiilis etten ehkä halua julkaista niitä uudelleen.... Tälle vuodelle mahtuu paljon ei-niin-imartelevia kuvia. Ainakin Suomen sisäpuolella otetuista kuvista.
Haluaisin taas vaihteeks jotain extravaganzaa.
Mutta ei muutako Kokkolan huikeisiin alennusmyynteihin ja uuden vuoden karkeloihin. Ja minä aion muuten kohdata vuoden 2012 ensimmäisen päivän ilman minkäänlaista koomaa!
Ah ja taas on sitten aika tyhjänpäiväisten lupausten! Jee, oon aina ollu hyvä niissä! Jakakaa toki lupauksianne niin saan omaan listaani lisää pituutta ja ihailla sitte ens vuoden lopussa mitä tuli oikeasti tehtyä. Tai kuinka vähän tuli tehtyä.
Ai, pistetään taas se viimevuotinen hieno lainaus eläväiseltä, keski-ikäiseltä naiselta, jonka uuden vuoden lupaus oli "to have more fun". Siitä voidaan ammentaa ohjenuoraa.
Kuva, jonka lupasin julkaista myöhemmin ja josta kiitos ja kunnia Harrietille! :)
Kiitos myös Saanalle jonka ansioista saan joka päivä avata kaksi suklaakalenterin luukkua :) (löysin viimein etsimäni ja ihanasaana ajatteli myös minua löytäessään etsimäni.)
Ja niin, kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. :)
Kauan siinä kestikin että sain aikaseks raahattua kehittävän olemukseni Harrietin luo kylään. (kauan kesti myös kirjoittaa sana "kauan" oikein - jatkuvasti pukkasi kaunaa tulemaan...) Eihän Hartsa siellä ookkaan asunu ku pari vuotta. Paitsi kävinhän mää sielä kerran yöpymässä. Harriet itse ei vain ollut paikalla...
Maistoin ekaa kertaa macaronia, ku oli tuommosia minejä tarjolla. Täytyy kyllä sanoa, etten ymmärrä sitä hohtoa ja hypeä. Tai ehkä se oli vaan epäonnistunut yksilö...? Ehkä täytyy vielä antaa mahdollisuus heille.. mitä sanotte?
Minun täytyy myös myöntää että minulle tulee heikkoja epäonnistumisen hetkiä lajissa jossa minun pitäisi olla erityisen hyvä.
Mässäämisessä. Kesti aivan liian kauan tuhota tuo mokkapala. Sen pitäisi olla ihan piece of cake. Samoin Lontoossa mässäily jäi sangen vähäiseksi.
Hävetti, ja hävettää. Maijan ja Harrietin halveksuvat katseet. Säälittävä yritykseni lapata murua rinnan alle. En ymmärrä mitä on tapahtunut. Ostin jyväskylä-kokkola - väliselle bussimatkalle tuplapatukan, ja söin vain toisen puolikkaan. Vieläkin on turkkareita jäljellä megapussista minkä porukat toi Malesian tuomisina (taxfreesta tietysti).
Kohta on kyllä paniikin aika!!
Jos tässä joulun aikaan saisin vähän lisää treeniä.
Törsättiin laatukosmetiikkaan. Ostin Jyväskylästä ensimmäisen laatumerkin meikkituotteen, Lancômen huulipunan! Se on tumma, tumma se on, ja pitkään olenkin haaveillut tummasta huulipunasta. Nyt pitää vaan testata erottuuko punaviinirannut huulista ku on sitä naamassa. (oikeasti se on tummempaa ku kuvassa, varmaan vähä paennu tuossa kohtaa)
Ja se purkki. Korkki napsahtaa ihanasti paikoilleen magneetin voimasta. Mitä! Hieman eri fiilis kuin rimmelin roskanpinkissä hylsyssä.
Mutta kuinka yksi merkkihuulipuna saakaan hymyn kasvoille ja sitä kuuluisaa ylellisyyttä suomuiseen arkeen.
Haluan myös uudet lasit. Niin monet pokat näyttää nyt vaan paremmilta kuin nuo nykyiset. Totta joo, että käytän kyllä aika paljon piilareita mutta johtunee osin siitä ettei nuo lasit kiinnosta.
Miksi minulla on niin sokearottanäkö että joutuisin pulittamaan omaisuuksia uusista kakkuloista. Ja ne piilaritki loppuu näillä näppäimillä.
Ja koska tämä lienee ensimmäinen joulukuun päivitys, tilitetään hieman joulujutuista.
En oo oikein tajunnu että tässä on joulukuu näppäimillä. Tästä johtuen en ole ottanut asiakseni hommata itselleni asiaan kuuluvaa suklaakalenteria turhan varhain. Ja tiedättekö mitä? Prismassa ei ollut enää suklaakalentereita ensimmäisenä päivänä.
Jyväskylän marketista ei löytynyt toisena päivänä kalenterin kalenteria. Ei löytynyt muuten kolmantenakaan.
Jumalauta! Täytyy sanoa että mua oikeasti itkettää nyt vähä (=törkeän paljon, ei oo itkupotkuraivarit kaukana). En varmasti oo ainoa mattimyöhäinen asian suhteen, ja typerät kaupat vie heti kuun vaihtuessa juoksujalkaa ja silmät sulaa pahuutta leiskuen loput kalenterit piiloon. EI OO REILUA!
Joululahjakki vähä stressaa. Multa kysyttiin jo marraskuussa että joko oon hommannu kaikki lahjat. Ja ihan tosissaan kysyttiin. Hämmennyin ensin useiksi sekunneiksi, sitten sanoin etten oo ees ajatellu vielä mitään. Se kylvi pientä paniikkia.
Mun huoneessa on ruma kynttelikkö jouluvalona. keittiöön ihan jees valinta, muttei omaan huoneeseen. Se on kyllä hätäratkaisu, ja voisin lähteä etsimään vaatehuoneesta, sieltä runsaudensarvesta, sitä oikeaa jouluvaloa. Takaraivossa kuitenkin jyskyttää joku myrkyllinen ääni että on 20. päivä ennen ku pääsen sinne asti.
Siispä rumalla kyntteliköllä edetään.
Nii ja se huone ei vaan myöskään pysy siistinä. Ihan oikeasti, en ymmärrä mitä sille tapahtuu. Siitä ei oo minkään vertaa aikaa ku viimeks keräsin kaikki nuo vaatteet kaappeihin. Joku sotkii tätä asuntoa. Törky ei nosta joulumieltä.
**
Mutta typerästä ruikutuksesta johonkin positiivisempaa, ostin ihanan kirkkaanupunaisen Friis & Companyn laukun ja pitkään haaveillun kirkkaanpunaisen huopahatun kirppikseltä. Ei ehkä täsmälleen sellainen kuin olisin ajatellut, mutta kamoon, 2€. Joulun värejä olen siis haalinut itselleni.
Veronpalautukset oli huomattavasti suuremmat kuin mitä odotin. Eikä ollu ees tuplana! Joululahjarahaa tyhjästä siis.
Pikkujouluihin soppeli huulipuna. Sori, pakko toitottaa siitä. wiiii!
Ja mikä ehkä parasta, tuli otettua semmonen kuva Jyväskylässä että huhhei! Se julkaistaan sitten lähempänä joulua! (;
Lupaan ryhdistäytyä näissä ruikutusaiheissani. Huomenna on kaivattu "vapaapäiväkeskelläviikkoa", joten saan ehkä jotain aikaakin. Oikeasti, viikonlopuista ei ole paljoakaan hyötyä lepäämisen suhteen ku pitää jatkuvasti hypätä jossain.
