7887 km

Moskovassa laiturilla junaa odottaessamme meidät bongasi alueen ainoa rinkkaselkäinen henkilö, joka paljastui suomalaiseksi. Meidät varmaan kuuli kaukaa suomalaisiksi etsiessämme istumapaikkaa. Parin tunnin odottelun jälkeen meinasi tulla vilu. Onneksi juna kuitenkin saapui raiteelle hyvissä ajoin, pääsimme sisään lämpimään.

Pahoittelemme, että kuva on väärinpäin.

Koti viikon ajan

Juna on pitkä, ja joka ovella seisoo kaksi korepukuista ja ryhdikästä kiinalaista konduktööriä. Junaan näyttää nousevan melko vähän porukkaa, ja saamme olla kahdestaan hytissämme ainakin toistaiseksi. Samassa vaunussa meidän kanssamme on röykkiö ruotsalaisia, joista yksi jo laitaili sähköhammasharjaansa... Hyttimme oli kovasti samanlainen kuin Tolstoi-junassa. hivenen nuhjuisempi ja vähemmän erikoistoimintoja vaan. Tuntuu kuitenkin tilavammalta, kun saa olla kahdestaan, rinkat levällään alapedeillä.

Samovaari

Kylpymaailma

Aamiainen vuoteeseen

Ilmastointi

Heijastava pinta, josta voi peilata

Yö meni minulla ihan mukavasti, mitä nyt heräsin viideltä aamulla valoisuuteen, enkä saanut verhoa laskettua unisilla näpeilläni korjatakseni asian. Maijalla kuitenkin oli ongelmia lämpötilan kanssa: välillä oli liian kuuma ja välillä liian kylmä, ja aamulla jyskyttävä pääkipu. Lisäunen avulla siitä kuitenkin selvisi.

Fiilis on hyvä. Ihana, ettei tarvi tehdä mitään, emme malta odottaa, että saamme vain maata katsella maisemia.

Päivä 1

Aika riensi iltakuuteen Unoa ja Piirrä & Arvaa:ta pelatessa ja kirjoja lukiessa. Ylitimme joen, jonka tiesimme Volgaksi. Kivan näköistähän siinä ympärillä oli. Pian Volgan jälkeen pysähdyimme hetkeksi, ja uskaltauduimme ulos haistelemaan ilmaa. Turhan montaa askelta ei oltu siihen mennessä otettu. Laiturilla päätimme Moskovan asemalla tapaamamme suomalaismiehen (Jani) kanssa menevämme ravintolavaunuun parille kaljalle, ja näin teimme.

Volga

Ravintolavaunun ikkunasta näimme auringon laskevan Ural-vuorten taakse ja taivas värjäytyi kauniin violetiksi. Ural oli vuoristoksi aika lailla vaisu. Pikkukukkulaa kuusilla kuorrutettuna, mutta Maija vakuutti meille sen olevan Ural. Myöhemmin loogisesti ajateltuna, tuskin sitä junarataa on vuoriston korkeimmasta kohdasta vedetty. Kun ravintolavaunuun tuli valomerkki, lähdimme kohti hyttejämme. Mutta matkan varrella ohitimme hytin, jossa oli iloisen oloisia nuoria, englantia puhuvia tyyppejä, ja liitymme heidän seuraansa viettämään iltaa. Illan edetessä Maija puhuu sujuvasti espanjaa ja minä sujuvasti venäjää. Yhdessä välissä junamme pysähtyi ja nokiset miehet lisäsivät hiiltä junaamme.

Päivä 2

Heräsimme puolenpäivän aikoihin, riippuen siitä, mitä kelloa katsoimme. Oma puhelimeni päivittää ajan automaattisesti, ja on näin ollen noin 3 tuntia Moskovan aikaa edellä. Päivä meni korttia pelatessa eilen tapaamiemme poikien kanssa. Kahdesti kuitenkin kävimme ostamassa laiturilta vettä ja jäätelöä.
Illemmalla hengasimme ja luimme kirjaa, kun sveitsiläinen mies Christian tuli tuomaan meille sveitsiläistä suklaata. Kyseinen heppu on muuten menossa Kiinaan kungfuleirille asumaan kuudeksi kuukaudeksi. Miekka mukana ja kaikkea. Kutsu illan viettoon tuli, mutta ahkeran ja tehokkaan kortinpeluun jälkeen väsähdimme niin, että jätimme tarjouksen käyttämättä. Emme edes vaihtaneet vaatteita koko päivänä.

