AUSTRALIA 2010-2011

Tasan vuosi ja yksi päivä taaksepäin ja olin juuri saapunut Sydneyyn, Australiaan. Mulla oli kahden yön majoitus varattuna Sydney Base - nimisessä hostellissa, ja odotin perjantai-iltana että joku tulee minut hakemaan lentokentältä. Yritin toiveikkaana päästä ison backpacker ryhmän mukana, mutta nimeäni ei ollut kyseisellä listalla. Jäin yksin odottelemaan noutajaani. Noutaja tuli ja pääsin vihdoin majoittumaan ensimmäiseen hostellihuoneeseeni, suihkuun ja nukkumaan. Laskeskelin että jotain 50 tuntia sitten lähdin junalla Eskolasta Tampereelle siskolle ja sieltä yöbussilla Helsinki-Vantaalle, sieltä Amsterdamin lentokentälle, sitten Hong Kongin ja vihdoin Sydneyn kamaralle. Ja koko aikana nukuin mahdollisesti yhteensä 8 tuntia. Onneksi oli ilta, niin pääsin heti normaalirytmiin kokematta pahempia jet-lagejä.

Päivä tai kaksi jälkeenpäin respatyöntekijä Sam näytti minulle Darling Harbourin, ja kertoi pitävänsä kaverinsa Jayn kanssa surffitunteja vaihtareille ja backpackereille surffilautojen vuokrahinnalla, jos minua kiinnostaisi.
Siitä eteenpäin kävinkin joka sunnuntai parin kuukauden ajan surffaamassa Manlyssa, satoi tai paistoi.
Eihän minusta surffaajaa tullut, mutta nautein joka kerrasta, vaikka aallot nakkasivat välillä merenpohjaan, laudan päähän ja turvanarun kaulan ympärille, suolavesi kirveli silmissä ja kurkussa tuntui suolahoidosta palanneelta ja ulapalle pääseminen raivoisissa vaahtopäissä kesti tolkuttoman kauan ja vei voimia. Kaikki kuitenkin unohtui jos pääsi laudan päälle seisomaan auringon paistaessa matalikkoon heijastaen taivaan ja rannikon puut.
(mukaanlukien kylmyys ja krapula unohtuivat)

MIKSI JUURI AUSTRALIA?

Jos joku sai kadehdittavan ihanan mielikuvan tuosta surffauksen onnistuneesta hetkestä, se poltteli minulla päässä haaveena jo Suomessa, ilman minkäänlaista surffauskokemusta. Päätin jo kauan kauan sitten, että haluan asua ulkomailla. Luulisin, että jo 12 vuotiaana sain varmuuden, kun siskoni meni lukion jälkeen Lontooseen vuodeksi töihin. Australia on aina kiehtonut erilaisuutensa johdosta. Päinvastaiset vuodenajat, ympärivuotinen lämpö (auringon lapsena tämä houkutti erityisen paljon) luonto kenguruineen ja koaloineen sekä surffikulttuuri kuulostivat aina kivoilta. Oli selvää että Australiassa olisi käytävä joskus. Ja koska se on niin kaukana, sinne kannattaisi mennä vähän pidemmäksi aikaa. Yläasteella, tai viimeistään lukiossa, vannotin kaikille pitäväni välivuoden ja meneväni Australiaan. Voi vähän kivaa, sanoi moni eikä todellisuudessa uskonut ennen kuin sain viisumin ja lentoliput kesän alussa. (kuka tohtii myöntää? ;) )

Yhdeksän kuukautta siellä vierähti.

Suunnittelin matkani älykkäästi niin, että lähden kun Suomessa alkaa syksy ja Australiassa lähtee kevät käyntiin. Suomeen palaisin kesäksi ja välttäisin Australian talven. Se oli hyvä suunnitelma. mieltä lämmitti kuulla että Suomessa oli meneillää kylmin talvi ties kuinka moneen vuoteen, kun itse viettää Sydneyssä kesää.

Suunnitelmaani kuului myös hankkia Sydneystä töitä kahvilasta, baarista tai kaupasta, kerätä rahaa, nähdä legendaarisen uuden vuoden juhlat Sydney Harbourissa. Lisäksi oma karhuperheeni (äiti ja iskä) olivat päättäneet tulla tammikuussa kylään, ja tuntui luonnolliselta että Sydneyn heille näyttäisin. Myös Kirsukrista oli päättänyt syksymmällä Menevänsä Uuteen-Seelantiin au pairiksi. Jälleen vierailu Sydneyssä tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta.