Huomennakin kyllä meen arvostelemaan julkkisten itsenäisyysjuhlan pukuja Saanalle, mutta jos ennen sitä saan laitettua pari riepua kaappiin.
Nielaisin pienenä ilmapallon.
Tai Baby Bornin.
It's a gift and a curse.
Siitä revitään huumoria erittäin paljon. Haaveenani (?) on mennä maha pystyssä johonkin vaatekauppaan ja kysyä että missäs se mammaosasto on.
Australiassa viihdytin joitain herroja pitämällä kädessäni asiaan kuuluvia rekvisiittoja kuten kaljapulloa ja tupakkaa - maha pystyssä. Heillä saattaa vieläkin olla kännykän muistissa kuvia kyseisestä tapahtumasta. (okei, tämä ajatus vähän häiritsee)
Samoin VB:ssä työskennellässäni järkytin yhtä pikkutyttöä(/teiniä) kusettamalla vaikka kuinka kauan että kyllä minä nyt vain posahdin sattumoisin raskaaksi, kohta on laskettu aika. Toinen katsoi silmät lautasina että enhän mää pari viikkoa sitte näyttäny tuolta. Oli vaikeuksia pitää pokkaa. (kyseiselle tytölle esitin olevani sisko persialaisen työkaverin kanssa, olemme erivärisiä siksi koska hän on kasvanut iranissa ja saanut väriä, minä suomessa, ja kylmässä ilmastossa iho ei rusketu vaan päinvastoin vaalenee. Lisäksi tietysti ratsasti jääkarhuilla ja muuta mukavaa.)
Ihan selvennykseksi - en ole raskaana, minulla on vain kyky näyttää siltä että olisin.
Mainio kyky. Muita kykyjä minulla ei sitten oikeen olekaan.
Jotkut ovat yleisesti lahjakkaita, toiset osaavat pullistaa mahaansa.
Pieni lukijakysely tähän väliin, tutuille ja tuntemattomilla: monennellako kuulla sanoisitte minun olevan?
Ei meillä täällä Konnakartanossa kainostella, mahat tiskiin vaan. Hyvää sunnuntaita kuomat!
Ja näin on kohta vierähtänyt rekry lohimestassa. Oikeasti, aika on menny melko nopeaa. Toivottavasti tulevat kuukaudetki menee yhtä vikkelään. Niistä tulevista kuukausista saan vihdoin ja viimein oikeaa palkkaa! Eihän tässä ollakaan tehty kuin noin 5 kuukautta töitä työmarkkinatuella.
Eniten ärsyttää puuduttavat työmatkat. Sydneyssä vietin kans tunnin työmatkoilla, mutta sillon matkustin metrolla ja nukuin lähes kokonaan molemmat matkat (maagisista syistä osasin aina herätä oikealla pysäkillä 99% kerroista), mutta nyt joudun silmät puolitangossa tuijottaan edellä menevän auton takavaloja ja keskittymään hereillä pysymiseen. Noh, pilkin sitten tauoilla.
Rekryn varjolla pääsin veloituksetta käymään parit kurssit aikuisopistolla, ensiavun, hygieniapassin, ja yököttävimmän työturvallisuuskurssin. Jos normaalisti väsyttää töissä, pilkkiminen jää sielä kyllä väliin kun taukojen lomassa käydään parissa asteessa tekemässä töitä. Mutta auta armias ku minut työviikon jälkeen laitetaan auditorioon istumaan paikoillaan 8 tuntia kuuntelemaan. En oo varma nauroko takarivin aikamiehet mulle ku havahduin rajuun pään nytkähdykseen hetkellisen nukahtamisen takia.
Onneks viikonloppuina saa nukuttua sitte vähä enemmän, paitsi jos lähtee johonkin humpalle. Viime viikonloppuna kutsui Pietarsaari ("Jeppis") kun Miia suvaitsi meidän sinne saapuvan vihdoin ja viimein. (Eihän se nyt sovi että me tullaan ihan keskeneräiseen asuntoon) Hienosti oli Miia saanut peitettyä mummokalusteet ja tehtyä viihtyisän kämpän itselleen.
Perjantaina päätettiin vielä latautua, täytettiin koko kämppä kamoillamme ja katsottiin leffoja ja Kumman kaata niin paljo ku kerettiin. Lauantaina mentiin taas syömään "kunnon ruokaa" eli kebabbilaan pizzalle. Otin aika jytkyn, salamia, tonnikalaa, kebabia ja kanaa. Olen lihansyöjä.
Lauantai-illasta en sitten sanokaan mitään.
Mutta sunnuntai-aamuna kyllä maistui tuo pizzan puolikas. Onneks söin sen heti, tunnin päästä ei ois tainnu enään maistua...
Kun sitten koitti aika lähteä ennen seitsemää, universumi päätti ruveta pyllistämään meille päin näköä. Pösöhän oli päättänyt jäädä siihen, ei auttanu sydänhieronnat, kannustusjoukot eikä maanittelut. (sillä on uusi ruumiinosa jota se hylkii, pitää vähä pumppailla konepellin alla että saadaan käyntiin) Siinä kun aikamme yritettiin, luovutettiin ja saatiin onneks kyyti Kokkolaan. Kokkolasa huomattiin kuitenkin että KämpRosan avaimet olivat jääneet, mihis muuallekaan, kuin pösöön. Eli siis Pietarsaareen. Noh, onni onnettomuudessa Rousilla oli kaikki yökyläilyyn tarvittavat tavarat messissä ja hän pääsi casa de Kampelaan punkkaamaan, kun minä ja Anni ryhdymme kassialmoina raahaamaan omaa jumalatonta tavaramääräämme juna-asemalle. Kymmeneltä rantauduttiin kotisatamaan, varmaan pari tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. No saavuttiinpahan kuitenki.
Kyllä! LUNTA! Ekan kerran kahteen vuoteen minun silmissäni!
Pösölle on lähetetty pelastuspartio, toivottavasti lappuliisa ei iske siihen kynsiään ennen sitä.
Oli kyllä henkisesti ja fyysisesti niin rankka viikonloppu että voivoi. Toivottavasti ens viikonloppu ei vaadi yhtä suuria ponnisteluja...
Tänään oli ihastuttavan lyhyt työpäivä (merkitsee sitä että olen herännyt 4 jälkeen). Katsoakko siis Frendejä vai pelatakko Heroesia? Vai kenties Simsiä? Mikään ei voita aivokuolemaa vällyissä.
Lontoon visiitti oli tuskallisen lyhyt. Tiivis ja hieno reissu, paljon puhetta ja naurua, shoppailua, yllättävän pienimuotoista mässäilyä minun osaltani, viiniä, särkeviä jalkoja (tuntui hyvältä idealta laittaa varmaan 10 tunnin käveleskelyn jälkeen upouudet korot jalkaan. tunnin jonotus clubiin oli silkkaa tuskaa.) ripaus eksymistä, runsaasti tungosta, paljon espanjalaisia vaihtareita ja mitähän vielä.
Lento saapui Pietarsaareen puoli kahdelta yöllä, ja töihin oli määrä keretä 8ksi (eli heräsin kuudne jälkeen). Lontoossa vähäistä aikaa otettiin yöunista, ja täten kolmen viimeisen yön unisaldoksi on kertynyt 10,5 tuntia. Mutta olihan se sen arvoista.
Aamulla väsytti. Teki tuskaa ajaa töihin. Piilarit/silmätki oli niin kuivat. Havainnointikyky tais olla superluokkaa.
