Vähän alkaa olla hernaria hihassa

4 viikkoa olemme olleet tien päällä - tai siis raiteilla - ja pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että olemme olleet hypäkällä jo jonkin aikaa. Vähän on vaatteet ryyteessä, shampoopurkit tyhjentymäisillään, jalkojen rakot alkavat kovettua ja krooninen väsymys puskee päälle. Viimepäivien pyykkäystä vältellen ostimme H&M:ltä sukkia ja alusvaatteita muun shoppailun lomassa.

Berliinistä ei tarvitse tietää kuin yksi henkilö. Minä tunnen juuri sen oikean. Hän on oikeaan aikaan oikealla junalaiturilla vastassa, hänen siskonsa kämppä (missä punkkaamme) on 50m päässä paikallisjuna-asemasta, hän tuntee klubien omistajat ja hommaa ilmaiset sisäänpääsyt, ja mikä parasta, on wakeboardingin pitkäaikainen harrastaja. Hän sattuu myös työskentelemään lähimmällä järvellä, jossa kyseistä lajia voi harrastaa. Se tarkoittaa sitä, että pääsimme alennettuun hintaan kokeilemaan tuota lajia.
Saavuimme torstai-iltana Berliiniin, asetuimme taloksi ja kävimme hieman kuuntelemassa jazzia ilmaiseksi suhteilla. Illan pikkutunneilla kokeilimme dönereitä, paikallisia kebabbeja taskuissa.

Perjantaina suuntasimme järvelle kokeilemaan wakeboardingia. Wakeboardingissa on kyse siitä, että mennään kaapeleiden varassa vettä pitkin vähän kuin lumilautaillen 30km tuntivauhdilla. Pari ekaa kertaa tietysti läsähdimme pää edellä veteen ja katsoimme kateellisina, kun ammattilaiset pyörivät ilmassa ja tekivät voltteja suuntaan jos toiseen. Parin kokeilun jälkeen pääsimme kuitenkin etenemään. Ensimmäinen käännös aiheutti sitten ongelmia, minä en niitä ikinä selättänyt, mutta Maija lumilautailevana tähtenä pääsi jopa kolmannelle kurville (yht. 4 kurvia).
Rankkaa oli. Vieläkään ei kädet nouse kunnolla ja niska on tuhannen jumissa. Nyt on maanantai.

maija

minä :D

Oppaamme tunsi kaikki järvellä työskentelävät ja asui itsekin järven rannalla bungalow'ssa, jossa yövyimme. Hänen setänsä tarjosi meille ilmaisia oluita ja shotteja, sekä illalla paikallista herkkua, currywürstia ranskalaisilla. Namnam!
Aamulla lähdimme jonkun kaverin autolla kiitäen kohti Berliiniä. Saksan moottoriteillä ei ole nopeusrajoituksia, ja näinpä ohittaessa mittari kohosi taivaisiin. Minä en mittaria enää 180 jälkeen nähnyt, mutta Maija huomasi sen käyvän 200ssa. Eihän siinä vauhdissa mitään, vaan se, että se on laillista. Kyllä tuntui matelulta 120km/h tuon jälkeen.

Lauantaina kierreltiin kaupungilla, shoppailtiin kevyesti, asioita joita on jo matkan varrella useasti hypistelty, sekä pari yllättäjää (miten vedänkään puoleeni näitä nahkatakkeja.....?). Muutamassa rysässäkin käytiin, mutta alkaa pikkuhiljaa olemaan komeapytinki-ähky. Sunnuntaina jotain vaihtelua perinteiseen turisteiluun, kun seurasimme katukarnevaalia, jossa 99 eri kulttuuria esitti showtaan soittaen ja tanssien koreissa asuissa. Berliinin asukasmääräkin kasvoi sunnuntaina, ja tänään on yleinen vapaapäivä kyseisen tapahtuman johdosta.
Letkan viimeiset rekat olivat lähinnä party-busseja, joita ihmiset lähtivät sankoin joukoin seuraamaan tanssien (me seurasimme numeroa 96). Kaikki tiet olivat autoilta suljettuja, ja illan hämärtyessä ja rekkojen diskovalojen valaistessa fiilis oli kuin klubilla.

