Venetsia

Kuten sanottua, vietimme ah niin mukavassa Plus-hostellissa vain yhden yön. Suunnitelmissa nimittäin oli säästää majoituksessa, lähteä Firenzestä Venetsiaan yöjunalla ja viettää loppuyö torkkuen Venetsian asemalla lämpimissä makuupusseissa iloisesti tuhisten, junien puksuttaessa vierestä.
Haha.

Asiakaspalvelussa neuvottiin meille ilmainen juna Firenzestä Wieniin joka pysähtyy Venetsiassa klo 01:00am. Sen jälkeen olisi noin 6 tuntia aikaa nukkua asemalla.
Ei oikeen saatu unta junassa.
Toiseksi vikalla asemalla koppiimme tuli kaksi erittäin ynseää naista jotka eivät puhuneet englantia lainkaan, vaan katsoivat meitä kuin halpaa makkaraa heidän kuninkaallisilla paikoillaan. Äkäisesti italiaa kälättäen he karkoittivat meidät nurkkaan.
Juna pysähtyi klo 01:00 Venetsia Mertsen asemalle. Yritimme kysyä typeriltä naikkosilta, onko tämä nyt Venetsia vai ei. Ei, ei kuulemma ole. Takaisin paikalle istumaan siis. Mutta eeei, tämä juna ei mene Venetsiaan. Teidän täytyy vaihtaa junaa.
Ahaa? No, pois junasta sitten.
Kysyimme mieskonnareilta pihalla, eikö tämä juna mene Venetsiaan?? Ei, ei mene. Tähän aikaan täältä menee vaan takseja Venetsiaan.
WTF?
Eksynyttä, epätoivoista kävelyä, kunnes vastaan tulee naiskonnari. Kysymme, kuinka pääsemme Venetsiaan. No mutta mehän olemme jo Venetsiassa.
!!!!!
Kuinka ristiriitaista informaatioita kahdelle tietämättömälle reppureissaajalle voidaan selostaa??
Nainen onnistuu kuitenkin selventämään meille, että tämä oli Venetsia Mertse, ja me halusimme päästä Venetsian ytimeen eli Venetsia Santa Luciaan. Junia lähtee vasta aamulla.

No, vihdoin jotain selkeni. Ei muuta kuin etsimään mukava lämmin aseman nurkka johon käpertyä nukkumaan.
HAHA!

Eihän siellä mikään ollut auki. Ei informaatiot, odotusaulat, kahvilat, mäkkäri, ei edes vessat auenneet ennen seitsemää.
Aseman ulkopuolella baari-iltaansa lopettelevat limaiset gigolot tuijottivat nälkäisenä kahta harhailevaa neitokaista.
Emme astuneet askeltakaan heidän suuntaansa, vaan etsimme penkkejä kaukaisemmalta junalaiturilta. Kyseessä ei siis ollut suljettu sisätila. Kalsea yöllinen tuulenvire varmisti, ettei meille tulisi liian kuuma.
Maija nukkui makuupussissaan marmoripenkin päällä. Voitte varmaan kuvitella, miten kylmä kivi imee kaiken ruumiinlämmön heikosta sielusta. Kyljen puutuessa asennon vaihto tekisi terää, mutta kun ruhon kääntää, kivi kykenee imemään ruumiinlämpöä liian suurelta pinta-alalta. Parempi vaihtoehto on siis antaa kyljen puutua/kylmettyä turraksi.

Minä sen sijaan koin paremmaksi vaihtoehdoksi käpertyä makuupussissani rinkkojen päälle nukkumaan.

Se oli pitkä yö. Pitkä ja ankea yö.

Vihdoin mäkkärin yhteydessä toimiva kahvila avaa ovensa, ja viiden aikoihin vessahätään herännyt Maija pääsee  tyhjentämään rakkonsa. Tilattiin molemmat kuumat kaakaot sulattamaan syväjäätyneitä raajojamme.