Mutta kun kuvittelet jotain kovinki pahaksi asiaksi, siitä voisi tulla itseään toteuttava ennustus, ennen olisi jo rautaisen tottunut liukuhihnatöihin. Ei ne lohet ny niin kamalia ollu, hajuunki tottui. Eikä kerenny tulla ees kylmä ku tunnin välein huolehditaan tauoista.
Mutta uskon kyllä että kyllä mikä tahansa pää on vähällä räjähtää 8 kuukauden liukuhihnan jälkeen.
Ei muutako haikaillaan menneitä reissuja ja unelmoidaan uusista, jos se sillä menis.
Portobellon markkinoilla paljon tungosta tavaroiden ja ihmisten keskuudessa
Mentiin vaihtareiden kanssa illanviettoon, oikeen spar-pussikaljalle. Näkeekö ilmeestä että jalat tekevät hiljaista kuolemaa?
Virtsan katku puhelinkopissa oli uskomattoman voimakas ja pistävä.
Viime hetkiä puistossa. Matkalaukku on mitä kätevin penkki.
Joskus kannattaa yrittää näyttää normaalilta.
Haluan että on äkkiä joulu, ja sen jälkeen voitais hypätä suoraan kesäiseen reilaukseen! Haluan lisää ulkomaanmatkailua!
Onhan tässä välillä viikonloppuja vietelty arkipäivien lomassa. Kristakin saateltiin matkaan viimeviikonloppuna Kannuksen yöelämässä. Kyllä kannus on aina kannus, ei voi muuta sanoa.
Meinasin ehkä hepuloida varmistaessani että kirsulla on vielä paluulippukin Suomeen.
Oli sillä onneks.
Oon harkinnu siivoamista useampaan kertaan mutta oon jotenki jääny pelaamaan muistipeliä tai mahjonggia ja kuunnellut muun muassa Reginaa. Lakanat kuitenki vaihdoin. Se oli ensiaskel.
Joulukarkit rantautuivat eilen K-marketiin. Ja minä tarkenen vielä trenssillä.
Ootan tulevaa kauhulla ja innolla. Varasin ensi viikonlopuksi lennot Lontooseen, viuu! Mutta paluu arkeen on ehkä valtavampi kuin koskaan. Nimittäin kuutisen tuntia Kokkolan/Pietarsaaren kentälle laskeutumisen jälkeen alkaa rekrykoulutus kalan filerointiin ja pakkaamiseen.
Vituttaa jo valmiiks näin vilpittömästi ilmaistuna.
Sopimushan pätee heinäkuun loppuun. Se tekee hävyttömän monta kylmää, märkää ja kalanhajuista kuukautta.
Tässä postauksessa tutustumme erilaisiin raatoihin.
Ensimmäisenä tämä talitintti tässä.
Vuoden luontokuva nro 1
Vuoden luontokuva nro 2
Itseäni hämmästyttivät kallon, tai paremminkin nokan, sekä jalkojen pituus. Kiehtovaa melkeinpä. Lintufobiasta kärsivät, mitä mieltä olette, höyhenillä vai ilman?
Mitä tästä opimme? Nipsuhan sen jo totesi vuosia sitten; Liian puhtaat ikkunaruudut ovat vaaraksi linnuille.
Tehkää siis palvelus siivekkäille ja jättäkää ikkunat pesemättä. Ellette ole vannoutuneita lintujenvihaajia (vaikka raatoja kuvailinkin, en kuulu tähän ryhmään.).
Luontokuva nro 3: Krapulan ilmentymä, ensimmäinen palkinto - onnittelut Annille, ja erityiset suosionosoitukset kuvan sankarittarelle! (jo toinen raato tässä postauksessa)
Kovasti yritän lievittää traumojanne äskeisestä kuvasta lisäämällä uutukaisen, hieman käsitellyn kuvan uutukaisesta kuontalostani. Päädyin tänään, lauantaina erittäin extemporena kampaajan tuolille (päätin asiasta vasta automatkalla sikapäiville) ja kampaajan kanssa päädyimme alla olevaan lopputulokseen. Parempi kuin lähtiessä, ja mikä myös mukavaa, tällaista ei ole Jonnan päässä ennen näkynyt. Blondiahan siinä edelleen on, vaikka siitä koitan päästä eroon. Mutta vielä koittaa se aika että maantienharmaa on hiusteni pääväri. Jei!
Nassulandiaan aka facebookiin jotenkin livahti kuva jossa noidannenä jotenkin kummasti puskee esiin. Olen tässä viikon lomailun aikana syventynyt uudelleen Harry Pottereihin ja mahdan itsekin muuttua noidaksi pikkuhiljaa...
Mutta voin sanoa, että tämmöstä lomaa oon oottanu jo kauan. Kesä on ollu liian hektinen, kun rahan haalimisen lisäksi on pitänyt rientää ja rellestää jatkuvalla syötöllä. Nyt, ihanan viikon ajan, oon ollu ilman meikkiä, ilman piilareita, röhnövaatteilla, neljän seinän sisällä (ok, oon käyny pari kertaa ulkomaailmassaki. mutta palasin pikimmiten takaisin), tehnyt aivokuolemaa ja lukenut pottereita. Sää on vielä suosinu sisällä nyhjäämistä, ei ees tuu huonoa omaatuntoa ku ulkona sataa kissoja koiria ja kaniineja.
Ja kyllä, oon nauttinu sydämeni kyllyydestä. Voisin jatkaa tämmöstä vielä ainaki yhen viikon.
(mutta minne on kadonnut Feeniksin kilta?? Liekehtivä pikari on luettu loppuun näillä näppämillä - mitä teen?! pelastakaa joku ja tuokaa vitososa, oon liian kiireinen lähtemään ite ulos, pitää tyhjentää puolen kilon karkkipussia ja muita leffaillan jämiä)
Nii, ja mää kuvittelin että Lontooseen ois päässy näinä päivinä pilikkahinnalla! Pötypuhetta! Ei auta Supersaverit, ei Ebookersit.
Päätin torstai-iltana lähteä extemporena Tampereelle viikonlopuksi Jennille hyysättäväksi.
Oli oikeen mukavaa, yllättävän hyvää ja lämmintä säätä, kuorintaa, naamioita, uusia sukkia ja pari paitaa, vuohenjuustokermavaahtohillovohvelia, muotinäytöstä, pyynikin kovasti kehuttuja munkkeja, Kiss Kissejä, kuoharia, foliokiharoita ja semmosta kivaa.
kuvanlaatu
kuin söpöä?
En usko enää näkeväni näin sinistä taivasta kuukausiin. Korkeintaan kerran.
oikee häikäs
tollo maastamuuttajajenni
Maineensa verosia, hullut jonot mutta kovin oli maukasta!
Toimiikohan Pyynikin näkötornin munkit samalla periaatteella kuin salalperäisen kirsikkalaakson kirsikat muumeissa? Jos ei nää vaivaa ja kävele pitkästi/kiipeä ylös harjua ei taika tehoa. Oli miten oli, olisin halunnu santsimunkin mutten ollu niin hävytön, rahakas tai kärsivällinen jonottamaan.
Nyt on yks paikka vähemmän missä pitää käyä tän syksyn aikana. Enää jäljellä Oulu, Jyväskylä, Espoo/Helsinki ja Lontoo.
Huhut kertovat, että KämpRosalle käy kalpaten. Miten meidän nyt käy?
Huhut kertovat myös että olen kaveripiiristäni viimeinen joka hiimailee tämän vuoden porukoiden jaloissa. Voi tätä ylpeyden tunnetta. Näin taannoin facebookissa ketjuviestin; KOULUT ALKAVAT PIAN, JOS OLET VAILLA OPISKELUPAIKKAA, TÖITÄ, KUNNON PARISUHDETTA TAI ELÄMÄÄ, kopioi. Naurahdin osuvuudelle.
