tiistai 22. toukokuuta 2012

Se kerta kun ei koputettu puuta

Eiko meilla olekin ollut mahtava reissu? Olette kaikki olleet kateudesta vihreita katsellen kuviamme, etteko olekin? Ollaan itsekkin mietitty etta kyllapa menee hyvin. Mitaan pahaa ei ole sattunut. Unohdettiin koputtaa puuta. Nyt ollaan jo loppusuoralla ja lennot on varattu Berliinista eika majoituksesta tarvitse huolehtia. Valilla on ajateltu, etta milloinkohan tulee vastoinkaymisia, markaa rattia naamaan ja paskaa niskaan? Okei, paskaa on ollut minulla kirjaimellisesti niskassa (rakastan puluja!), mutta entas se marka ratti? 

Kevein mielin astelimme Bratislavan keskustasta juna-asemalle Slovenskooo-huudot soiden paassamme. Vahan tuli kiire, mutta kappas, juna oli hieman myohassa ja kerkesimme ostaa hieman purtavaa asemalta. Meilla oli oikein varatut paikat junasta. Kuuden hengen kopissa oli lisaksemme kolme miesta, mika oli hieman tympeaa, koska emme nain ollen pystyneet oikaisemaan raajojamme. Jo parin pysakin paasta koppi tyhjeni eika ketaan ollut vahtimassa tekemisiamme. Ei muuta kun ketarat levalleen ja vetelemaan hirsia!
Mina sain yllattavan unta, laukku kainalossa aina tunnin patkia kerrallaan. Maija pyorii tuskissaan hakiessaan sopivaa asentoa. Unta ei tule. Mutta voi ilon paivaa, vihdoin han torkahtaa hetkeksi.

Hetkea myohemmin mina havahdun, kun joku koputtaa olkapaahani. Iso, tumma hahmo selittaa jotain vieraalla kielella ja hymyilee iloisesti. Mina unenpopperoisena siirryn pienempaan tilaan, koska luulin vievan herrasmiehen paikan. En saa heti unta, ja ihmettelen, miksi tuo mies ei sitten istunutkaan, vaikka tein hanelle ystavallisesti tilaa. Miesta ei kuulu takaisin. Paatan katsoa kelloa ja tavanomaisesti tarkistaa laukun. Laukku on lattialla. Pudonnut tieten kun olin nukkunut.

Jokin on vinossa.
Laukku on epailyttavan kevyt ja valja. Lappari puuttuu. Ravistan Maijan herereille. Hadissani touhotan missa on lapparini. Maija ei popperoisena ymmarra maailmanmenosta mitaan, horisee jotain etta se on rinkassa. Kuka sita nyt rinkassa kantaa?!? Maija miettii, mihin olisin sen jattanyt. Otin sen tavarasailytyksesta Bratislavassa, ja pari tuntia aikaisemmin se oli pilkistanyt laukustani. Ei pilkistanyt enaa.
Ihmettelin aaneen, kuka se mies oli, joka kavi hytissamme. &*%)*&!!!
Maija kysyy onko rahat tallella. Kukkaro loytyy, setelitasku on tyhja, kortit paikallaan, joku puuttuu, joku puuttuu... PASSI!
Voitteko kuvitella mika ajatusmyllakka?

Maijasta ei ole apua, han vain edelleen tuijottaa tyhmana ja sanoo etta "En maa nyt pysty ajattelemaan."
No mina ryntaan kaytavalle ja yritan etsia henkilokuntaa. Ei ketaan. En saa vaunun ovea auki. Juoksen vaunun toiseen paahan. Ei aukea sekaan. Mitamateenmitamateenmitamateen.

Menin toisten hyttien oville koputtelemaan ja kyselemaan, ovatko he nahneet mitaan epailyttavaa. Yhdessa kopissa oli kaksi paikallista nuorta miesta, jotka hetken pohdinnan jalkeen sanovat nahneensa jonkun ison, tumman miehen haahuilemassa ja kyylailemassa kaytavilla. Epatoivo on kova, ja se nakyi. Miehet yrittavat rauhoitella ja sanovat etta juna pysahtyy pian. Sitten konduktoori tulee pihalle ja voin esittaa huoleni hanelle.
Nain teimme, miehet ystavallisesti tulkkasivat tilanteen konduktoorille. Paikalle soitetaan poliisi, mutta hanesta ei ole piirun vertaa iloa. Soitti vain Prahan poliiseille, etta hoitakaa asia.