arvatkaapa mätsäsikö taustalla komeilevat kengät näpsäkästi asuun? arvatkaapa myös, lähtikö nekin mukanani kaupasta? Kutsun heitä nykyään vauhtiraidoiksi. :)

pytinkiähkyä

pytinkiähkyä

the muuri

kani, joka jyrsi upouudesta laukustani palasia

Vielä on reissusta kaksi päivää jäljellä ennen kotiinpaluuta. Berliinin muuria pitää vielä käydä vilkaisemassa, ehkä jollekin klubillekin eksytään. Huisi reissu on ollut kaikenkaikkiaan, erästä pientä vastoinkäymistä lukuunottamatta. Ollaan vähän selailtu Euroopan karttaa mahdollista seuraavaa reissua varten... Katsoo miten ensi kesänä asiat ovat :)

Mielialan kohennusta Prahassa

Ollaan nyt yritetty etsia vahan valoisampia puolia tasta meidan tilanteestamme. Ja loytyihan niita vaikka milla mitalla!

1. Ei tarvitse enaa murehtia, etta lappari varastettaisiin!
2. Ei tarvitse enaa raahata sita mukana ympari kaupunkeja. Se painoi ikavasti laukussa ja aiheutti hiertymia.
3. Ei mene niin paljoa rahaa kuvien kehittamiseen.
4. Ei ole valinnanvaikeutta, mitka kuvat kehitettaisiin.
5. Blogin kirjoittaminen on nopeampaa yleisella koneella, kun ei lisaa kuvia.
6. Minun ei tarvitse miettia, pitaisiko ostaa uusi lappari vai ei.
7. Se ei ollut edes Apple, joten siita ei saa edes paljon rahaa kun sen myy.
8. Oli helppo siirtya valuutasta toiseen, silla setelitasku oli tyhjennetty euroista.
9. Sain vaihdettua 10 vuotta vanhan, susiruman passikuvan vahan tuorempaan (jossa kyllakin edellisen paivan meikit naamalla ja valvoneena poseerasin...)
10. Saadaan hyva syy kiertaa uudestaan kaikki nama paikat ja ottaa uusia kuvia!

Nama syyt keksittyamme ja kuunneltuamme muiden ryostotarinoita paatimme menna kahden huonetoverin kanssa illalliselle. Hyva etta lahdettiin; hyva ruoka, parempi mieli patee tassakin asiassa. Siihen viela paalle 10 tunnin younet niin johan alkoi Praha kiinnostaa!

hyvä ruoka, parempi mieli...

Aurinko paistoi jalleen pilvettomalta taivaalta ja lampoa riitti (jo aamulla +26) niin kuin aina ennenkin. Hostellilta nappasimme huonetoverin mukaamme ja lahdimme kiertelemaan kaupunkia. Ensin vierailtiin yhdessa linnassa ja sen kirkossa, hikoiltiin portaita ylos ja alas. Ylhaalla aussitytto tarjosi meille vihreat oluet. (kylla, vihreat. Ja kylla, kaljaa se oli.) Virkistyneina palattiin takaisin alas ja ylitettiin Prahan kuuluisa silta, jossa on paljon sysimustia patsaita. Nyt olisi katevaa lisata kuva jos toinenkin, mutta ei. Yleiselta koneelta se ei oikeen ole napparaa. Ehka Suomessa sitten paivitetaan nama postaukset.

Prahassa saat syotya halvalla hyvaa ruokaa. Edellisena iltanakin ankka-ateria kaljoineen (2x) ja jalkkareineen irtosi parilla kympilla. Taman paivan lounas aiheutti paanvaivaa, kun listalta loytyi niin paljon edullisia, herkullisen kuuloisia aterioita.
Taman jalkeen tarkoituksena oli pikaisesti kayda juna-asemalla ottamassa selvaa huomisen junatarjonnasta Berliiniin, mutta kas, ohitimme ah niin kohtalokkaan Zaran. Poikkeamme sisaan, ja kassalta paastyamme kaukana siinsi 200 liikkeen ostoskeskus. Poikkesimme sisaan. Siinahan vierahti sitte muutama tunti. Hillitsimme kuitenkin itsemme: olemme Italiasta lahtien luvanneet itsellemme, etta Berliinissa sitten piru irti ja shoppailemaan!

Tana iltana ajateltiin viela kayda haukkaamassa jotain syotavaksi kelpaavaa (onnistunee helposti) ja naukkaamassa ehka pari drinkkia... Huomenna sitten lounaan jalkeen suuntana viimeinen pysakki - Berliini!