Mutta ehkä minulla ja Saanalla on Terve Keho jo jouluna?
Ja alotin Pottereiden lukemisen alusta, kun kaikki leffat on näkyny. (periaatteenani oli, etten halua tuntea kirjojen sisältöä liian hyvin, ettei leffojen virheet pistä niin pahasti silmään, mutta tiiän kuitenki perusjutut, kuinka käy.)
Jee.
Tasan vuosi ja yksi päivä taaksepäin ja olin juuri saapunut Sydneyyn, Australiaan. Mulla oli kahden yön majoitus varattuna Sydney Base - nimisessä hostellissa, ja odotin perjantai-iltana että joku tulee minut hakemaan lentokentältä. Yritin toiveikkaana päästä ison backpacker ryhmän mukana, mutta nimeäni ei ollut kyseisellä listalla. Jäin yksin odottelemaan noutajaani. Noutaja tuli ja pääsin vihdoin majoittumaan ensimmäiseen hostellihuoneeseeni, suihkuun ja nukkumaan. Laskeskelin että jotain 50 tuntia sitten lähdin junalla Eskolasta Tampereelle siskolle ja sieltä yöbussilla Helsinki-Vantaalle, sieltä Amsterdamin lentokentälle, sitten Hong Kongin ja vihdoin Sydneyn kamaralle. Ja koko aikana nukuin mahdollisesti yhteensä 8 tuntia. Onneksi oli ilta, niin pääsin heti normaalirytmiin kokematta pahempia jet-lagejä.
Päivä tai kaksi jälkeenpäin respatyöntekijä Sam näytti minulle Darling Harbourin, ja kertoi pitävänsä kaverinsa Jayn kanssa surffitunteja vaihtareille ja backpackereille surffilautojen vuokrahinnalla, jos minua kiinnostaisi.
Siitä eteenpäin kävinkin joka sunnuntai parin kuukauden ajan surffaamassa Manlyssa, satoi tai paistoi.
Eihän minusta surffaajaa tullut, mutta nautein joka kerrasta, vaikka aallot nakkasivat välillä merenpohjaan, laudan päähän ja turvanarun kaulan ympärille, suolavesi kirveli silmissä ja kurkussa tuntui suolahoidosta palanneelta ja ulapalle pääseminen raivoisissa vaahtopäissä kesti tolkuttoman kauan ja vei voimia. Kaikki kuitenkin unohtui jos pääsi laudan päälle seisomaan auringon paistaessa matalikkoon heijastaen taivaan ja rannikon puut.
(mukaanlukien kylmyys ja krapula unohtuivat)
MIKSI JUURI AUSTRALIA?
Jos joku sai kadehdittavan ihanan mielikuvan tuosta surffauksen onnistuneesta hetkestä, se poltteli minulla päässä haaveena jo Suomessa, ilman minkäänlaista surffauskokemusta. Päätin jo kauan kauan sitten, että haluan asua ulkomailla. Luulisin, että jo 12 vuotiaana sain varmuuden, kun siskoni meni lukion jälkeen Lontooseen vuodeksi töihin. Australia on aina kiehtonut erilaisuutensa johdosta. Päinvastaiset vuodenajat, ympärivuotinen lämpö (auringon lapsena tämä houkutti erityisen paljon) luonto kenguruineen ja koaloineen sekä surffikulttuuri kuulostivat aina kivoilta. Oli selvää että Australiassa olisi käytävä joskus. Ja koska se on niin kaukana, sinne kannattaisi mennä vähän pidemmäksi aikaa. Yläasteella, tai viimeistään lukiossa, vannotin kaikille pitäväni välivuoden ja meneväni Australiaan. Voi vähän kivaa, sanoi moni eikä todellisuudessa uskonut ennen kuin sain viisumin ja lentoliput kesän alussa. (kuka tohtii myöntää? ;) )
Yhdeksän kuukautta siellä vierähti.
Suunnittelin matkani älykkäästi niin, että lähden kun Suomessa alkaa syksy ja Australiassa lähtee kevät käyntiin. Suomeen palaisin kesäksi ja välttäisin Australian talven. Se oli hyvä suunnitelma. mieltä lämmitti kuulla että Suomessa oli meneillää kylmin talvi ties kuinka moneen vuoteen, kun itse viettää Sydneyssä kesää.
Suunnitelmaani kuului myös hankkia Sydneystä töitä kahvilasta, baarista tai kaupasta, kerätä rahaa, nähdä legendaarisen uuden vuoden juhlat Sydney Harbourissa. Lisäksi oma karhuperheeni (äiti ja iskä) olivat päättäneet tulla tammikuussa kylään, ja tuntui luonnolliselta että Sydneyn heille näyttäisin. Myös Kirsukrista oli päättänyt syksymmällä Menevänsä Uuteen-Seelantiin au pairiksi. Jälleen vierailu Sydneyssä tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta.
***
YKSIN LÄHTEMINEN
Niin kauan kuin tiesin lähteväni, tiesin lähteväni yksin. Missään vaiheessa ei käynyt mielessäkään että ottaisin jonkun mukaani. Halusin oman kokemukseni enkä muita sitä hidastamaan. En silti kiellä etteikö tullut hetkiä, jolloin kaveri olisi ollut kiva. Ensimmäiset pari viikkoa Sydneyssä eivät oikeen meinanneet lähteä käyntiin. Kaikki, jotka tapasin, olivat muodostaneen jo oman ryhmänsä, olivat juuri lähdössä matkustamaan tai jo kotiin päin lähdössä. Itsehän halusin kuitenkin viettää useampia kuukausia Sydneyssä. Kuvittelin tapaavani ihmisiä, mahdollisia kavereita, AIFSin infotilaisuudessa tai walking tour - tilaisuudessa, viimeistäänkin hostellissa.
Mutta asiathan eivät mene koskaan suunnitellusti. Tapaamani ihmiset olivat saksalaisia, jotka hakeutuivat toisten saksalaisten joukkoon puhuen pelkkää saksaa keskenään. Saksalaiset olivat oikea vitsaus backpackereiden keskuudessa. Uskaltaisin ehkä jopa väittää että 40% backpackereista on saksalaisia, 40% brittejä (jotka myös puhuvat nopeasti ja vahvasti omalla aksentillaan että varsinkin alussa oli ymmärtämisvaikeuksia. Etenkin jos seurueessa oli useampi kuin yksi britti.) ja loput 20% jostain muualta.
Yritin saada töitä ja seuraa, mutta kumpikaan ei tuntunut oikeen onnistuvan. Vaihdoin halvempaan hostelliin, Sydney Starsiin, joka - yllätys yllätys - tulvi saksalaisia. Näistä kuitenkin muutamat puhuivat mieluusti englantia, Sören ja Bianca esimerkiksi. Minut tutustutettiin gooniin* ja kaljanjuontiin. (suomessahan en kyennyt juomaan kaljapulloa kaverin kanssa edes puoleenväliin) Ensimmäiset juomapelit astuivat myös kuvaan.