                                                                           ***

YKSIN LÄHTEMINEN

Niin kauan kuin tiesin lähteväni, tiesin lähteväni yksin. Missään vaiheessa ei käynyt mielessäkään että ottaisin jonkun mukaani. Halusin oman kokemukseni enkä muita sitä hidastamaan. En silti kiellä etteikö tullut hetkiä, jolloin kaveri olisi ollut kiva. Ensimmäiset pari viikkoa Sydneyssä eivät oikeen meinanneet lähteä käyntiin. Kaikki, jotka tapasin, olivat muodostaneen jo oman ryhmänsä, olivat juuri lähdössä matkustamaan tai jo kotiin päin lähdössä. Itsehän halusin kuitenkin viettää useampia kuukausia Sydneyssä. Kuvittelin tapaavani ihmisiä, mahdollisia kavereita, AIFSin infotilaisuudessa tai walking tour - tilaisuudessa, viimeistäänkin hostellissa.
Mutta asiathan eivät mene koskaan suunnitellusti. Tapaamani ihmiset olivat saksalaisia, jotka hakeutuivat toisten saksalaisten joukkoon puhuen pelkkää saksaa keskenään. Saksalaiset olivat oikea vitsaus backpackereiden keskuudessa. Uskaltaisin ehkä jopa väittää että 40% backpackereista on saksalaisia, 40% brittejä (jotka myös puhuvat nopeasti ja vahvasti omalla aksentillaan että varsinkin alussa oli ymmärtämisvaikeuksia. Etenkin jos seurueessa oli useampi kuin yksi britti.) ja loput 20% jostain muualta.

Yritin saada töitä ja seuraa, mutta kumpikaan ei tuntunut oikeen onnistuvan. Vaihdoin halvempaan hostelliin, Sydney Starsiin, joka - yllätys yllätys - tulvi saksalaisia. Näistä kuitenkin muutamat puhuivat mieluusti englantia, Sören ja Bianca esimerkiksi. Minut tutustutettiin gooniin* ja kaljanjuontiin. (suomessahan en kyennyt juomaan kaljapulloa kaverin kanssa edes puoleenväliin) Ensimmäiset juomapelit astuivat myös kuvaan.

(*goon on jokaiselle backpackerille tuttu ja turmiollinen halpa hanaviini, yleensä valkeaa mutta saa myös punaisena. Punainen oli yleensä oksettavampaa. Pahvipakkauksen kyljessä lukee että goon on valmistettu yhdessä munan ja kalan kanssa tai jotain, en ehkä halua tietää. Nimi 'goon' tarkoittaa kuulemma aboriginaalien kielellä tyynyä. Kun olet juonut goonpussin tyhjäksi, voit puhaltaa sen sisään ilmaa jolloin saat näpsäkän tyynyn. Sanottiin, että goonista on helvetin halpaa, siitä saa hyvän humalan ja aamulla järkyttävän pääkivun. Itse yleensä säästyin kolmannelta, mikä johti vielä runsaampaan kulutukseen)

Sydney Starsissa tunnelma oli kodikas. Hostelli oli pieni, kalusteet vanhoja ja eriparisia, huoneissa oli jääkaappi ja mikro ja ruokapöytä. Jokainen naama kävi tutuksi parin päivän sisällä, sunnuntaisin oli ilmainen BBQ - iltama, sisäpihalla vaelsi isokokoinen, vitivalkoinen kissa Claude ja yksi opossumi tuli myös nähtyä muurilla. Vajaan viikon päästä sain kuulla, että pääsen töihin tehtaaseen ja että samaiseen hostelliin on tulossa suomalainen tyttö, joka tulee samaan työpaikkaan kanssani. Kaikki tuntui lähtevän rullaamaan.

Tyttö oli Hanna, jonka kanssa vietinkin suurimman osan ajastani ausseissa.

                                                                              ***

HOSTELLIELÄMÄ JA TYÖT

Vein Hannan sunnuntaisiin surffaamisiin, käytiin töissä, iloittiin palkoista ja tutustuttiin Sydneyn kauppoihin. Laskettiin kahviloissa kuinka paljon keretään tienata jos ollaan esmes 4 kuukautta tehtaalla töissä.

Mutta eihän mikään taas mennytkään niinkuin suunniteltiin.

Kahdeksannen työpäivän viimeisillä minuuteilla eräs vakkari, hierarkiassa suht korkealla, tuli sanomaan että työt on valitettavasti loppu, voitte lähteä nyt, huomenna ei tarvi tulla. Ei pahemmin ensi viikollakaan. Shokki oli suuri, luultiin perusvitsailuksi mutta kun siitä ei tullut loppua, oli se pakko niellä. Turhautuneena piti mennä etsimään sitten uusia töitä. Eihän se helppoa ole löytää suurkaupungista töitä ilman kokemuksen häivää mistään muusta kun kuusten taimien harventamisesta ja pakkaamisesta. Naiivit olivatkin kuvitelmani että olisin jotain "oikeaa" työtä saanutkaan. Suomessakin pitää saada jalka hyvin oven väliin tai olla vähintään vuosi kokemusta että pääsee edes kassalle. Ja minä kuvittelin saavani töitä kangertelevalla englannillani, tällä tuurillani joka ei ole turhan usein mikään suotuisin.