Jokapäiväinen ateria

Päivä 3

Hiukset alkavat olla jo todella likaiset. Maija pärjää vielä pompulalla, mutta minä vippaskonteineni pahennan vain tilannettani. Loppujen lopuksi päätän kastella hiukseni lavuaarissa jääkylmällä vedellä. Vähän shampoota perään. Fresh.
Aamupalaa miettiessämme vaihtoehtomme eivät hirveästi enää houkuttele. nuudeleita tekee kyllä itseasiassa mieli, mutta ei ehkä aamupalaksi. Kuivan näkkärin ja mehun nauttimisen ja kymmenienn Uno-pelien jälkeen junamme pysähtyy. Mässymme on meiltä loppu ja päätämme mennä laiturilta ostamaan suklaata ja vettä. Laiturilla olikin vastassa rivi venäläisiä kaupustelijamummoja, joilla oli omat kärryt, joista he kaupittelivat leipomuksiaan. Oli kananmunaa, kalaa, kanaa, perunoita, salaatteja, pastanyyttejä yms. Päädyimme kalaan, banaaneihin, ja tietysti suklaaseen ja veteen. Juuri sopiva pysähdys meidän tarpeisiimme!

Pojat tulivat taas kuppeinensa hyttiimme teekutsuille. Siinähän se aika sitten vierähti. Teekutsut vaihtuivat päivittäisen, ravitsevan nuudeliaterian jälkeen illanviettoon ykkösluokkaan. Ilta meni leppoisasti korttia pelaten ja nauraen vatsalihakset kipeinä. Pian ilta vaihtui yöksi ja ilta pikkuhiljaa aamuksi, kun huomasimme olevamme Irkutskissa. Sieltä oli enää lyhyt matka Baikalille, joten ei kannattaisi enää mennä nukkumaan. Ulkona oli vielä säkkipimeää, ja pelksimme valvovamme turhaan, ja ettemme tulisi koskaan näkemään vilaustakaan Baikalista, koko maailman syvimmästä järvestä. Lisäksi kaikilla tuntui olevan kovin ristiriitaista tietoa siitä, milloin ohittaisimme järven. Jonkun mielestä siihen menisi puoli tuntia, jonkun mielestä tasan 14 minuuttia, ja yhden meihin kyllästyneen kiinalaiskonduktöörin mukaan kaksi tuntia.

Menimme hyttiimme ja minä pohdin, pitäisikö vain nukkua kaksi tuntia, vai valvoa niin kauan, kunnes jotain näkyy. Kauan ei tarvitse sitäkään pohdiskella, kun Maija hihkaisee: "Hei, tuolla sitä nyt näkyy!" Pimeys oli alkanut väistymään, ja ihmettelimme, mistä kaikki ne pinnanmuodot yhtäkkiä ilmestyivät; koko matkan Moskovasta Baikalille maisemat olivat toistaneet itseään erottumatta lainkaan kotoisista Pohjanmaan maisemista (koivua, mäntyä, koivua, peltoa, peltoa...).
Pian Baikal näyttäytyi meille enemmänkin, ja aika taianomainenhan se oli. Suuri ja sininen. Olimme molemmat yllättyneitä siitä, kuinka laaja järvi oikeasti oli. Luulimme sen vain olevan syvä. Mutta vielä mitä, junareittimme kulki 200km sen sivusta, ja se oli vasta pintaraapaisu. Jonkin aikaa tuijottelimme maisemia, kunnes päätimme painua pehkuihin.

Päivä 4

Herätyksen soidessa pysähdyimme sopivasti Ulan Udeen, ja ajattelimme mennä unenpöpperöisinä laiturille heräilemään. Kokkamme päivän nuudeliannoksen tonnikalalla höystettynä. Venäjän viimeisellä pysähdyspaikalle pysähdyimme pariksi tunniksi. Lähdimme etsimään kioskia, johon tuhlata runsaita rupliamme ostoskassilliseen nuudeleita, suklaata ja kaljaa. Hyvät eväät, eikös?
Hetken ulkona käyskentelyn jälkeen meidät ohjattiin takaisin junaan, ja useampi tuntihan siinä paikallaan vierähti. Uskomatonta, miten tuntien paikallaan odottelu tuntui kyllästyttävän, vaikka olemme periaatteessa vain istuneet ja odottaneet jo useamman päivän.