(*goon on jokaiselle backpackerille tuttu ja turmiollinen halpa hanaviini, yleensä valkeaa mutta saa myös punaisena. Punainen oli yleensä oksettavampaa. Pahvipakkauksen kyljessä lukee että goon on valmistettu yhdessä munan ja kalan kanssa tai jotain, en ehkä halua tietää. Nimi 'goon' tarkoittaa kuulemma aboriginaalien kielellä tyynyä. Kun olet juonut goonpussin tyhjäksi, voit puhaltaa sen sisään ilmaa jolloin saat näpsäkän tyynyn. Sanottiin, että goonista on helvetin halpaa, siitä saa hyvän humalan ja aamulla järkyttävän pääkivun. Itse yleensä säästyin kolmannelta, mikä johti vielä runsaampaan kulutukseen)
Sydney Starsissa tunnelma oli kodikas. Hostelli oli pieni, kalusteet vanhoja ja eriparisia, huoneissa oli jääkaappi ja mikro ja ruokapöytä. Jokainen naama kävi tutuksi parin päivän sisällä, sunnuntaisin oli ilmainen BBQ - iltama, sisäpihalla vaelsi isokokoinen, vitivalkoinen kissa Claude ja yksi opossumi tuli myös nähtyä muurilla. Vajaan viikon päästä sain kuulla, että pääsen töihin tehtaaseen ja että samaiseen hostelliin on tulossa suomalainen tyttö, joka tulee samaan työpaikkaan kanssani. Kaikki tuntui lähtevän rullaamaan.
Tyttö oli Hanna, jonka kanssa vietinkin suurimman osan ajastani ausseissa.
***
HOSTELLIELÄMÄ JA TYÖT
Vein Hannan sunnuntaisiin surffaamisiin, käytiin töissä, iloittiin palkoista ja tutustuttiin Sydneyn kauppoihin. Laskettiin kahviloissa kuinka paljon keretään tienata jos ollaan esmes 4 kuukautta tehtaalla töissä.
Mutta eihän mikään taas mennytkään niinkuin suunniteltiin.
Kahdeksannen työpäivän viimeisillä minuuteilla eräs vakkari, hierarkiassa suht korkealla, tuli sanomaan että työt on valitettavasti loppu, voitte lähteä nyt, huomenna ei tarvi tulla. Ei pahemmin ensi viikollakaan. Shokki oli suuri, luultiin perusvitsailuksi mutta kun siitä ei tullut loppua, oli se pakko niellä. Turhautuneena piti mennä etsimään sitten uusia töitä. Eihän se helppoa ole löytää suurkaupungista töitä ilman kokemuksen häivää mistään muusta kun kuusten taimien harventamisesta ja pakkaamisesta. Naiivit olivatkin kuvitelmani että olisin jotain "oikeaa" työtä saanutkaan. Suomessakin pitää saada jalka hyvin oven väliin tai olla vähintään vuosi kokemusta että pääsee edes kassalle. Ja minä kuvittelin saavani töitä kangertelevalla englannillani, tällä tuurillani joka ei ole turhan usein mikään suotuisin.
Pari päivää tästä eteenpäin Sydney Starsin respatyöntekijä sanoi että hostelli suljetaan, alkuperäinen omistaja haluaa tehdä siitä kaksi erillistä asuntoa ja kaikkien on lähdettävä viikon sisällä. Epätoivon määrä oli huikea, ihan kuin töiden etsiminen ei olisi ollut tarpeeksi suuri haaste. Oli löydettävä uusi halpa ja hyvä hostelli, miä ei tuntunut myöskään olevan helppoa. Ilmainen wifi oli meille myös suotu Starsissa, eikä tämä ollut järin yleinen etu Sydneyn hostelleissa.
Lopulta löytyi kelpo hostelli King's Crossin sydämestä McDonald'sia vastapäätä. King's Cross on Sydneyn red light district, jossa juopottelun määrä oli oli suurta, Strippiklubeja löytyi 200 metrin matkalta ainakin seitsemän ja pitkät kauniit naiset möreällä äänellä tulivat vastaan. Alueella oli lukuisia halpoja hostelleja, joten myös paljon backpackereita.
Siispä raahasimme jo tässä vaiheessa kokoa kasvaneet rinkkamme Sydney Globeen. Töiden etsiminen oli lähinnä oman tunnon ääni, illat kuluivat Blue Roomissa goonia "nauttien". Hostellilla oli ohjelmaa joka ikinen ilta, ja ohjelmaan kuului aina baarit, vähintään blue room. Tiistaisin World bar ja karaoke, perjantaisin Scary Canary, lauantaisin The Gaff, muina päivinä vaihtelevia baareja. Jokaisessa ilmainen sisäänpääsy ja yksi tai kaksi ilmaista drinkkiä. En uskalla edes mainita kuinka monta päivää viikossa rellestettiin. Se oli sitä aikaa, joku voisi sanoa.
Lienee turha mainita, että turmion ajat olivat käsillä.
Jossain vaiheessa Hannaa onnisti ja sai työpaikan Cotton on - vaateketjusta. Minulle iski paniikki kun katsoin tilitietoja, pelkäsin lähtöä yksin tuntemattomaan. Ramppasin AIFSin toimistolla ja teetin lisää kopioita CVstäni. Lopulta onni suosi ja sain töitä Victoria's Basementista minimipalkalla, Auburnista, tunnin junamatkan päästä keskustasta. Alussa palkat eivät paljon lämmittäneet, kun olin töissä sen ajan kun piti. Kun joulu läheni ja kiirettä rupesi pitämään ja toinen suomalainen tyttö samassa työpaikassa lähti muihin maisemiin, rupesin tekemään ylityötunteja, ja viivyin työmatkallani 12 tuntia, työmatkoihin kun meni se kaksi tuntia yhteensä päivässä. Usein työpäivän jälkeen menin suoraan Blue Roomiin avaamaan goonhanan, nukuin muutaman tunnin ja lähdin taas töihin. Söin sontaa ja lihoin, eräänä kauniina aamuna järkytyin kun peilistä näytti siltä että leuan alta pilkottaa jotain ylimääräistä.
Tuli vaihe, jolloin Hanna ja minä emme enää kestäneet tätä elämäntyyliä, kallista joulu/uusivuosimajoitusta, torakoita ja paskaisia astioita ja epäkunnossa olevia keittiövälineitä tai ryöstettyä ruokaa. Niinpä ruvettiin etsimään marraskuun lopussa. Meitä onnisti, ja saatiin kämppä keskustasta 7 thaimaalaisen kanssa, ilmainen wifi, siisti keittiö, ja ah niin ihana vaatekaappi. Koska asunnot olivat hotellin kanssa yhteisessä rakennuksessa, meillä oli myös kuntosali, uima-allas ja sauna ilmaisesssa käytössä. (tätä etua käytin varmaan kaksi kertaa...)
Alettiin panostaa vähän enemmän ruokaan, ja valmistin ihka ensimmäisen makaronilaatikkoni.
***
JOULU JA UUSI VUOSI DOWN UNDER
Joulu/tammikuussa Australiaan ja Sydneyyn rupesi suorastaan virtaamaan Hannan espoolaisia kavereita. Meidän 4 hengen huoneessa (jossa siis asui myös kaksi thaityttöä) nukkui ties kuka milloinkin. Emmi punkkasi sielä joulusta vuodenvaihteeseen, välillä vieruskaverina oli myös Heuri tai Mira, joka normaalisti asui Bondilla. Muutaman rauhallisen viikon jälkeen rellestysajat olivat jälleen käsillä. Taidettiin koetella thaimaalaisten hermoja useampaan otteeseen.
Joulu ei juuri tuntunut joululta. Oli aivan utopinen ajatus, että jossain juotiin glögiä, poltettiin kynttilöitä ja availtiin lahjoja. Meidän jouluateria sisälsi tortilloja. Se ei pahemmin haitannut, en ole nimittäin ikinä ollut pahemmin muiden jouluruokien, kuin kinkun, puuron ja pipareiden ystävä. Aterian jälkeen suunnattiin Bondi Beachille, joka oli tupaten täynnä joulua viettäviä backpackereita ja vaihtareita, bikinit päällä ja tonttulakit päässä piilopullot hiekassa. Oli ihan kiva viettää aivan erilainen joulu kuin yleensä.