Pari päivää tästä eteenpäin Sydney Starsin respatyöntekijä sanoi että hostelli suljetaan, alkuperäinen omistaja haluaa tehdä siitä kaksi erillistä asuntoa ja kaikkien on lähdettävä viikon sisällä. Epätoivon määrä oli huikea, ihan kuin töiden etsiminen ei olisi ollut tarpeeksi suuri haaste. Oli löydettävä uusi halpa ja hyvä hostelli, miä ei tuntunut myöskään olevan helppoa. Ilmainen wifi oli meille myös suotu Starsissa, eikä tämä ollut järin yleinen etu Sydneyn hostelleissa.

Lopulta löytyi kelpo hostelli King's Crossin sydämestä McDonald'sia vastapäätä. King's Cross on Sydneyn red light district, jossa juopottelun määrä oli oli suurta, Strippiklubeja löytyi 200 metrin matkalta ainakin seitsemän ja pitkät kauniit naiset möreällä äänellä tulivat vastaan. Alueella oli lukuisia halpoja hostelleja, joten myös paljon backpackereita.

Siispä raahasimme jo tässä vaiheessa kokoa kasvaneet rinkkamme Sydney Globeen. Töiden etsiminen oli lähinnä oman tunnon ääni, illat kuluivat Blue Roomissa goonia "nauttien". Hostellilla oli ohjelmaa joka ikinen ilta, ja ohjelmaan kuului aina baarit, vähintään blue room. Tiistaisin World bar ja karaoke, perjantaisin Scary Canary, lauantaisin The Gaff, muina päivinä vaihtelevia baareja. Jokaisessa ilmainen sisäänpääsy ja yksi tai kaksi ilmaista drinkkiä. En uskalla edes mainita kuinka monta päivää viikossa rellestettiin. Se oli sitä aikaa, joku voisi sanoa.

Lienee turha mainita, että turmion ajat olivat käsillä.

Jossain vaiheessa Hannaa onnisti ja sai työpaikan Cotton on - vaateketjusta.  Minulle iski paniikki kun katsoin tilitietoja, pelkäsin lähtöä yksin tuntemattomaan. Ramppasin AIFSin toimistolla ja teetin lisää kopioita CVstäni. Lopulta onni suosi ja sain töitä Victoria's Basementista minimipalkalla, Auburnista, tunnin junamatkan päästä keskustasta. Alussa palkat eivät paljon lämmittäneet, kun olin töissä sen ajan kun piti. Kun joulu läheni ja kiirettä rupesi pitämään ja toinen suomalainen tyttö samassa työpaikassa lähti muihin maisemiin, rupesin tekemään ylityötunteja, ja viivyin työmatkallani 12 tuntia, työmatkoihin kun meni se kaksi tuntia yhteensä päivässä. Usein työpäivän jälkeen menin suoraan Blue Roomiin avaamaan goonhanan, nukuin muutaman tunnin ja lähdin taas töihin. Söin sontaa ja lihoin, eräänä kauniina aamuna järkytyin kun peilistä näytti siltä että leuan alta pilkottaa jotain ylimääräistä.

Tuli vaihe, jolloin Hanna ja minä emme enää kestäneet tätä elämäntyyliä, kallista joulu/uusivuosimajoitusta, torakoita ja paskaisia astioita ja epäkunnossa olevia keittiövälineitä tai ryöstettyä ruokaa. Niinpä ruvettiin etsimään marraskuun lopussa. Meitä onnisti, ja saatiin kämppä keskustasta 7 thaimaalaisen kanssa, ilmainen wifi, siisti keittiö, ja ah niin ihana vaatekaappi. Koska asunnot olivat hotellin kanssa yhteisessä rakennuksessa, meillä oli myös kuntosali, uima-allas ja sauna ilmaisesssa käytössä. (tätä etua käytin varmaan kaksi kertaa...)
Alettiin panostaa vähän enemmän ruokaan, ja valmistin ihka ensimmäisen makaronilaatikkoni.

                                                                         ***


JOULU JA UUSI VUOSI DOWN UNDER

Joulu/tammikuussa Australiaan ja Sydneyyn rupesi suorastaan virtaamaan Hannan espoolaisia kavereita. Meidän 4 hengen huoneessa (jossa siis asui myös kaksi thaityttöä) nukkui ties kuka milloinkin. Emmi punkkasi sielä joulusta vuodenvaihteeseen, välillä vieruskaverina oli myös Heuri tai Mira, joka normaalisti asui Bondilla. Muutaman rauhallisen viikon jälkeen rellestysajat olivat jälleen käsillä. Taidettiin koetella thaimaalaisten hermoja useampaan otteeseen.