Se kerta kun ei koputettu puuta

Eiko meilla olekin ollut mahtava reissu? Olette kaikki olleet kateudesta vihreita katsellen kuviamme, etteko olekin? Ollaan itsekkin mietitty etta kyllapa menee hyvin. Mitaan pahaa ei ole sattunut. Unohdettiin koputtaa puuta. Nyt ollaan jo loppusuoralla ja lennot on varattu Berliinista eika majoituksesta tarvitse huolehtia. Valilla on ajateltu, etta milloinkohan tulee vastoinkaymisia, markaa rattia naamaan ja paskaa niskaan? Okei, paskaa on ollut minulla kirjaimellisesti niskassa (rakastan puluja!), mutta entas se marka ratti? 

Kevein mielin astelimme Bratislavan keskustasta juna-asemalle Slovenskooo-huudot soiden paassamme. Vahan tuli kiire, mutta kappas, juna oli hieman myohassa ja kerkesimme ostaa hieman purtavaa asemalta. Meilla oli oikein varatut paikat junasta. Kuuden hengen kopissa oli lisaksemme kolme miesta, mika oli hieman tympeaa, koska emme nain ollen pystyneet oikaisemaan raajojamme. Jo parin pysakin paasta koppi tyhjeni eika ketaan ollut vahtimassa tekemisiamme. Ei muuta kun ketarat levalleen ja vetelemaan hirsia!
Mina sain yllattavan unta, laukku kainalossa aina tunnin patkia kerrallaan. Maija pyorii tuskissaan hakiessaan sopivaa asentoa. Unta ei tule. Mutta voi ilon paivaa, vihdoin han torkahtaa hetkeksi.

Hetkea myohemmin mina havahdun, kun joku koputtaa olkapaahani. Iso, tumma hahmo selittaa jotain vieraalla kielella ja hymyilee iloisesti. Mina unenpopperoisena siirryn pienempaan tilaan, koska luulin vievan herrasmiehen paikan. En saa heti unta, ja ihmettelen, miksi tuo mies ei sitten istunutkaan, vaikka tein hanelle ystavallisesti tilaa. Miesta ei kuulu takaisin. Paatan katsoa kelloa ja tavanomaisesti tarkistaa laukun. Laukku on lattialla. Pudonnut tieten kun olin nukkunut.

Jokin on vinossa.
Laukku on epailyttavan kevyt ja valja. Lappari puuttuu. Ravistan Maijan herereille. Hadissani touhotan missa on lapparini. Maija ei popperoisena ymmarra maailmanmenosta mitaan, horisee jotain etta se on rinkassa. Kuka sita nyt rinkassa kantaa?!? Maija miettii, mihin olisin sen jattanyt. Otin sen tavarasailytyksesta Bratislavassa, ja pari tuntia aikaisemmin se oli pilkistanyt laukustani. Ei pilkistanyt enaa.
Ihmettelin aaneen, kuka se mies oli, joka kavi hytissamme. &*%)*&!!!
Maija kysyy onko rahat tallella. Kukkaro loytyy, setelitasku on tyhja, kortit paikallaan, joku puuttuu, joku puuttuu... PASSI!
Voitteko kuvitella mika ajatusmyllakka?

Maijasta ei ole apua, han vain edelleen tuijottaa tyhmana ja sanoo etta "En maa nyt pysty ajattelemaan."
No mina ryntaan kaytavalle ja yritan etsia henkilokuntaa. Ei ketaan. En saa vaunun ovea auki. Juoksen vaunun toiseen paahan. Ei aukea sekaan. Mitamateenmitamateenmitamateen.

Menin toisten hyttien oville koputtelemaan ja kyselemaan, ovatko he nahneet mitaan epailyttavaa. Yhdessa kopissa oli kaksi paikallista nuorta miesta, jotka hetken pohdinnan jalkeen sanovat nahneensa jonkun ison, tumman miehen haahuilemassa ja kyylailemassa kaytavilla. Epatoivo on kova, ja se nakyi. Miehet yrittavat rauhoitella ja sanovat etta juna pysahtyy pian. Sitten konduktoori tulee pihalle ja voin esittaa huoleni hanelle.
Nain teimme, miehet ystavallisesti tulkkasivat tilanteen konduktoorille. Paikalle soitetaan poliisi, mutta hanesta ei ole piirun vertaa iloa. Soitti vain Prahan poliiseille, etta hoitakaa asia.