Uudelta Vuodelta odotettiin paljon. Sydneyssä on parhaat uuden vuoden kemut maailmassa, ja ilotulitukset on huikeat. Tulin töistä seitsemältä, jolloin kaikki muut olivat jo kovassa menossa. Jotkut liiankin kovassa menossa, mikä johti draamaan ja porukan hajaantumiseen. Yksi sammui ennen vuoden vaihtumista kämpälle, yksi meni yksin baariin, kolme harhaili pitkin kaupunkia ja onnistui näkemään ehkä pienen valosuikaleen puiden välistä, kolme näki koko shown. Itse kuuluin niihin harhailijoihin. Syy, minkä takia Sydneyyn oltiin jämähdetty niinkin pitkäksi aikaa, meni aivan muusiksi. Liikaa odotuksia selvästikin. Mutta tulkitsen tämän niin että Sydneeyn pitää vaan mennä uudestaan uudeksi vuodeksi.
Pian uuden vuoden jälkeen Hanna seurueineen jätti Sydneyn. Tulvat sotkivat monien suunnitelmia, kaksi meistä meni niitä pakoon Perthiin, länsirannikolle. Loput ottivat suunnan kohti Byron Bayta. Itse jäin odottelemaan perhetapaamista Sydneyyn. Ylimääräistä kamaa oli kertynyt aika tavalla, ja äitin ja iskän matkalaukut on aina hieman vajaat. ja parit ravintolakustannukset eivät olisi pahitteeksi. Porukoitten kustannuksella mentiin myös katsastamaan Blue Mountainsit. Tässä vaiheessa Kristakin oli luonani, ja pääsimme yhdesä tallaamaan korkeitakorkeita portaita ylösalas. Ja olihan se kiva nähä pitkästä aikaa kotikontujen väkeä.
Ennen kuin Krista paineli Seelantiin ja minä ylöspäin kohti itärannikkoa tyttöjen perässä, osallistuttiin Bus Partyyn ja Krista tutustui näin työkavereihini.
Ja sitten olin taas yksin lähdössä Byron Bayhyn, josta tytöt olivat jo lähteneet ja josta minulla ei ollut majoitusta eikä mitään. 12 tunnin bussimatkan jälkeen ei ollut mitään tietoa mihin päätyisin.
jouluateria
uuden vuoden ryysis
***
Päädyin edullisimpaan hostelliin Byronissa, nautein lämmöstä, kirosin pitkää jämähtämistä Sydneyyn, olin englanninkielisessä seurassa, Kävin Australian hippikylässä Nimbinissä, kävelin, kävelin, kävelin, tutustuin australialaiseen backpackeriin. Poltin nahkani pahemman kerran ja näytin kärtsänneissä silmäluomissani joko viikon itkeneeltä, huumehöyryiseltä tai demonilta.
Työkaverini Sydneystä tulivat viikonloppumatkalle ja pääsin heidän kyydissään Gold Coastille, Surfer's Paradiseen. Sitä ennemmin käytiin vesipuistossa ja Brisbanen lähellä joillain heidän kavereidensa kemuissa. Ratsastin ensimmäistä kertaa elämässäni!
Surfersissa vietin lähes joka päivän rannalla, joka oli arviolta 50m päässä hostellistani. Näin Hannaa ja Emmiä, jotka yritti epätoivoisesti löytää töitä Surfersista. Tytöt kärsi pahasti rahapulasta, ja asuivat Brisbanessa joillain aussipojilla.
Viikon jälkeen lähdin itsekin Brisbaneen. Tykästyin kaupunkiin. Meidän porukka taas yhdistyi kivasti, meitä oli Brisbanessa viisi tyttöä, joista kolme hostellissa. Oltiin taas räkäisimmässä hostellissa (=halvimmassa) ja yritettiin etsiä taas töitä. Jotkut teki hostellissa töitä saadakseen ilmaisen majotuksen. Miralla kotiinpaluu lähestyi ja hän lähti takaisin Sydneyä kohti. Emmi ja Heuri oklivat lopen kyllästyneitä rahahuoliin ja hostelleihin ja päättivät lähteä myös kotia kohti. Hanna sai töitä hostellista siivoojana ja minä päätin lähteä omenanpoimintahommiin. Ja taas kaikki huiteli eri paikoissa.
***
HEDELMÄNPOIMINTA
Minulla ei ikinä ollut oikeastaan mitään sitä ajatusta vastaan, että työskentelisin jossain vaiheessa farmilla, keskellä ei mitään, kaukana rahaa vievistä houkutuksista ja vain tienaten rahaa. Edellä oleva kuvaus ei voisi paljoa olla lähempänä todellisuutta. Lähdin Brisbanesta Stanthorpeen, toiveissa rahavirta ja ainoana suomalaisena olo --> pakkoenglanti. Jälkimmäinen ei aluksi ainakaan onnistunut, sillä samana päivänä Brisbanesta lähti kolme suomalaista tyttöä. Kolmen viikon jälkeen tosin olin ainoa suomalainen.
Majoitukseksi sai valita joko farmilla asumisen, kunnostetussa mökissä tai hostellin, joka on pari kymppiä kalliimpi. Hostelli oli silloin täynnä, ja halvempi asumismuoto houkutti. Olimme ensimmäiset asukkaat mökissä, ja minä pääsin omaan huoneeseen. Voitteko kuvitella, nukuin siis monta yötä ihan yksin. Tähän mennessä olin tottunut vähintään kolmeen huonetoveriin, parhaimmillaan koko Australian aikana 11-13 huonetoveriin. Se oli luksusta. Lisäksi kunnon keittiö uuneineen (uunit on hostelleissa harmittavan harvinaisia, etenkin toimivat sellaiset) ja pakastimineen. Pakastimia ei ole koskaan hostelleissa. Jäätelön aika oli koittanut. Ja voin kertoa, että työpäivän jäätelö maistui erittäin hyvältä. Cookies 'n cream, My Love.
Omenanpoiminta oli rankkaa. Se tehtiin pareittain, toinen ajoi traktoria (minä!) lastausalueelta puiden äärelle ja toisinpäin. Molemmat tietysti keräävät omenia picking bageihin, joka on kuin reppu mutta mahapuolella. Säkkiin mahtuu reilusti yli sata omenaa (en tiedä kuka hullu laski) ja se painaa noin 20-25kiloa täynnä. Lisäksi kiivetään ylös alas tikkaita. Palkka tulee sen mukaan paljonko poimit. Yksi laatikollinen, bin (monta kymmentä säkillistä), on omenalaadunmukaan 35-45 dollarin arvoinen. Itse sain keskimäärin vähän reilu kolme biniä päivässä, eli about $120. Sillä maksoi jo viikon vuokran, eli rahaa siis kertyi säästöönkin.
Sitä ei myöskään voinut pahemmin tuhlata, koska mökki oli noin 15km päässä kaupungista, ja saimme sinne kyydin kerran viikossa jotta päästiin ruokaostoksille. Ruokaa laitettiin yhdessä, kun väkimäärä mökissä kasvoi noin 17 tyttöön. Alkuviikosta suunniteltiin, mitä laitetaan ruuaksi viikon ajan ja sen mukaan mitä ostetaan, jaettiin kokkausvuorot ja tiskausvuorot. Söin parhaiten koko Australian aikana. Kadotin pari kiloa Sydneyssä kertyneestä 6 kilosta paremman ruokavalion ja 10 tunnin päivittäisen hyötyliikunnan ansiosta.