Joulu ei juuri tuntunut joululta. Oli aivan utopinen ajatus, että jossain juotiin glögiä, poltettiin kynttilöitä ja availtiin lahjoja. Meidän jouluateria sisälsi tortilloja. Se ei pahemmin haitannut, en ole nimittäin ikinä ollut pahemmin muiden jouluruokien, kuin kinkun, puuron ja pipareiden ystävä. Aterian jälkeen suunnattiin Bondi Beachille, joka oli tupaten täynnä joulua viettäviä backpackereita ja vaihtareita, bikinit päällä ja tonttulakit päässä piilopullot hiekassa. Oli ihan kiva viettää aivan erilainen joulu kuin yleensä.

Uudelta Vuodelta odotettiin paljon. Sydneyssä on parhaat uuden vuoden kemut maailmassa, ja ilotulitukset on huikeat. Tulin töistä seitsemältä, jolloin kaikki muut olivat jo kovassa menossa. Jotkut liiankin kovassa menossa, mikä johti draamaan ja porukan hajaantumiseen. Yksi sammui ennen vuoden vaihtumista kämpälle, yksi meni yksin baariin, kolme harhaili pitkin kaupunkia ja onnistui näkemään ehkä pienen valosuikaleen puiden välistä, kolme näki koko shown. Itse kuuluin niihin harhailijoihin. Syy, minkä takia Sydneyyn oltiin jämähdetty niinkin pitkäksi aikaa, meni aivan muusiksi. Liikaa odotuksia selvästikin. Mutta tulkitsen tämän niin että Sydneeyn pitää vaan mennä uudestaan uudeksi vuodeksi.

Pian uuden vuoden jälkeen Hanna seurueineen jätti Sydneyn. Tulvat sotkivat monien suunnitelmia, kaksi meistä meni niitä pakoon Perthiin, länsirannikolle. Loput ottivat suunnan kohti Byron Bayta. Itse jäin odottelemaan perhetapaamista Sydneyyn. Ylimääräistä kamaa oli kertynyt aika tavalla, ja äitin ja iskän matkalaukut on aina hieman vajaat. ja parit ravintolakustannukset eivät olisi pahitteeksi. Porukoitten kustannuksella mentiin myös katsastamaan Blue Mountainsit. Tässä vaiheessa Kristakin oli luonani, ja pääsimme yhdesä tallaamaan korkeitakorkeita portaita ylösalas. Ja olihan se kiva nähä pitkästä aikaa kotikontujen väkeä.
Ennen kuin Krista paineli Seelantiin ja minä ylöspäin kohti itärannikkoa tyttöjen perässä, osallistuttiin Bus Partyyn ja Krista tutustui näin työkavereihini.

Ja sitten olin taas yksin lähdössä Byron Bayhyn, josta tytöt olivat jo lähteneet ja josta minulla ei ollut majoitusta eikä mitään. 12 tunnin bussimatkan jälkeen ei ollut mitään tietoa mihin päätyisin.

jouluateria

uuden vuoden ryysis

                                                                     ***

Päädyin edullisimpaan hostelliin Byronissa, nautein lämmöstä, kirosin pitkää jämähtämistä Sydneyyn, olin englanninkielisessä seurassa, Kävin Australian hippikylässä Nimbinissä, kävelin, kävelin, kävelin, tutustuin australialaiseen backpackeriin. Poltin nahkani pahemman kerran ja näytin kärtsänneissä silmäluomissani joko viikon itkeneeltä, huumehöyryiseltä tai demonilta.

Työkaverini Sydneystä tulivat viikonloppumatkalle ja pääsin heidän kyydissään Gold Coastille, Surfer's Paradiseen. Sitä ennemmin käytiin vesipuistossa ja Brisbanen lähellä joillain heidän kavereidensa kemuissa. Ratsastin ensimmäistä kertaa elämässäni!
Surfersissa vietin lähes joka päivän rannalla, joka oli arviolta 50m päässä hostellistani. Näin Hannaa ja Emmiä, jotka yritti epätoivoisesti löytää töitä Surfersista. Tytöt kärsi pahasti rahapulasta, ja asuivat Brisbanessa joillain aussipojilla.
Viikon jälkeen lähdin itsekin Brisbaneen. Tykästyin kaupunkiin. Meidän porukka taas yhdistyi kivasti, meitä oli Brisbanessa viisi tyttöä, joista kolme hostellissa. Oltiin taas räkäisimmässä hostellissa (=halvimmassa) ja yritettiin etsiä taas töitä. Jotkut teki hostellissa töitä saadakseen ilmaisen majotuksen. Miralla kotiinpaluu lähestyi ja hän lähti takaisin Sydneyä kohti. Emmi ja Heuri oklivat lopen kyllästyneitä rahahuoliin ja hostelleihin ja päättivät lähteä myös kotia kohti. Hanna sai töitä hostellista siivoojana ja minä päätin lähteä omenanpoimintahommiin. Ja taas kaikki huiteli eri paikoissa.