Menen selittamaan tilanteen Maijalle. Han on vihdoin tajuaa maailmanmenon ja toteaa, etta siina lapparilla oli KAIKKI 5000 kuvaa mita olimme kolmen viikon aikana ottaneet. Niita ei tulla nakemaan enaa ikina. Olemme aina kaupunginvaihdon yhteydessa tyhjentaneet kertyneet kuvat kamerasta tietokoneelle. Maija on myos kantanut  koko reissun ajan 8 gigan muistitikkua mukanaan, jotta voisimme laittaa kuvista varmuuskopiot sinne, jos jotain sattuisi.
Arvatkaapa, olemmeko viitsineet? 
No, EMME OLE.
Etta siina meni ne kuvat.

Sitten huomaan etta kappas kehvelia, lapparillahan oli myos kaikki Australiakuvani, joita en ole viitsinyt siirtaa poytakoneelle.
Hauskaa.
Entapas se passi? Miten paasen kotiin?
No, Maija yrittaa lohduttaa, etta passi kylla jarjestyy.
Ei paljoa enaa nukuttu taman jalkeen.

Prahan asemalla meita oli kaksi poliisisetaa vastassa. Kipitimme heidan perassaan asemalle hoitamaan muodollisuudet, selostettiin tapahtumien kulku, saatiin paperit kouraan ja annettiin osoite suomen suurlahetystoon Prahassa.

Harvinaisen hilpein mielin lahdimme etsimaan hostelliamme. Oli kuuma, rinkka painoi ja hiosti, kartta kusi, ja pyorittiin ympyraa ties kuinka kauan, Maijan pinnan kiristyessa nakyvasti.
Ei ruokaa, ei vetta, ei lepoa, ei suuntaa, vaara kieli, vaara raha....
Hauskaa.

Aikamme tuskailun jalkeen loysimme hostellille ja meille neuvottiin helppo reitti suurlahetystoon. Sinne siis. Sielta sain katevasti hommattua valiaikaisen passin ihan suomen kielella asioiden, huokeaan 170e hintaan. Lento Berliinista Suomeenhan maksoi huimat 120e.

Virallisuuksien jalkeen menimme hostellille rypemaan itsesaalissa ja vitutuksessa. Miten jokin asia voikin ottaa nain paljon paahan?
Olisi vienyt mita tahansa muuta mutta ei lapparia. Ei se, etta se oli hinnallisesti arvokkain asia mita kannoin mukanani, vaan ne kaikki kuvat.
Kuinka laiskoja voidaan olla kun ei viitsita ottaa tikkua rinkasta ja siirtaa kuvia sinne? Kuinka samantekeva koko ryosto olisi, jos meilla vain olisi kuvista kopiot tikulla? Vaikka emme olisi voineet tehda mitaan lapparin pelastamiseksi, mutta olisimme voineet ottaa ne vatun kopiot edes osasta kuvista. MUTTA EI.
EI EI EIE IEIEIEIEIEI!!!!!!

Prahassa on ollut koko paivan aurinkoista ja +25 astetta lamminta. Meita ei kiinnosta. Me vain ryvemme.
Nyt joudumme kirjoittamaan postauksia yleisella koneella jossa ei valilla nappaimet toimi, valilla hiiri tekee tenan. Kuvia ei saa Maijan kamerasta ulos TIKULLE.

Olisi kivaa jos olisi jo ilta ja voisimme vain menna nukkumaan ja herata toivottavasti parempaan paivaan. Mutta ei kai tasta paljon syvemmalle voida vajota? *puunkoputus*

Slovenskooo, Sloveneskoo, heja heja heja Slovenskoo!

Wienista lahti junia Bratislavaan tunnin valein ja nappasimme niista sopivimman. Saa oli jalleen hiostavampi mita oli luvattu, 27-32 asetetta ja aurinkoa ohuen pilviharson lapi. Tarkeni ihan hyvin pitkilla housuilla. Onneksi kuitenkin takkia sai varuilta kantaa mukana koko paivan. Suunnistettiin kohti vanhaakaupunkia ja kauhisteltiin kuinka halpoja juottoloiden oluset voivat ollakaan. Alle 2 e puoli litraa! Halvin mita loydettiin oli huimat 1,3 e. Namahan olivat tietenkin ravintoloiden hintoja. Sama maara olutta marketissa maksoi 0,55 e. Kietaisimme siis pari tuoppia huiviin.