Töitä siis tehtiin 6 päivää viikossa ja lähemmäs kymmenen tuntia päivässä. Päivän päätteeksi käytiin suihkussa ja laitettiin ruokaa, katsottiin jotain roskaa tv.stä. Sitten olikin yleinen nukkumaanmenoaika, jokainen oli omasta tahdostaan sängyssä viimeistään kymmeneltä. Kärsin hulluista selkäkivuista, jotka olivat pahimmillaan öisin ja aamuisin. Yöllä heräsin vähintään kaksi kertaa selältäni, haluten kääntää kylkeä, mutta luovutin koska selkään sattui liikaa. Aamulla, istuessani lysyssä ruokapöydässä 3 cm selänsuoristus kävi vietävän kipeää. Päivää kohden kuitenkin vetreytyi ja pystyi keikkumaan taas tikkailla.
Meillä oli tosi hyvä henki mökissä, kaikki oli huippuja tyyppejä eikä omenanpoiminta-ajoista jäänyt lainkaan pahaa makua suuhun, päinvastoin. (söin ensimmäisen omenan kymmeneen vuoteen allergian takia ja olin aivan ekstaasissa - niin hyviä! ♥ ) Kolmen ensimmäisen viikon jälkeen saatiin vielä nettikin mökkiin ja jotkut huomasivat että tietyistä paikoista löytyy kenttää soittamista varten niin eihän siellä ollut mitään ongelmaa! Pomo oli leppoisa, ja jos vain jotain pyydettiin - lautapelejä tai grilliä - ne saatiin. Ja tuomisiksi vielä kori kaljaa. Lauantaisin taksi kaupunkiin ja humpulle.
Lähes 2kk:n jälkeen omenanpoiminta-ajat olivat kuitenkin ohitse ja lento Uuteen-Seelantiin häämötti parin päivän päässä. Ennen Seelantiin lähtöä lyötiin Brisbanessa Hannan kanssa viimeisen kuukauden tehokas reissaus itärannikkoa pitkin Cairnsiin lukkoon ja maksettiin hostellit ja reissut. Oltiin aivan kipinöissä tulevasta kuukaudesta.
***
UUSI-SEELANTI + MUU REISSAUS
Ajan puutteen vuoksi en voinut Seelannissa olla kuin yhden viikon. Menin Kristan luo Aucklandiin, tutustuin kaupungin yöelämään ja kauppoihin kevyesti. Lisäksi käytiin Devonportissa sekä vappuvaelluksella Taru Sormusten Herrasta - trilogiasta tutulla Tuomiovuorella. Lukeutui reissun kohokohtiin, voin sanoa. Kovasti povattiin että vuorella voi olla talviolosuhteet, mutta meitä onneks sää suosi ja saatiin nauttia maisemista kirkkaalla taivaalla, auringon paistaessa välillä meinasi olla lämmin mutta tuulen voimakkuus piti huolen siitä että fleece pysyi päällä.
Seelannista palasin Bribaneen ja parin päivän päästä lähdettiin Hannan kanssa reissuun kohti Cairnsia. Käytiin Noosassa viettämässä pari päivää, sieltä Hervey Baylle, joka oli portti Fraser Islandille, hiekkasaarelle joka lukeutuu maailman perintökohteisiin sademetsineen, dyyneineen, ja lukuisine makeine järvineen valkoisella hiekkarannalla. Fraserilla kuljetaan jeepillä pitkin rantaviivaa tai tuhannen möykkyisillä teillä ja nukuttiin teltassa. Meitä varoitettiin dingoista ja meressä olevista tiikerihaista ja meduusoista. Vesi oli parissa järvessä aivan uskomattoman kirkasta, ja valkoisella hiekalla pystyi kiillottamaan koruja ja valkaisemaan hampaita. Fraser on ehdoton must see jokaiselle Australiaan eksyville.
Fraserilta suunnistettiin Airlie Beachille joka puolestaan oli portti Whitsunday Islandsille. Mitä ylemmäs itärannikkoa mentiin, sitä lämpimämmäksi sää muuttui. Intona otettiin viimehetken auringonottoja talteen. Whitsundaylle menee useita purjehdusmatkoja kymmeniltä eri yhtiöiltä, eri pituisina ja eri asiaan painotettuna. Meidän laiva oli Avatar, ja purjehdus kesti 2 yötä ja kolme päivää (saman pituinen oli Fraser-reissu) Snorklattiin useaan otteeseen ja ihailtiin riuttoja, ja tsekattiin White Haven Beach, jossa myös valkeaa ja hienonhienoa korun/hampaidenkiillotushiekkaa.
Itärannikon viimeinenen etappi oli tietenkin Cairns, kuten varmaan 75%:lla backpackereista. Harmiteltiin varallisuuden vähäisyyttä ja keskityttiin iltaisin katsomaan leffoja kaikessa rauhassa. Hanna lähti Cairnsista Brisbaneen sukulaisilleen ja sieltä kotia kohti, mulla oli vielä muutaman päivän reissu Melbourneen edessä. 4 päivän reissu lyheni kuitenkin kahteen päivään, kiitos Tiger Airwaysin, jolla on kuulemma tapana perua lentojaan. Ahdistus iski kun oli jo maksettu hostelli kolmelle yölle ja kaksi eri päivän pituista aktiviteettia, mutta ei siinä auttanut kuin jättää toinen välistä ja tyytyä päivän Great Ocean Road - reissuun ja yhteen päivään kaupungilla. Sääli kyllä etten kerennyt viettää siellä enempää aikaa. Syksy oli jo kovasti tuloillaan Melbournessa, mikä oli hullua kun Cairnsissa oli helteet päällä. Viimeisen yön Melbournessa vietin lentokentällä budjettin sopivaan hintaan ja lensin aamulla Sydneyyn. Siellä näin pikaisesti työkavereita, Sarvia ja Shoobieta, ja hyppäsin kahteen kertaan perutun SkyDiven 14000 jalan korkeudelta, pilvien läpi. Panikoin kun meinas tulla kiire kentälle, että kerkeän suomilennolle. Mutta onneks ehdin, vaikka tuota luppoaikaa ei kyllä juuri jäänyt.
Sen pituinen se.
***
YNNÄ MUUTA
Pidin mummua kaistapäänä hänen ehdottaessa villasukkien mukaanottoa. Hölmö mummu, siellähän on kesä ja lämmintä. Vaan kyllä mietin kaihoisasti villasukkia Sydneyssä alkuviikkoina ja Stanthorpessa hyytävän kylminä aamuina Stanthorpe oli Queenslandin kylmin paikka, ja kerran lämpötilat oli yön aikana pudonnut 1.7 asteeseen. Oli kuin olisi poiminut lumipalloja omenoiden sijasta.
Yksin lähteminen ei ole kamalaa. Vaatii ehkä hetken rohkeuden keräämistä ennen kuin pystyy menemään yksin täysin uudessa paikassa vieraiden ihmisten pöytään ja kysyä saako liittyä seuraan, mutta pakkohan se on ellei yksin halua jäädä. Eikä se ketään herranjestas haittaa, ellet ole täysi nuija. Ja kaikkihan siinä on aikalailla samassa tilanteessa. Lyhyemmälle reissulle, joka sisältää aktiivista reissausta, voisin ehkä suositella kaveria. Parin päivän pysäyksillä ei välttämättä löydä kummoisia tuttavuuksia. Tosin poikkeuksiakin löytyy, ja esimerkiksi näin monia tyyppejä, jotka olivat samassa Fraser ryhmässä, myöhemmin Airlie Beachilla tai Cairnsissa. Että ei muutako matkaan vaan. Kaverin kanssa lähtemisessähän on kuitenkin riskinsä, kuten eristäytyminen muista ihmisistä ja välirikko. Joitain voi ruveta hiertämään yhden henkilön seurassa oleminen 24/7.