                                                                 ***


HEDELMÄNPOIMINTA

Minulla ei ikinä ollut oikeastaan mitään sitä ajatusta vastaan, että työskentelisin jossain vaiheessa farmilla, keskellä ei mitään, kaukana rahaa vievistä houkutuksista ja vain tienaten rahaa. Edellä oleva kuvaus ei voisi paljoa olla lähempänä todellisuutta. Lähdin Brisbanesta Stanthorpeen, toiveissa rahavirta ja ainoana suomalaisena olo --> pakkoenglanti. Jälkimmäinen ei aluksi ainakaan onnistunut, sillä samana päivänä Brisbanesta lähti kolme suomalaista tyttöä. Kolmen viikon jälkeen tosin olin ainoa suomalainen.

Majoitukseksi sai valita joko farmilla asumisen, kunnostetussa mökissä tai hostellin, joka on pari kymppiä kalliimpi. Hostelli oli silloin täynnä, ja halvempi asumismuoto houkutti. Olimme ensimmäiset asukkaat mökissä, ja minä pääsin omaan huoneeseen. Voitteko kuvitella, nukuin siis monta yötä ihan yksin. Tähän mennessä olin tottunut vähintään kolmeen huonetoveriin, parhaimmillaan koko Australian aikana 11-13 huonetoveriin. Se oli luksusta. Lisäksi kunnon keittiö uuneineen (uunit on hostelleissa harmittavan harvinaisia, etenkin toimivat sellaiset) ja pakastimineen. Pakastimia ei ole koskaan hostelleissa. Jäätelön aika oli koittanut. Ja voin kertoa, että työpäivän jäätelö maistui erittäin hyvältä. Cookies 'n cream, My Love.

Omenanpoiminta oli rankkaa. Se tehtiin pareittain, toinen ajoi traktoria (minä!) lastausalueelta puiden äärelle ja toisinpäin. Molemmat tietysti keräävät omenia picking bageihin, joka on kuin reppu mutta mahapuolella. Säkkiin mahtuu reilusti yli sata omenaa (en tiedä kuka hullu laski) ja se painaa noin 20-25kiloa täynnä. Lisäksi kiivetään ylös alas tikkaita. Palkka tulee sen mukaan paljonko poimit. Yksi laatikollinen, bin (monta kymmentä säkillistä), on omenalaadunmukaan 35-45 dollarin arvoinen. Itse sain keskimäärin vähän reilu kolme biniä päivässä, eli about $120. Sillä maksoi jo viikon vuokran, eli rahaa siis kertyi säästöönkin.
Sitä ei myöskään voinut pahemmin tuhlata, koska mökki oli noin 15km päässä kaupungista, ja saimme sinne kyydin kerran viikossa jotta päästiin ruokaostoksille. Ruokaa laitettiin yhdessä, kun väkimäärä mökissä kasvoi noin 17 tyttöön. Alkuviikosta suunniteltiin, mitä laitetaan ruuaksi viikon ajan ja sen mukaan mitä ostetaan, jaettiin kokkausvuorot ja tiskausvuorot. Söin parhaiten koko Australian aikana. Kadotin pari kiloa Sydneyssä kertyneestä 6 kilosta paremman ruokavalion ja 10 tunnin päivittäisen hyötyliikunnan ansiosta.

Töitä siis tehtiin 6 päivää viikossa ja lähemmäs kymmenen tuntia päivässä. Päivän päätteeksi käytiin suihkussa ja laitettiin ruokaa, katsottiin jotain roskaa tv.stä. Sitten olikin yleinen nukkumaanmenoaika, jokainen oli omasta tahdostaan sängyssä viimeistään kymmeneltä. Kärsin hulluista selkäkivuista, jotka olivat pahimmillaan öisin ja aamuisin. Yöllä heräsin vähintään kaksi kertaa selältäni, haluten kääntää kylkeä, mutta luovutin koska selkään sattui liikaa. Aamulla, istuessani lysyssä ruokapöydässä 3 cm selänsuoristus kävi vietävän kipeää. Päivää kohden kuitenkin vetreytyi ja pystyi keikkumaan taas tikkailla.