Christian sai jostain päähänsä pestä meidän ikkunamme. Kiitos siitä, maisemat kirkastuivat kummasti.

Täyttelimme ahdistusta ja päänvaivaa tuottavia lappusia. Maija mainitsee venäläiselle tullimiehelle, että hänellä on mukanaan omia lääkkeitä. Tullimiestä ei tunnu lääkkeet kiinnostavan, ja hän kysyykin vain naureskellen "Drugs?", johon me vastaamme hämillämme "No..?", johon virkailija vielä hymyillen: "Are you sure? hehheh", ja me entistä hämmentyneempinä "Yes...?". Olisiko vain pitänyt ruveta vääntämään vitsiä, että "Juujuu, pari kiloa, hehheh".
Keskiyön jälkeen Siperia jäi taakse.

Päivä 5 

Maija herää auringonnousuun, eikä kuulemma juurikaan harmittanut. Näky oli kuulemma henkeäsalpaavan kaunis auringon noustessa kumpuilevan aavikkomaiseman takaa. Minuutti tämän jälkeen Jani koputtaa oveemme ja sanoi, että olemme puolen tunnin pästä Ulan Batorissa. Hyvä niin, sillä kukaan ei tunnu ikinä tietävä, missä ollaan, mihin aikaan, ja mitä aikaa olemme missäkin. Kerkeämme juuri käydä vessassa ja vaihtaa yövaatteet ennen asemaa.

Ulan Bator vaikutti yllättävän modernilta verrattuna Venäjään: englanninkielisiä tekstejä, valmiiksi rakennettuja kerrostaloja, liikennevaloja ja digitaalisia kelloja. Varpaamme kuitenkin paleltuivat aamutuimaan asemalla, ja palasimme hyttiin keittämään aamuteet. Vähäisten yöunien jälkeen päätimme hieman lepuuttaa silmiämme. Ja hups vain, ja niinhän siinä kävi, että edellisen yön unirytmin korjausyritys meni täysin harakoille; nukuimme noin viisi tuntia. Samat aavikkomaisemat jatkuivat yhä; itseasiassa koko Mongolia oli yhtä aavikkoa.

Päivä meni taas pelaillessa. Päivälliseksi söimme tosi hyviä nuudeleita, parhaita tähän mennessä. Myöhemmin menimme Janin kanssa illalliselle Mongolialaiseen ravintolavaunuun tuhlailemaan viimeisiä ruplia. Oli maukkaita munakkaita.

Mongolian ravintolavaunu oli ehdottomasti tyylikkäin

Sitten Kiinan raja alkoi lähestyä. Rajatarkastuksen oudoin juttu oli se, kun eräs tarkastaja mittasi laserilla otsastamme ruumiinlämmön. Tarkastus kestää tolkuttoman kauan, ja koko neljän tunnin tarkastuksen ajan junan seistessä laiturilla, vessat ovat tietenkin lukittuna. Yhden kaljan jälkeen olo alkaa olla aika tukala, mutta onneksi olemme hyvissä väleissä konnarimme (himosiivoja, naurava ja huolehtiva, kaikinpuolin symppis persoona) kanssa, ja meille avataan vessanovet.
Raideleveyksiä ja ravintolavaunua vaihdettaessa juna vekslaa edestakaisin niin, että rytinä käy. Perse nousee penkistä, niskat vääntyy ja teepannu kolisee hervottomasti. Pojat olivat kuulemma ennen tätä toimenpidettä livahtaneet asemalle, ja huomanneet, että ovet oli laitettu kettingeillä kiinni. Siellä he vain hengailivat kaikessa rauhassa meidän rytkyessä junassa kuin räsynuket.

Päivä 6
 
Yöllä oli pirun kylmä. Eivät varmaan vaivautuneet lämmittämään vaunua viimeisenä yönä. Ilmaiset lounastiketit lämmittivät kuitenkin hieman mieltä. Lounaalla tajuan, että minunkin on korkea aika oppia syömään puikoilla, jos meinaan saada ruokaa mahaani reissun aikana.