Rahaa menee aivan liikaa. Eikä Australia ole tosiaan mikään halpa maa. Australiassa oloni aikana tienasin kaikista kolmesta työpaikasta $7000-8000, kaikki meni. Lisäksi useampi tonni meni euroissa, ja lainasin muutaman satasen porukoilta. Eikä tähän tietenkään edes lasketa lentolippuja, vakuutuksia, ohjelmamaksua tai rokotuksia...
En suosittele junnaamista yhdessä paikassa kovin kauaa ilman työtä, siinä vaan menee rahaa kaikkeen "turhaan", asumiseen ja ruokaan. Ajan olisi voinut käyttää viisaamminkin kun sitä rahaa vielä oli siihen junnaamiseenkin. Olisi tullut nähtyä vähän enemmän. Ja minä hölmö luulin näkeväni koko Australian ja Uuden-Seelannin yhdeksässä kuukaudessa.
Backpackerille on normaalia lihoa. Sama koskee ilmeisesti myös au paireja. Kokkauspuitteet ovat kurjat, keittiöt ovat täynnä ja astiat saastaisia, joku saattaa jopa kähveltää ruokiasi. McDonald's koetaan helpoksi vaihtoehdoksi. Iltaisin goon ja kalja virtaavat enemmän kuin laki sallii, nukutaan huonosti eikä liikuta normaalisti. Olisi luonnonvastaista jos kiloja ei kertyisi kolmea enempää. Onneksi ne kuitenkin haihtuvat myös suhteellisen hyvin kun tilanne normalisoituu. En ole koko kesän aikana tehnyt juuri mitään liikunnalista (kuten en Australiassakaan), pari hassua kertaa käynyt kävelyllä. Söin kuitenkin normaalia kotiruokaa enkä juopotellut viikolla. Ja näin helposti lähti muutama extrakilo. Älkää stressatko turhuuksista.
Hostellit. Hmm. Kaikkeen tottuu. Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka päivällä yrittävät etsiä töitä ja juopottelevat iltaisin, koska seuraavana päivänä ei tarvitse mennä töihinkään, tai siitä huolimatta. King's Crossin hostelleissa torakat ovat melkoisen yleisiä tuttuja, varsinkin meidän hostellissa. Pikkutorakoita vilisteli omassa huoneessa, jättitorakoita keittiössä. Niihin jättimäisiin ei kyllä ikinä tottunut, varsinkaan jos löydät yhden niskastasi ruokaa laittaessasi. Siinä meinas sydän jättää pari lyöntiä välistä. Vaan eipä siihenkään kuollut.
Tilaa on monesti aivan liian vähän, ja parhaimmillaan huonekavereita oli yli kymmenen. Suurimmissa huoneissa en kuitenkaan koskaan viettänyt kuin pari yötä. Loppujen lopuksi ei enää paljoa liikuta, vaikka samassa huoneessa on sekä naisia että miehiä. Ei liene kummallista, että ennen Australiaan menoa halusin ehdottomasti heti yksiön jos pääsisin Suomessa opiskelemaan, mutta enää ei paljoa liikuta jos saman kämpän jakaa kanssasi yksi tai kaksi ihmistä, jos oma huone kuitenkin löytyy.
Rinkasta en oikeen osaa sanoa. Kirosin sitä niin paljon. Omani oli 85litranen (eli varmaan suurimpia mitä löytyy..), suuaukot päällä ja pohjassa. Jos hankit rinkan, kannattaa ehdottomasti hankkia sellainen, jonka saa päältä/sivusta auki niin kuin matkalaukun. Säästyt monelta kiroamiselta. Ei paljoa naurata jos pitää taskulampun kanssa yrittää tutkia sisältöä, tai kädellä tunnustelemalla kun ei näe taskulampunkaan kanssa mitään.
Haaveilin kyllä matkalaukusta erittäin useaan otteesen. Sehän käy loppujen lopuksi melkeen vaatekaapista, avaat sen ja näät lähes koko sisällön, ja kaikki hienoissa pinkoissa. Uudessa kaupungissa harhaillessa vältyt selkävaivalta ja suunnattomalta ähertämiseltä naama punaisena (ellei sitten matkalta löydy hietikkoa tai soratietä tai mukulakiviä tai julmettua määrää portaita, mutta itse en ainakaan muista näiden sattuneen kovin usein tielleni...) Vaan toisin on rinkassa. Joissain hostelleissa taidettiin sanoa että respassa pitää näyttää passi ja rinkka että pääsee sisään, mutta tiedä tuota. Tuohan se toisaalta backpacker tunnelmaa paljon enemmän jos on rinkka selässä.
Ja lentokoneeseen mentäessä kannattaa sitoa remmit hyvin ettei vaan mee mihinkään liukuhihnojen väliin. Koko menomatkan panikoin hulluna, kun velipoika soitti ja kerto kauhutarinoita rinkoista jotka on levinny hihnalle ja vatteet tulee yks kerrallaan hihnaa pitkin. Tähän mennessä olin tietysti pistänyt oman rinkkani pois remmit aivan miten sattuu. Mutta ei onneksi käynyt mitenkään.
Minä en oo mitenkään ikävöivää tyyppiä. En tiiä sitte missä on vika, mutta ei mulla ollu kertaakaan kunnolla ikävä yhtään ketään. Haikailin kyllä kunnon ruuan, oman sängyn, vaatekaapin ja sen sisällön perään, mutta en itkenyt itseäni iltaisin uneen koska perhe ja kaverit on niin kaukana. Hah. Eniten pelkäsin sitä, että jään kaikesta aivan ulkopuolelle 9 kuukauden aikana. Mutta onneks on facebook niin ei sitäkään pahemmin tapahtunut. Muutamissa tapahtumissa olisin kyllä halunnut olla, kaverin wanhojen tansseissa ja suomen mm-mestaruuden aikaan esimerkiksi...
Mutta en kiellä etteikö ollut kivaa palata Suomeen sen 9 kuukauden jälkeen. Olin aivan innoissani takaisintulosta, ja oli aivan huikeaa nähdä taas kaikki. Masa lentokentällä, sisarukset juna-asemalla ja kaikki loput. Myönnettäköön, matkustus alkoi käymään koville. Hassua, että jos olisin ollut koko vuoden siellä niin olisin vasta nyt palannut!
Australiaan täytynee vielä kuitenkin palata, sillä muutamat paikat skipattiin itärannikolla, Melbournessa tuli vietettyä aivan liian vähän aikaa, Canberraa en nähnyt, en Darwinia enkä Alice Springsiä, saati koko Länsi-Australiaa tai Tasmaniaa. Uudesta-Seelannista näin vaan murenen, enkä monien backpackereiden tapaan käynyt Balilla tai Fijissä. Ja tosiaan, se uusi vuosi... Pystynkö mahduttamaan nämä kaikki 3 kuukauden lomaviisumin ajaksi? Ja saanko ikinä rahaa tarpeeksi kokoon... No, ehkä vielä joskus.
Niin, ja tosiaan saksan osaamisesta voi olla hyötyä.
I survived.
Jos tämä postaus ei vastannut kaikkiin kysymyksiisi, niin kysy toki mitä vaan.
(ahersin tän postauksen parissa niiiiin julmetun kauan että pari kommenttia ei ois pahitteeks. kiitos kaunis.)