Meillä oli tosi hyvä henki mökissä, kaikki oli huippuja tyyppejä eikä omenanpoiminta-ajoista jäänyt lainkaan pahaa makua suuhun, päinvastoin. (söin ensimmäisen omenan kymmeneen vuoteen allergian takia ja olin aivan ekstaasissa - niin hyviä! ♥ ) Kolmen ensimmäisen viikon jälkeen saatiin vielä nettikin mökkiin ja jotkut huomasivat että tietyistä paikoista löytyy kenttää soittamista varten niin eihän siellä ollut mitään ongelmaa! Pomo oli leppoisa, ja jos vain jotain pyydettiin - lautapelejä tai grilliä - ne saatiin. Ja tuomisiksi vielä kori kaljaa. Lauantaisin taksi kaupunkiin ja humpulle.

Lähes 2kk:n jälkeen omenanpoiminta-ajat olivat kuitenkin ohitse ja lento Uuteen-Seelantiin häämötti parin päivän päässä. Ennen Seelantiin lähtöä lyötiin Brisbanessa Hannan kanssa viimeisen kuukauden tehokas reissaus itärannikkoa pitkin Cairnsiin lukkoon ja maksettiin hostellit ja reissut. Oltiin aivan kipinöissä tulevasta kuukaudesta.


                                                                         ***


UUSI-SEELANTI + MUU REISSAUS

Ajan puutteen vuoksi en voinut Seelannissa olla kuin yhden viikon. Menin Kristan luo Aucklandiin, tutustuin kaupungin yöelämään ja kauppoihin kevyesti. Lisäksi käytiin Devonportissa sekä vappuvaelluksella Taru Sormusten Herrasta - trilogiasta tutulla Tuomiovuorella. Lukeutui reissun kohokohtiin, voin sanoa. Kovasti povattiin että vuorella voi olla talviolosuhteet, mutta meitä onneks sää suosi ja saatiin nauttia maisemista kirkkaalla taivaalla, auringon paistaessa välillä meinasi olla lämmin mutta tuulen voimakkuus piti huolen siitä että fleece pysyi päällä.

Seelannista palasin Bribaneen ja parin päivän päästä lähdettiin Hannan kanssa reissuun kohti Cairnsia. Käytiin Noosassa viettämässä pari päivää, sieltä Hervey Baylle, joka oli portti Fraser Islandille, hiekkasaarelle joka lukeutuu maailman perintökohteisiin sademetsineen, dyyneineen, ja lukuisine makeine järvineen valkoisella hiekkarannalla. Fraserilla kuljetaan jeepillä pitkin rantaviivaa tai tuhannen möykkyisillä teillä ja nukuttiin teltassa. Meitä varoitettiin dingoista ja meressä olevista tiikerihaista ja meduusoista. Vesi oli parissa järvessä aivan uskomattoman kirkasta, ja valkoisella hiekalla pystyi kiillottamaan koruja ja valkaisemaan hampaita. Fraser on ehdoton must see jokaiselle Australiaan eksyville.

Fraserilta suunnistettiin Airlie Beachille joka puolestaan oli portti Whitsunday Islandsille. Mitä ylemmäs itärannikkoa mentiin, sitä lämpimämmäksi sää muuttui. Intona otettiin viimehetken auringonottoja talteen. Whitsundaylle menee useita purjehdusmatkoja kymmeniltä eri yhtiöiltä, eri pituisina ja eri asiaan painotettuna. Meidän laiva oli Avatar, ja purjehdus kesti 2 yötä ja kolme päivää (saman pituinen oli Fraser-reissu) Snorklattiin useaan otteeseen ja ihailtiin riuttoja, ja tsekattiin White Haven Beach, jossa myös valkeaa ja hienonhienoa korun/hampaidenkiillotushiekkaa.

Itärannikon viimeinenen etappi oli tietenkin Cairns, kuten varmaan 75%:lla backpackereista. Harmiteltiin varallisuuden vähäisyyttä ja keskityttiin iltaisin katsomaan leffoja kaikessa rauhassa. Hanna lähti Cairnsista Brisbaneen sukulaisilleen ja sieltä kotia kohti, mulla oli vielä muutaman päivän reissu Melbourneen edessä. 4 päivän reissu lyheni kuitenkin kahteen päivään, kiitos Tiger Airwaysin, jolla on kuulemma tapana perua lentojaan. Ahdistus iski kun oli jo maksettu hostelli kolmelle yölle ja kaksi eri päivän pituista aktiviteettia, mutta ei siinä auttanut kuin jättää toinen välistä ja tyytyä päivän Great Ocean Road - reissuun ja yhteen päivään kaupungilla. Sääli kyllä etten kerennyt viettää siellä enempää aikaa. Syksy oli jo kovasti tuloillaan Melbournessa, mikä oli hullua kun Cairnsissa oli helteet päällä. Viimeisen yön Melbournessa vietin lentokentällä budjettin sopivaan hintaan ja lensin aamulla Sydneyyn. Siellä näin pikaisesti työkavereita, Sarvia ja Shoobieta, ja hyppäsin kahteen kertaan perutun SkyDiven 14000 jalan korkeudelta, pilvien läpi. Panikoin kun meinas tulla kiire kentälle, että kerkeän suomilennolle. Mutta onneks ehdin, vaikka tuota luppoaikaa ei kyllä juuri jäänyt.