Menen selittamaan tilanteen Maijalle. Han on vihdoin tajuaa maailmanmenon ja toteaa, etta siina lapparilla oli KAIKKI 5000 kuvaa mita olimme kolmen viikon aikana ottaneet. Niita ei tulla nakemaan enaa ikina. Olemme aina kaupunginvaihdon yhteydessa tyhjentaneet kertyneet kuvat kamerasta tietokoneelle. Maija on myos kantanut  koko reissun ajan 8 gigan muistitikkua mukanaan, jotta voisimme laittaa kuvista varmuuskopiot sinne, jos jotain sattuisi.
Arvatkaapa, olemmeko viitsineet? 
No, EMME OLE.
Etta siina meni ne kuvat.

Sitten huomaan etta kappas kehvelia, lapparillahan oli myos kaikki Australiakuvani, joita en ole viitsinyt siirtaa poytakoneelle.
Hauskaa.
Entapas se passi? Miten paasen kotiin?
No, Maija yrittaa lohduttaa, etta passi kylla jarjestyy.
Ei paljoa enaa nukuttu taman jalkeen.

Prahan asemalla meita oli kaksi poliisisetaa vastassa. Kipitimme heidan perassaan asemalle hoitamaan muodollisuudet, selostettiin tapahtumien kulku, saatiin paperit kouraan ja annettiin osoite suomen suurlahetystoon Prahassa.

Harvinaisen hilpein mielin lahdimme etsimaan hostelliamme. Oli kuuma, rinkka painoi ja hiosti, kartta kusi, ja pyorittiin ympyraa ties kuinka kauan, Maijan pinnan kiristyessa nakyvasti.
Ei ruokaa, ei vetta, ei lepoa, ei suuntaa, vaara kieli, vaara raha....
Hauskaa.

Aikamme tuskailun jalkeen loysimme hostellille ja meille neuvottiin helppo reitti suurlahetystoon. Sinne siis. Sielta sain katevasti hommattua valiaikaisen passin ihan suomen kielella asioiden, huokeaan 170e hintaan. Lento Berliinista Suomeenhan maksoi huimat 120e.

Virallisuuksien jalkeen menimme hostellille rypemaan itsesaalissa ja vitutuksessa. Miten jokin asia voikin ottaa nain paljon paahan?
Olisi vienyt mita tahansa muuta mutta ei lapparia. Ei se, etta se oli hinnallisesti arvokkain asia mita kannoin mukanani, vaan ne kaikki kuvat.
Kuinka laiskoja voidaan olla kun ei viitsita ottaa tikkua rinkasta ja siirtaa kuvia sinne? Kuinka samantekeva koko ryosto olisi, jos meilla vain olisi kuvista kopiot tikulla? Vaikka emme olisi voineet tehda mitaan lapparin pelastamiseksi, mutta olisimme voineet ottaa ne vatun kopiot edes osasta kuvista. MUTTA EI.
EI EI EIE IEIEIEIEIEI!!!!!!

Prahassa on ollut koko paivan aurinkoista ja +25 astetta lamminta. Meita ei kiinnosta. Me vain ryvemme.
Nyt joudumme kirjoittamaan postauksia yleisella koneella jossa ei valilla nappaimet toimi, valilla hiiri tekee tenan. Kuvia ei saa Maijan kamerasta ulos TIKULLE.

Olisi kivaa jos olisi jo ilta ja voisimme vain menna nukkumaan ja herata toivottavasti parempaan paivaan. Mutta ei kai tasta paljon syvemmalle voida vajota? *puunkoputus*

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

sanonpahan vaan, että... VOI VIIIIITAALIIIIS!!!!!!!! ei voi olla totta..


voimia ja hermoja toivottaa annika!!

Anonyymi kirjoitti...

Huh heijakkaa.

Anonyymi kirjoitti...

jos joitan lohduttavaa pitää keksiä, niin ootte sentää jotai kuvia laittanu tänne bloginpuolelle! eli ette oo ihan niin puilla paljailla =)

Anonyymi kirjoitti...

voi eii! :( kamalaaa. mutta tosiaan onhan sulla ainaki facebookissa aika paljo aussikuvia ja täälä myös. mutta hmmmm :(( inhaa. koittakaa pärjätä ja olkaa varovaisia sielä suuressa maailmassa!

<3 Saana

Liisa kirjoitti...

Ihan kakkaa, tyhymää!! :(( Mutta onneks te ootta kunnossa<3