Meilla on ollut loistavia ajoituksia monessa paikkaa tahan mennessa. Monacossa formulakisat, Cannesissa valmistauduttiin elokuvafestivaaleihin, Munchenissa jalkapallon finaalipeli ja nyt Slovakiassa juhlittiin riemulla jaakiekon MM hopeaa! Kaupunki kuhisi ilakoivia slovakialaisia kasvomaalauksineen, lippuineen ja muine fanikuteineen huutaen: Sloovenskooo, Sloovenskooo, heija heija, heija Slovenskooo! Pahimmat torvensoittajat ja rummunsoittajat olivat pappeja. Seisoimme tienvarressa toivottamassa tervetulleeksi bussilla saapuvan Slovakian maajoukkueen muiden hurraavien paikallisten tavoin. Siita jatkoimme screenilla varustetulle aukiolle, jossa pelaajia luonnolliseesti ylistettiin. Molemmat missasimme Suomen kultajuhlat, mutta kylla Slovakiaakin kelpasi juhlia! Kyseessahan ei kuitenkaan ollut Ruotsi...

papit jammaa

Juhlista jatkoimme terassille, jossa juhlivat slovakialaiset ottivat meidat mukaan seurueeseensa, mukaan lukien juopotteleva pelle, joka on kuulemma nakynyt televisiossa jokaisessa Slovakia pelissa (jos joku on sattunut nakemaan slovakialaisen pellen tv:ssa, han on tarjonnut meille kaljat ja sydamenmuotoisen ilmapallon). Pelle neuvoi meille visiitin arvoisia paikkoja seka Prahasta etta Berliinista. Ei mikaan turha pelle.

Kuvia lisaamme myohemmin, kunhan niihin paasemme kasiksi. Elama on hieman hankalaa juuri nyt.

Fiksuina tyttoina otimme katevan yojunan kohti Prahaa. Yhdentoista jalkeen alkoi tama ah niin kohtalokas ja aluksi niin hilpea junamatka kohti synkkyytta.

Viiniä Wienissä

Käsi ylös, kenelle on sanottu että Sveitsin lisäksi Itävalta ja etenkin Wien on kallis paikka? Meille ainaki on sanottu.
SE ON VALE!
Ostimme lounaan: vesipullo, ruokaisa sandwich ja kunnon kakkupala. Hintaa lystille kertyi 6,30 €. Suomessa olisit saanut tällä rahalla pelkän kakun. Marketissakin oli melliä vaikka kuin halavalla.
Wienistä tuli heti yksi lempparikaupungeista. Huokeita hintoja ja paljon komiaa pytinkiä joka nurkalla.

Kaytiin myos isossa palatsissa jolla oli jarkyttavan isot tilukset. Kiivettiin vahan kukkulalle, hikoiltiin kuin porsaat (saatiedotus lupasi taas vesisadetta, mutta aurinkohan se porotti kirkkaalta taivaalta), poseerattiin metallinorsun kanssa ja kayskenneltiin puutarhassa.

Missiona oli tietenkin jouda viinia Wienissa. Nain teimme pariinkin kertaan, emmeka maksaneet itseamme kipeiksi. Soimme myoskin kivoja jatsiannoksia, joista sai kivoja (kadehdittavia) kuvia, mutta sattuneesta systa tama ei nyt ole mahdollista.

Urheilujuhlan tuntua Münchenissa

Hyvin ravittuina lähdimme Eichstätt'stä päiväksi Müncheniin. Rinkat vietiin juna-aseman säilytykseen ja lähdimme metsästämään meille suositeltuja nähtävyyksiä. Heti törmäsimme rempseään parinkymmenen jäsenen puhallinorkesteriin, joka koostui suurimmaksi osaksi nuorista soittajista. Kaikki vetivät niin tunteella ja riemulla lähijuottoloiden tarjoilijoiden kuskatessa heille ilmaisia oluttuoppeja.

No sitten me vaellettiin ympäriinsä. Ei ollut vaikea ymmärtää, miksi Annikan unelmana on joskus asua Münchenissä, ihana kaupunki! Annikan ja Carmenin kertomat nähtävyydet löytyivät helposti. Oli komiaa pytinkiä, kirkkoa ja kummallisesti soivaa kirkonkelloa, kuuluisaa juottolaa ja viimeisenä vierailimme yhdessä maailman suurimmista puistoista. Eksyttiin siellä vähäsen, löydettiin kookas beergarden ja päätettiin hakea itsellemme tuopit ja istua alas.

litran tuoppi ja jättikokoinen suolatikkurinkeli.