Sen pituinen se.

                                                                            ***

YNNÄ MUUTA

Pidin mummua kaistapäänä hänen ehdottaessa villasukkien mukaanottoa. Hölmö mummu, siellähän on kesä ja lämmintä. Vaan kyllä mietin kaihoisasti villasukkia Sydneyssä alkuviikkoina ja Stanthorpessa hyytävän kylminä aamuina Stanthorpe oli Queenslandin kylmin paikka, ja kerran lämpötilat oli yön aikana pudonnut 1.7 asteeseen. Oli kuin olisi poiminut lumipalloja omenoiden sijasta.

Yksin lähteminen ei ole kamalaa. Vaatii ehkä hetken rohkeuden keräämistä ennen kuin pystyy menemään yksin täysin uudessa paikassa vieraiden ihmisten pöytään ja kysyä saako liittyä seuraan, mutta pakkohan se on ellei yksin halua jäädä. Eikä se ketään herranjestas haittaa, ellet ole täysi nuija. Ja kaikkihan siinä on aikalailla samassa tilanteessa. Lyhyemmälle reissulle, joka sisältää aktiivista reissausta, voisin ehkä suositella kaveria. Parin päivän pysäyksillä ei välttämättä löydä kummoisia tuttavuuksia. Tosin poikkeuksiakin löytyy, ja esimerkiksi näin monia tyyppejä, jotka olivat samassa Fraser ryhmässä, myöhemmin Airlie Beachilla tai Cairnsissa. Että ei muutako matkaan vaan. Kaverin kanssa lähtemisessähän on kuitenkin riskinsä, kuten eristäytyminen muista ihmisistä ja välirikko. Joitain voi ruveta hiertämään yhden henkilön seurassa oleminen 24/7.

Rahaa menee aivan liikaa. Eikä Australia ole tosiaan mikään halpa maa. Australiassa oloni aikana tienasin kaikista kolmesta työpaikasta $7000-8000, kaikki meni. Lisäksi useampi tonni meni euroissa, ja lainasin muutaman satasen porukoilta. Eikä tähän tietenkään edes lasketa lentolippuja, vakuutuksia, ohjelmamaksua tai rokotuksia...
 En suosittele junnaamista yhdessä paikassa kovin kauaa ilman työtä, siinä vaan menee rahaa kaikkeen "turhaan", asumiseen ja ruokaan. Ajan olisi voinut käyttää viisaamminkin kun sitä rahaa vielä oli siihen junnaamiseenkin. Olisi tullut nähtyä vähän enemmän. Ja minä hölmö luulin näkeväni koko Australian ja Uuden-Seelannin yhdeksässä kuukaudessa.

Backpackerille on normaalia lihoa. Sama koskee ilmeisesti myös au paireja. Kokkauspuitteet ovat kurjat, keittiöt ovat täynnä ja astiat saastaisia, joku saattaa jopa kähveltää ruokiasi. McDonald's koetaan helpoksi vaihtoehdoksi. Iltaisin goon ja kalja virtaavat enemmän kuin laki sallii, nukutaan huonosti eikä liikuta normaalisti. Olisi luonnonvastaista jos kiloja ei kertyisi kolmea enempää. Onneksi ne kuitenkin haihtuvat myös suhteellisen hyvin kun tilanne normalisoituu. En ole koko kesän aikana tehnyt juuri mitään liikunnalista (kuten en Australiassakaan), pari hassua kertaa käynyt kävelyllä. Söin kuitenkin normaalia kotiruokaa enkä juopotellut viikolla. Ja näin helposti lähti muutama extrakilo. Älkää stressatko turhuuksista.

Hostellit. Hmm. Kaikkeen tottuu. Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka päivällä yrittävät etsiä töitä ja juopottelevat iltaisin, koska seuraavana päivänä ei tarvitse mennä töihinkään, tai siitä huolimatta. King's Crossin hostelleissa torakat ovat melkoisen yleisiä tuttuja, varsinkin meidän hostellissa. Pikkutorakoita vilisteli omassa huoneessa, jättitorakoita keittiössä. Niihin jättimäisiin ei kyllä ikinä tottunut, varsinkaan jos löydät yhden niskastasi ruokaa laittaessasi. Siinä meinas sydän jättää pari lyöntiä välistä. Vaan eipä siihenkään kuollut.
Tilaa on monesti aivan liian vähän, ja parhaimmillaan huonekavereita oli yli kymmenen. Suurimmissa huoneissa en kuitenkaan koskaan viettänyt kuin pari yötä. Loppujen lopuksi ei enää paljoa liikuta, vaikka samassa huoneessa on sekä naisia että miehiä. Ei liene kummallista, että ennen Australiaan menoa halusin ehdottomasti heti yksiön jos pääsisin Suomessa opiskelemaan, mutta enää ei paljoa liikuta jos saman kämpän jakaa kanssasi yksi tai kaksi ihmistä, jos oma huone kuitenkin löytyy.