Odottaessamme ensimmäisen junan lähtöä Santa Lucian asemalle Maija päättää lähteä harjaamaan hampaansa kahvilan unisex-vessaan. Tunnelma on käsinkosketeltavan spurgu, kun vieressä härskille silakalle haiseva pummi kuivaa hiuksiaan ilmaa puhaltavan käsienkuivaajan alla. Maija huomaa, että hammastahna onkin minun rinkassani, mutta voi ilon päivää, hammasharjaan on jäänyt edelliseltä harjauskerralta hammastahnaa! Ei muutaku vettä kostuttamaan se ja ääntä kohti! Hetken hankaamisen jälkeen hän huomaa että suun valtaa kumma maku; tämä ei olekaan hammastahnaa.

Pienen tutkinnan jälkeen selviää että After sun - voidehan se siellä hygieniapussissa on auennut ja tehnyt tuhojaan. Pummi on saanut hiuksensa uuteen uskoon ja Maijan hampaat on harjattu huolella. Puhdas on jokainen hampaankolo ja raikas maku suussa!
Valmiina Venetsiaan!

No, toisin kuin Firenzen kohdalla, tällä kertaa sääennusteet pitivät paikkansa ja saimme nauttia sateesta.
Saavuimme sattuneesta syystä Venetsiaan kukonlaulun aikaan, eikä muita turisteja juuri ollut häiritsemässä hälinällään pariin ekaan tuntiin.

Maijan suunnistustaidot pääsivät tulikokeeseen Venetsian mutkikkailla, välistä umpikujaan, välistä kanavaan päätyvillä kujilla. Aluksi vaan nautiskelimme näkymistä ja seurasimme kivimman näköisiä kujia. Se ei kuitenkaan johtanut meitä kuitenkaan kuin huolella eksyksiin. Jos tässä kaupungissa oltaisiin pienenä leikitty piilohippaa, ei olisi selvitty illaksi kotiin. Varmasti vanhempien unelma.

Hortoilun jälkeen lepuutimme jalkojamme jonkun piazzan penkillä, puun suojassa välttääksemme sateesta kastuneet muut penkit.
Hetken istuskelun jälkeen kuuluu läsähdys minun laukkuni kohdalta. Hymy hyytyy, kauheat ajatukset valtaavat mielen. Ei kai se vain ollut... ei voi taas....

Voi kyllä . Pulun paskahan se siinä, levinnyt jälleen laukulleni. Kirosanat raikuivat Maijan äärimmäisen räkäisen naurun säestyksellä.

Mikä on todennäköisyys??

Siis se epäuskon ja tyrmistyneisyyden määrä. Ja tiedättekö, se pulu kehtasi vielä istua nököttää siinä oksalla ihan kuin ärsyttääkseen minua vielä vaikka kuinka kauan.

Tuntui että oksennus lentää ku piti ruveta lehdellä tuota siivoamaan. Kiitos Italian pulujen, Maija tuntee tämän laukun nykyään pulunpaskalaukkuna. Imartelevaa.

oksettavaa, tiedän.

epätoivo

Kun viimein olimme jollain lailla päässeet tämän välikohtauksen yli, saimme selville sijaintimme ulkopuolisten avustuksella. Maija pääsi keskittymään kunnolla suunnistukseen, ja olimme jälleen kartalla. Maija on siis meidän karttavastaava, minä seuraan kuin pässi narussa.

Vaikka alku oli vähän haastava ja kankea, osoittautui Venetsia silti oikein nätiksi ja kivaksi kaupungiksi kujineen, kanavineen, vaaleanpunaisine lamppuineen ja veneineen :)

venetsiassa ei autot kulje, joten mentiin vesibussilla sitten. Gondolikyytiin ei vihtitty törsätä kuitenkaan.

Pelkkä margarita (juustoa&tomaattia), törkeän hyvää paleleville sieluille. Montako kuvaa saadaan reilin jälkeen aiheesta "Jonna syö"?