Alkuillasta pyörimme puistossa, eksyimme, seurasimme jalkapallofanien kannustushuutoja (lauantaina München-Chelsea finaali, kaikki ihan täpinöissään siellä) takaisin beergardeniin vielä toiselle oluselle. Tavattiin pari paikallista hemmoa joiden kanssa juteltiin loppuilta. Münchenin väkiluku on kuulemma lähes tuplaantunut jalkapallo-ottelun takia. Hyvä että tavattiin pojat, sillä oli tullut jo pimeä emmekä olisi löytäneet puistosta pois ilman apua.

Yksi saksalaispojista ei ymmärtänyt, mitä on ironia. Maija havainnollistaa ystävällisesti osoittamalla minua ja sanoo "look at her, she's 'soooo beautiful' ironia tihkuen äänessä. Mitäpä siihen sitten lisäämään, pojat näyttivät tajuavan, mitä on ironia :D Kiitos kauniista sanoistasi, Maija ♥

Kun olimme puistosta päässeet, menimme kohti juna-asemaa varaamaan yöjunapaikan Wieniin. Valitettasti jouduimme maksamaan tästä paikasta, huikeat 3€ per kärsä. Noh, ehkä budjettimme juuri ja juuri sallii tämän.

Rimpuilua Eichstätt'ssä

Taas päästiin nauttimaan ilmaisesta luksusmajoituksesta toisen omenakaverin Annikan ja hänen kämppiksensä asunnossa Eichstätt'ssä (1,5h junamatkan päässä Münchenistä). Meitä oltiinkin heti vastassa asemalla ja eikun kämpille kokkaamaan perinteistä saksalaista murkinaa, perunapannukakkuja sienikastikkeella. Ei ehkä kuulostaa niin herkulliselta näin sanottuna, mutta kyllä se kuulkaa oli hyvää.
Siinä sitte asetuttiin aloillemme ja juteltiin ja lähdettiin illanviettoon.

Oli kuulkaa muhkeimmat ja mukavimmat peitot ikinä!

KAADA TUOPPIIN SITÄ PUNKKUA

Majoittajamme sattuivat olemaan innokkaita ruuanlaittajia, ja seuraavana aamuna meitä odotti perinteinen Bavaria-alueen aamiainen: valkoista makkaraa, kaljaa ja jättisuolarinkelit. Namnam!

Makkara näyttää kuvottavalta ja vähän hirvitti pistää sitä suuhun, mutta ihan makkaralle se maistui. Skipattiin kalja edellisen illan vuoksi..

Ja sitten olimme valmiina päivän kohokohtaan: puissa rimpuiluun! Puolen tunnin ajomatkan päässä oli seikkailupuisto, johon oli rakennettu temppurata korkealle puihin vaijereiden varaan, parhaimmillaan n. 15m korkeuteen. Radoilla oli eri vaikeustasoja, ja yksi oli nimeltään "Flying Foxes" jossa vain liidettiin ilmojen halki. Maisemat oli aika nätit. Välistä sai tuplasti varmistaa että kaikki turvatoimet olivat kunnossa ja tiukentaa valjaita ennen syöksyä.
Tarviiko edes mainita että olimme täpinöissämme? Huvilla oli hintaa 20€ ja oli kyllä hintansa väärti!

Tämä oli kaikkien mielestä ehdottomasti haastavin ja raskain tehtävä. Triangelit heiluivat nätisti tuulessa ja yhdellä jalalla tähtääminen seuraavaan triangeliin oli aika haaste.

Siinä esimerkkiä korkeudesta

Carmen, Elena, Annika, ja me.

Ai että oli kuulkaa hieno päivä. Voitte kuvitella kuinka nälkäisiä kaikki oltiin tämän jälkeen.
Mentiin sitten vetämään jättikokoisia hampurilaisia opiskelijahintaan.
Itse jaksoin tästä tuplapihvipekonijuustorasvaunelmasta vain puolet vaikka nälkä oli kiljuva.

Voitte kuvitella mikä ähky meillä kaikilla oli tämän jälkeen. Kaljakaan ei oikeen auttanut asiaa.
Mahat ahmimisesta kipeinä palasimme kämpälle ja mentiin ansaitulle ruokalevolle.
Päätettiin sitten vaan jäädä kämpille katsomaan hömppäleffaa ja mennä suihkun kautta nukkumaan.
Huippupäivä!

Aamulla jälleen kunnon panostusaamiainen, kokkelia, pekonia, tuoretta sämpylää, tomaattimozzarellaa, sekä perus leivänpäällisiä ja kaikkea. Huikeat kiitokset Annikalle ja Carmenille ja sitten suuntana München!

Danke schön Annika und Carmen!! :)