Rinkasta en oikeen osaa sanoa. Kirosin sitä niin paljon. Omani oli 85litranen (eli varmaan suurimpia mitä löytyy..), suuaukot päällä ja pohjassa. Jos hankit rinkan, kannattaa ehdottomasti hankkia sellainen, jonka saa päältä/sivusta auki niin kuin matkalaukun. Säästyt monelta kiroamiselta. Ei paljoa naurata jos pitää taskulampun kanssa yrittää tutkia sisältöä, tai kädellä tunnustelemalla kun ei näe taskulampunkaan kanssa mitään.
Haaveilin kyllä matkalaukusta erittäin useaan otteesen. Sehän käy loppujen lopuksi melkeen vaatekaapista, avaat sen ja näät lähes koko sisällön, ja kaikki hienoissa pinkoissa. Uudessa kaupungissa harhaillessa vältyt selkävaivalta ja suunnattomalta ähertämiseltä naama punaisena (ellei sitten matkalta löydy hietikkoa tai soratietä tai mukulakiviä tai julmettua määrää portaita, mutta itse en ainakaan muista näiden sattuneen kovin usein tielleni...) Vaan toisin on rinkassa. Joissain hostelleissa taidettiin sanoa että respassa pitää näyttää passi ja rinkka että pääsee sisään, mutta tiedä tuota. Tuohan se toisaalta backpacker tunnelmaa paljon enemmän jos on rinkka selässä.
Ja lentokoneeseen mentäessä kannattaa sitoa remmit hyvin ettei vaan mee mihinkään liukuhihnojen väliin. Koko menomatkan panikoin hulluna, kun velipoika soitti ja kerto kauhutarinoita rinkoista jotka on levinny hihnalle ja vatteet tulee yks kerrallaan hihnaa pitkin. Tähän mennessä olin tietysti pistänyt oman rinkkani pois remmit aivan miten sattuu. Mutta ei onneksi käynyt mitenkään.

Minä en oo mitenkään ikävöivää tyyppiä. En tiiä sitte missä on vika, mutta ei mulla ollu kertaakaan kunnolla ikävä yhtään ketään. Haikailin kyllä kunnon ruuan, oman sängyn, vaatekaapin ja sen sisällön perään, mutta en itkenyt itseäni iltaisin uneen koska perhe ja kaverit on niin kaukana. Hah. Eniten pelkäsin sitä, että jään kaikesta aivan ulkopuolelle 9 kuukauden aikana. Mutta onneks on facebook niin ei sitäkään pahemmin tapahtunut. Muutamissa tapahtumissa olisin kyllä halunnut olla, kaverin wanhojen tansseissa ja suomen mm-mestaruuden aikaan esimerkiksi...
Mutta en kiellä etteikö ollut kivaa palata Suomeen  sen 9 kuukauden jälkeen. Olin aivan innoissani takaisintulosta, ja oli aivan huikeaa nähdä taas kaikki. Masa lentokentällä, sisarukset juna-asemalla ja kaikki loput. Myönnettäköön, matkustus alkoi käymään koville. Hassua, että jos olisin ollut koko vuoden siellä niin olisin vasta nyt palannut!

Australiaan täytynee vielä kuitenkin palata, sillä muutamat paikat skipattiin itärannikolla, Melbournessa tuli vietettyä aivan liian vähän aikaa, Canberraa en nähnyt, en Darwinia enkä Alice Springsiä, saati koko Länsi-Australiaa tai Tasmaniaa. Uudesta-Seelannista näin vaan murenen, enkä monien backpackereiden tapaan käynyt Balilla tai Fijissä. Ja tosiaan, se uusi vuosi... Pystynkö mahduttamaan nämä kaikki 3 kuukauden lomaviisumin ajaksi? Ja saanko ikinä rahaa tarpeeksi kokoon... No, ehkä vielä joskus.

Niin, ja tosiaan saksan osaamisesta voi olla hyötyä.

I survived.

Jos tämä postaus ei vastannut kaikkiin kysymyksiisi, niin kysy toki mitä vaan.

(ahersin tän postauksen parissa niiiiin julmetun kauan että pari kommenttia ei ois pahitteeks. kiitos kaunis.)