Takaisin tullessamme huomaamme jo muiden hyttien olevan jo aivan siistejä. Matot ovat rullalla ja verhot kaiteilla kuivumassa. Himosiivoojakonnarimme bongaa meidät, ja tulee heti kärkkymään meidän lakanoitamme, pöytäliinaamme ja roskiamme. Rupeamme touhuamaan muka-eilensiivoamissamme hyteissä konnarin odottaessa vieressä avonaisen roskapussin kanssa. Yllättävän pitkän tovin jälkeen tavarat on pakattu ja saamme vain nautiskella ohikiitävistä maisemista.

Saavumme Pekingiin minuutilleen oikeaan aikaan.

Yleisfiiliksiä matkasta

Matkasta jäi oikein hyvä mieli. Aika ei käynyt pitkäksi, eikä tylsää ollut oikeastaan missään vaiheessa. Onnistuneen reissusta tekivät myös uudet tuttavuudet. ( thanks for Jani, Christian, Brucey the Banker, Tessa and her boyfriend the Moomin fans). Jos toisen naamaa ei enää jaksanut katsella, pidettiin jonkun hytissä vaikka teekutsut (junassa liikkumisen sääntö numero 1: pidä aina muki mukanasi)

Olimme oikein tyytyväisiä kakkosluokkaan. Vaikka se aluksi vaikutti ehkä vähän nuhjuiselta, niin loppuviikosta se tuntui oikein kodikkaalta. Ykösluokkaan verrattuna meillä oli enemmän istumatilaa (mikä oli hyvä teekutsuja varten), sekä junan tarjoama teepannu, johon sai aina kuumaa vettä jokaisessa vaunussa sijaitsevasta samovaarista. Ykkösluokassa oli ehkä fiinimpi sisustus ja suihku tarjolla, mutta suihku oli niin säälittävä, ettei sillä mitään tehnyt. Eräässä kakkosluokan vessassa oli tarjolla letku suihkutelua varten, jonka paine oli oikein hyvä. Emme kuitenkaan käyttäneet tätä mahdollisuutta hyväksemme, sillä jääkylmä vesi ei juurikaan houkutellut, ja paskaiseen tukkaankin tottui ajan mittaan (Maija minua huomattavasti paremmin).

Kuvittelimme, että rahaa menisi junassa enemmän. Olimme nimittäin valmistautuneet hyvin, ja pysähdyksillä sai santsattua nuudelivarastoja. Söimme ravintolavaunussa vain  kahdesti; ekan kerran, koska halusimme syödä Mongoliassa, ja toisen kerran Kiinassa, koska se oli ilmaista.
Junassa muuten pystyy maksamaan ruplilla Venäjällä ja Mongoliassa, mutta Kiinan puolella tarvittiin juaneita. Kortilla maksamisesta on turha haaveilla.

Näin olimme varustautuneet matkaan

Ruoka
- 8 nuudelipaketteia
- 4 prk ananasta
- 5 prk tonnikalaa
- 2x lämmin kuppi
- 1 teepaketti
- 2 tlk mehua
- 3l vettä
- 1 pkt koulunäkkiä
- 1 tv-pussi
- 1 suklaalevy
- 1 Tupla Shuffle pussi
- 1 mini-Mars pussi
- 4 Twixiä
- 1 keksipaketti

Näiden lisäksi saman tien syötävät patonki ja 2x jogurtti. Myöhemmin ajattelimme, että piltit olisivat olleet käteviä.

Ajanviete
- 4 kirjaa
- 2 ristikkolehteä
- 1 sudokulehti
- 1 japanilainen ristikkolehti
- Piirrä & Arvaa
- pelikortit
- Uno (osoittautui suureksi hitiksi)
- Othello
- 2 lehteä
- vihko & kynät

Muita hyödylliseksi havaittuja tavaroita
- vessapaperirulla (luojan kiitos otimme mukaan)
- fliparit (itse munasin tämän kohdan)
- aterimet (munasin tämänkin kohdan, onneksi maija tajusi ottaa mukaan)
- muki + kulho teetä ja nuudeleita varten
- kosteuspyyhkeet kasvojen puhdistukseen
- kuivashampoo
- käsidesi
- käsipyyhe


Kaiken kaikkiaan suosittelemme syvästi reissua, voisimme ihan hyvin tulla samalla junalla takaisin, tai tehdä vaikka toisen reissun Moskovasta Vladivostokiin, ja sieltä ehkä Japaniin...
Kysyä saa mitä mieleen tulee, yritämme vastata parhaamme mukaan!